lauantai 12. toukokuuta 2012

Korppien kestit / George R.R. Martin

Niinkuin blogista jo tainnut jo käydäkin ilmi, olen päässyt pahasti koukuttumaan Westerosin menoon ja varsinkin omien suosikkieni kohtalo kiinnostaa kovastikin. Koska Miekkamyrsky oli ajoittain suorastaan hurjan mielenkiintoinen, olivat odotukseni korkealla Korppien kestienkin suhteen. Ja vaikka ahminkin kirjan yhdessä sunnuntaissa, täytyy nyt kuitenkin todeta että Korppien kestit kyllä hävisi edelliselle teokselle...

Olen antanut itseni ymmärtää että Tulen ja jään laulu olisi seitsen-osainen sarja ja näin puolivälin kieppeillä, voisin kuvitella että juonten päälinjat alkaisivat olla jo selvillä, varsinkin kun näin runsaasta teoksesta on kyse. Mutta Martinpa marssittaa esiin taas uuden nipun henkilöitä, motiiveja, taustoja... Yllätyksekseni nimittäin huomasin että Korppien kesteissä varsin moni ensimmäisen kolmen kirjan henkilöistä onkin taka-alalla ellei jopa suorastaan loista poissaolollaan! Minun pettymyksekseni siis kuulenkin omista suosikeistani vasta Dance with the Dragons -kirjassa, sillä Korppien kesteissä keskitytään Kuninkaansataman tapahtumiin. Alan kuitenkin vähitellen huolestua siitä, kuinka Martin aikoo saada kirjasarjan päätökseen, tuntuu siltä että kirjailijallakin on vaikeuksia karsia Westerosin runsasta maailmaa henkilöineen.
"Meillä oli ensin yksi kuningas, sitten viisi. Nyt en näe kuin variksia ja korppeja tappelemassa Westerosin ruumiista."
Lukiessani jäin miettimään sitä, että kaikessa verenvuodatuksessaan tämä kirjasarja myös jollain tapaa vastustaa sotaa, sillä ainakin minulle Martin tuntuu aika tehokkaastikin todistelevan sitä, että sodassa ei oikeastaan ole voittajia, on vain niitä, jotka häviävät vähemmän kuin muut. Osansa menetyksistä taitaa saada jokainen suku Westerosissa, mahtaakohan rautavaltaistuin olla sittenkään sen arvoinen?

Kirjan juonesta en tässä kohdin voi juurikaan kertoa mitään paljastamatta tapahtumia edellisistä kirjoista, niistä voimme keskustella lisää vaikkapa Juonittelua-blogissa! Korppien kestejä lukiessani olin myös kuulevinani hiljaisia Tudor-kaikuja, erityisesti uskontoon ja kuningattariin liittyen, mahdanko olla ainoa joka on havainnut moisen vivahteen?

Kirjava, 2007
Sivuja: 690
Alkuteos: A feast for Crows
Kirjasta lisää: Insinöörin kirjahylly, Vinttikamarissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti