tiistai 31. heinäkuuta 2012

Viides todistaja / Michael Connelly

Michael Connellyn kirjat ovat yksi salaisista paheistani. Tai en oikeastaan tiedä, miksi tehokkaiden ja toimivien lakimiestarinoiden lukeminen olisi synti. Connellyn kirjat nimittäin toimivat allekirjoittaneen kohdalla kuin häkä. Olen seurannut herran Harry Bosch - ja Terry McCaleb -sarjoja, Mickey Hallerin kohtasin lennolla Hong Kongista Pariisiin.

Niille, joille Mickey ei ole entuudestaan tuttu, kerrottakoon että hän nokkela ja kovapintainen juristi Los Angelesista, joka pyörittää toimistoaan pääosin Lincolninsa takapenkiltä. Mickeyllä on teini-ikäinen tytär ja kaksi ex-vaimoa, toinen työskentelee hänen sihteerinään, toinen yleisenä syyttäjänä. Laman iskiessä Yhdysvaltoihin, alkavat velallisten ulosmittaukset.  Kartuttaakseen tyttönsä opiskelurahastoa myös lama-aikana, alkaa Mickey hoitaa myös näitä juttuja. Leppoisat hommat saavat uuden käänteet, kun Hallerin asiakas, Lisa Trammel, pidätetään pankinjohtajan murhasta.

Kirjan aihepiiri on kiinnostava ajankohtaisuudessaan, voin ihan hyvin kuvitella kodin ulosmittausuhan herättävän voimakkaita tunteita ihmisissä, omaa kotiaan vain on valmis puolustamaan. Connelly tuntuu (minusta) ehkä hiukan irvailevankin amerikkalaiselle järjestelmälle, jossa murhaepäilty tehdessään sopimuksen luovuttaa tälle myös oikeuden tarinan elokuva- yms. oikeuksista. Meikäläisittäin tämä tuntuu hullulta, mutta...

Olen siinä mielessä tylsä tyyppi että lakimiestarinat ovat minusta todella mielenkiintoisia. Kaikki ne pykälät ja kikkailut, valamiehistö, erikoiset tuomarit, intohimoiset loppupuheenvuorot... John Grisham on tehnyt muutaman aivan oivallisen lakitrillerin, mutta viimeisten kirjojen myötä saattaisi vaakani kallistua jopa Connellyn puolelle. Mickey on monitahoinen päähenkilö, nokkela ja kova pelaaja, jossa kuitenkin on tietynlaista pehmeyttä. Ison plussan kirjailija saa siitä, että tälläkään kertaa tarina ei ole ennalta-arvattava vaan Connelly todella pitää lukijan arvailemassa aivan viimeisille sivuille saakka. Ja juuri niin minä haluan trillerini nauttia!
"Alun perin heidät oli huijattu uskomaan amerikkalaiseen unelmaan omasta kodista, kun heidät oli houkuteltu ottamaan lainaa jonka ottajiksi heitä ei olisi edes pitänyt kelpuuttaa.  Ja sitten heistä oli tullut toistamiseen uhreja, kun kupla oli puhjennut ja häikäilemättömät luotottajat olivat jyränneet heidät alleen sitä seuranneessa kiivaassa ulosmittausaallossa. Useimmat näistä kerran niin ylpeistä talonomistajista olivat täysin vailla mahdollisuuksia Kalifornian virtaviivaistettuja ulosmittaussäädöksiä vastaan. Pankit eivät tarvinneet edes tuomarin hyväksyntää viedessään ihmiseltä kodin. Suuret talousgurut olivat sitä mieltä että näin piti ollakin. Prosessi ei saanut pysähtyä. Mitä pikemmin kriisi saavuttaisi aallonpohjan, sitä nopeammin päästäisiin uuteen nousuun."
PS. Mickey Hallerin seikkailuja on saatu hiljattain seurata valkokankaallakin kun sarjan ensimmäinen osa Lincoln Lawyer päätyi valkokankaalle, pääosassaan Matthew McConaghey.

Gummerus, 2012
Sivuja: 554
Alkuteos: The Fifth Witness
Saatu arvostelukappaleena

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Swim / Jennifer Weiner

Onnettomuudessa kasvonsa loukanneella Ruthilla on kaksi suurta rakkautta - kirjoittaminen ja uiminen. Hän työskentelee päivät laatien vauraiden perheiden lapsille hakemuksia yliopistoon ja ui illat. Isoäiti toivoo ettei Ruth viettäisi koko elämäänsä veden alla piileskellen, mutta sydämen arvet ovat syviä. Kunnes eräänä päivänä Ruth saa hiukan erilaisen hakemuksen kirjoitettavakseen kun mies nimimerkillä Lonelyguy pyytää häntä auttamaan online deitti-ilmoituksensa kanssa...

Täällä koboilu senkun jatkuu vaan, tällä kertaa löysin valikoimista vähän uudempaa luettavaa, nimittäin Jennifer Weinerin kertomuksen nimeltä Swim. Swim pohjustaa Jenniferin uutta romaania The Next Best Thing, jossa tapaamme Swimistä tutun Ruthin kuusi vuotta novellin tapahtumien jälkeen. Kirjan markkinoinista on siis selkeästi kyse, mutta ainakin tässä tapauksessa juttu toimi. Kynnys tutustua kirjailijan tuotantoon varmasti on alhaisempi jos kyseessä on ilmainen ja uusi lukukappale suhteellisen tunnetulta tekijältä. Minä tiesin Weinerin kirjoittavan chick-litiä ja olin positiivisesti yllättänyt hänen tekstistään, joka vaikutti miellyttävän sarkastiselta ja hauskalta. Myös päähenkilön vaihteet alkoivat kiinnostaa siinä määrin, että saatanpa vaikka lukeakin The Best Thingin jos se tielleni osuu.

Tarina on melko lyhyt, joten hirmuisen syvälle Ruthin elämään ei päästä uppoutumaan, tämä oli ymmärrettävää mutta silti hiukan harmittamaan. Kertomuksen kieli on helppoa, joten Swim sopinee hyvin luettavaksi vaikkapa sellaiselle joka haluaa harjoitella kieltä.
His reply arrived in my in-box five minutes later. "Can juggle a little. Can bake cookies. Have read every book Raymond Carver and Russell Banks have ever written. No pets, though. Should I get one?"

Christ. I typed, "I think getting a pet so you can pick up girls online is tantamount to animal abuse. PS. Please add reading stuff to profile. Chicks dig books."
Atria Books, 2012
So American: Jewish-American experience

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

An Ideal Husband / Oscar Wilde

"The love oneself is the beginning of a lifelong romance. "

Oscar Wilden An Ideal Husband päätyi heinäkuun viimeiseksi e-kirjakseni koska The Importance of Being Earnest osoittautui mainoksi luettavaksi. Näytelmä tuntui hyvältä lyhytjaksoiseen e-lukemiseen ja minä satun pitämään kovasti Wilden tekstin näennäisestä keveydestä ja nokkeluuksista. An Ideal Husband on komedia vuodelta 1895, joka kuitenkin on yllättävänkin ajankohtainen meidänkin aikanamme, jossa keskustellaan poliitikkojen syntymäpäiväjuhlista, taulurahoista ja lautakasoista.

Näytelmä sijoittuu Lontoon seurapiireihin, joissa pieni ylhäisöseurue viettää varsin hektisen vuorokauden. Kaikki alkaa kun nuhteettoman ja arvostetun lordi ja lady Chilternin illanviettoon tulee vieras Wienistä. Salaperäinen rouva Cheveley haluaa keskustella ulkoasianministeriöissä työskentelevän lordin kanssa ja pian käy ilmi rouvan haluavan lordilta sisäpiiritietoa tulevista kanavahankkeista. Vastineeksi rouva tarjoutuu olemaan paljastamatta sitä kuinka lordi Chiltern aikanaan tienasi omaisuutensa...

Salaisuuksista ja maineen menetyksen pelosta kertova näytelmä tuntuu Wilden taustan tietäen pohjautuvan kirjailijan omiin tuntemuksiin, olihan hänelläkin arkaluontoinen salaisuus joka ei tuolloin vielä ollut paljastunut. Yksi näytelmän henkilöistä, lordi Goring, vaikuttaakin pitkälti sellaiselta joksi kenties Wilden kuvittelisin. Näytelmä olikin tällaiselle fanille mukava tuokio Wilden maailmassa, kepeä ja kupliva mutta ripauksella asennetta. Ja britti-seurapiirien touhuistahan täällä on aina pidetty...
"[Enter LORD GORING. Thirty-four, but always says he is younger. A well-bred expressionless face. He is clever, but would not like to be thought so. A flawless dandy, he would be annoyed if he were considered romantic. He plays with life and is on perfectly good terms with the world. He is fond of being misunderstood. It gives him a post of vantage.]"
The Importance of Being Earnestin jälkeen Wilden menestynein näytelmä. Näytelmä sai ensi-iltansa tammikuussa 1895 ja oli menestys. Vain neljä kuukautta myöhemmin Wilde pidätettiin siveettömyyden takia ja hänen nimensä poistettiin näytelmän kirjoittajan kohdalta. Teos julkaistiin kirjallisessa muodossa 1899, mutta ilman Wilden nimeä kirjailijana. Julkaistu versio sisälsi mm. tarkat näyttämö-ohjeet ja kuvaukset henkilöistä, sillä Wilde pyrki saamaan kirjojen ystävät kiinnostumaan myös näytelmistä. Näytelmää on esitetty  suomeksi nimellä Ihanneaviomies.
"There was your mistake. There was your error. The error all women commit. Why can't you women love us, faults and all? Why do you place us on montrous pedestals? We have all feet of clay, women as well as men; but when we men love women, we love them knowing their weaknesses, their follies, their imperfections, love them all the more, it may be, for that reason. It's not the perfect, but but the imperfect, who have need of love."
Gutenberg Project, 1895

lauantai 28. heinäkuuta 2012

The Adventure Of The Dying Detective / Arthur Conan Doyle

 The Adventure Of The Dying Detective on yksi Sir Arthur Conan Doylen 56 lyhyen Sherlock Holmes -tarinan sarjasta. Tykästyin koboiluun (kas, näin se suomen kieli uudistuu!) ja Sir Arthurin nokkeluuksiin siinä määrin että halusin viettää lisääkin aikaa Sherlockin seurassa. The Adventure Of The Dying Detective tosin vaikutti hiukan huonoenteiseltä, mutta rohkea rotan syö kuten meillä sanotaan!

Kertomus alkaakin synkkien tähtien alta sillä Holmesin taloudenhoitaja saapuu tohtori Watsonin luokse huonojen uutisten kanssa. Sherlock on juttua tutkiessaan sairastunut vakavasti ja tekee kuolemaa. Watson löytää ystävänsä hyvin heikkona ja lähtee tämän pyynnöstä etsimään orientin viruksiin perehtynyttä asiantuntijaa. Mutta ehtiikö hän ajoissa?

Conan Doylen kerronta on jälleen kerran sujuvaa ja nokkelaa, tarina on toki hitusen ennalta-arvattava ja lyhytkin, mutta viihdyin silti sen parissa hyvin. Oikeastaan niinkin hyvin että taidan ladata lisääkin Sherlockin seikkailuja puhelimeeni! Minusta näissä tarinoissa oli jotakin viehättävää ja klassista ja Holmesin koppavaa älykkyyttä on vain pakko ihailla. (Vaikka Watson-poloista säälinkin...)
Sherlock vaikuttaa suorastaan unelmavuokralaiselta...
"His incredible untidiness, his addiction to music at strange hours, his occasional revolver practice within doors, his weird and often malodorous scientific experiments, and the atmosphere of violence and danger that hung around him made him the very worst tenant in London. On the other hand, his payments were princely."
Gutenberg Project, ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1913

perjantai 27. heinäkuuta 2012

The Importance Of Being Earnest / Oscar Wilde

Kobon ilmaisen kirjatarjonnan innoittamana päädyin seuravaksi kokeilemaan näytelmiä, kirjavalikoimasta kun löytyi mukavasti tarjontaa mm. nuoruusaikojen suosikiltani Oscar Wildelta. Valintani kohdistui lopulta melko perinteiseen mutta nokkelaan ja veijarimaiseen rakkaustarinaan nimeltä The Importance of Being Earnest. Kokeillaanpa vaihteeksi näytelmän lukemista...
"I really don't see anything romantic in proposing. It is very romantic to be in love. But there is nothing romantic about a definite proposal. Why, one may be accepted. One usually is, I believe. Then the excitement is all over. The very essence of romance is uncertainty. If ever I get married, I'll certainly try to forget the fact."
Jutun keskuksena asemalta käsilaukusta vauvana löytynyt Jack, joka on suloisen Cecilyn kasvattisetä. Jack haluaa olla hyvä maineinen ja kunnollinen setä maaseudulla, mutta pitääkseen hauskaa kaupungissa, hän on kehittänyt itselleen fiktiivisen pikkuveljen, Ernestin. Tarinan toisena sankarina on Jackin ystävä Algernon, joka on kehittänyt itselleen mielikuvitusystävän voidakseen paeta tätinsä kauheilta päivällisiltä... Rakkaus tietysti mutkistaa asioita, sillä Jack rakastaa Gwendolinea, joka puolestaan luulee tämän olevan Ernest. Nimi onkin yllättäen melkoinen kynnyskysymys kosintaan myöntymiselle, sillä Gwendolyn on aina haaveillut siipasta, jonka nimi olisi --- Ernest.
"You have always told me it was Ernest. I have introduced you to everyone as Ernest. You answer to the name of Ernest. You are the most earnest-looking person I ever saw in my life. It is perfectly absurd your saying that your name isn't Ernest. It's on your cards."
Wilde on kirjoittanut mukavan kevyen veijarinäytelmän, joka onnistui huvittamaan lukijaansa, siitäkin huolimatta että Earnest-nimen hienous ei välittynyt allekirjoittaneelle yhtä vahvasti kuin Gwendolynelle. ;-) Wilde piirtelee mukavia karikatyyrejä yläluokan henkilöistä, jotka rakastuvat ensi tapaamisella ja purkavat kihlauksia nimien takia. Oma, oikeastaan aika mainio lukunsa on Gwendolynen äiti, lady Bracknell, joka päättää onko henkilö sopiva naimaan hänen sukulaisensa osoitteen ja perheen käyttämän lakiasiantoimiston nimen perusteella. Minä muuten kuvittelin hänet Downton Abbeyn mahtavan Granthamin leskikreivittären nuoremmaksi versioksi!
"I never travel without my diary. One should always have something sensational to read in the train."
Teksti on hauskaa, kevyttä ja siellä täällä vilisee nokkeluuksia, joista Wilde tunnetaan. Näytelmä sai ensi-iltansa 14.2.1895 Lontoossa. Sitä pidetään Wilden mestariteoksena, mutta samalla se merkitsee käännekohtaa josta lahjakkaan kirjailijan alamäki alkoi.
"The truth is rarely pure and never simple. Modern life would be very tedious if it were either, and modern literature a complete impossibility!"
Gutenberg Project
Ilmestynyt suomeksi mm. nimellä Sulhaseni Ernest, Tärkeintä on olla Uno

torstai 26. heinäkuuta 2012

Rakkausrunot

Luetut, lukemattomat -blogin Liisa heitti minua romanttisella runohaasteella. Haasteeseen vastaamiseen kuluikin vähän enemmän aikaa, sillä huomasin kadottaneeni erään runon, jonka löysin kirjasta, jonka olen jo unohtanut. Olin kirjoittanut sen ylös, mutta kas vaan, enpä löydä sitä enää. Enkä muista runoilijaa. Enkä edes koko runoa. Mutta kerrottakoon että runo oli kiinalainen ja se alkaa sanoin: Minä rakastan sinua kuin hiiri riisiä.

Minun rakkain runoni taitaa olla tämä:

I carry your heart with me
(I carry it in my heart)
I am never without it.
(Anywhere I go you go, my dear)

e.e.cummings

Tällä kertaa postaus taitaakin jäädä valitettavan lyhyeksi, sillä minun suosikki"runoni" ovat enemmänkin lainauksia romaaneista, katkelmia elokuvista tai vaikkapa laulun sanoituksia. Pidän kovasti esimerkiksi monia Stingin sanoituksia melkein jo runoina. Kirjalliselta saralta voisin mainita sen yhden ihanan herra Darcyn lausuman rakkaudentunnustuksen, mutta sekään ei ole runo. Myös tämä George Sandin ajatus on minulle tärkeä, se on meillä jääkaapin ovessa muistuttamassa...



keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

The Hound of the Baskervilles / Arthur Conan Doyle

Ensimmäisestä E-kirjakokemuksestani rohkaistuneena, päätin seuraavaksi kokeilla kokonaista kirjaa ja Kobostahan löytyi Sir Arthur Conan Doylen The Hound of the Baskervilles. Conan Doylen kieli oli miellyttävää luettavaa ja juonessa pysyi hyvin kiinni vaikka lukemiseni olikin pätkittäistä. Kirja oli myös sopivan lyhyt aloittevalle kobostelijalle, tällä hetkellä tuntuu siltä että tiiliskiviä en ehkä tämän välineen kautta ole vielä valmis lukemaan. Miinuspuolena Kobossa lienee se, etten tällä hetkellä tiedä kirjan täsmällistä sivumäärää, jostain syystä tämä häiritsee minua yllättävän paljon. Kobo näyttää kyllä kuinka monta prosenttia kirjasta on luettu, mutten vielä osaa hahmottaa sitä, kuinka paljon vaikkapa 27 % oikeasti on. Jotenkin lukemiseeni ja lukuhaluihin tuntuu vaikuttavan se, onko kirjaa jäljellä enää vaikkapa 30 sivua vai 70. Prosenttiluku tietysti antaa aika hyvin osviittaa ja sivumääränkin pystyisi varmasti laskemaan, oikeassa kirjassa vain edistymisensä näkee niin kätevästi...

The Hound of the Baskervilles on lolmas Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmesista kertovan sarjan kirja ja se julkaistiin ensimmäistä kertaa The Strand Magazinessa jatkokertomuksena elokuussa 1901 - huhtikuussa 1902. Kertomus on varsin perinteinen salapoliisiromaani jonka päähenkilöt, Sherlock Holmes ja tohtori Watson tuskin esittelyjä kaipaavat. Tällä kertaa Sir Arthur vie lukijansa mystisen synkille nummille, jossa Baskervillen suku on pitänyt majaa jo sukupolvien ajan. Sukua kuitenkin riivaa kirous tuonpuoleisesta tulleen pedon muodossa. Viimeisin Baskervillen koiran uhri on oudoissa oloissa kuollut Sir Charles ja nyt taloon on tulossa uusi isäntä, mutta onko hänkään turvassa?

Olen lukenut Baskervillen koiran lapsena ja kirja oli jäänyt mieleeni huikean jännittävänä, aikuislukijana elämykseni oli toki laimeampi mutta lapsuuden lukumuistot toisaalta tekivät oloni nostalgiseksi ja kokemus olikin siksi oikein positiivinen. Vaikka kirjan lukemisesta lieneekin aikaa parisen kymmentä vuotta, palailivat juonen osat yllättävänkin hyvin mieleeni, parrakaita miehiä ja vankikarkureita myöten. Alkuperäinen kokemus on siis ollut selvästi vahva, mutta harmikseni myös arvoituksen ratkaisu palasi selkeänä muistiini, mikä omalta osaltaan kylläkin söi kirjan tehoa. Koska varsinainen jännitysmomentti oli jo paljastunut, tulinkin enemmän kiinnittäneeni huomiota siihen kuinka näppärästi Sir Arthur rakensi tarinan, antoi vinkkejä ja harhautti. Suosittelen Sherlock Holmesin seikkailuja niille, jotka haluavat nauttia kunnon vanhan ajan jännitystarinoista tai haluavat vaikkapa mielikuvituksensa myötä kulkea nummilla...

Hahmona Sherlock Holmes on loistava ja hän onkin ansainnut paikkansa etsivien kuninkaana, Watson-parkaa taas kävi hetkittäin suorastaan sääliksi, sillä hänen päätelmänsä tuntuivat monesti minustakin aivan päteviltä - olemme samaa, yksinkertaista maata, minä ja Watson. Watsonin ja Holmesin yhteispeli takaa lukijalle, jos ei nyt suoranaisia naurun purskahduksia, niin joitakin hymyn kareita ainakin.
"One of Sherlock Holmes's defects -- if, indeed one may call it a defect -- was that he was exceedingly loath to communicate his full plans to any person until the instant of their fulfillment. Partly it came no doubt from his masterful nature, which loved to dominate and suprise those who were around him. Partly also from his professional caution, which urged him never to take any changes. The result, however, was very trying for those who were acting as his agents and assistants. I had often suffered under it, but never more so than during that long drive in the darkness."
Gutenberg projekti, julkaistu suomeksi nimellä Baskervillen koira
Kirjasta lisää: Amman lukuhetki

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Jos olisin...

Mari A. viskasi allekirjoittanutta Jos olisin -haasteella, jossa ajatuksena on täydentää lauseita kirjojen nimillä. Kivaa!

Jos olisin jokin kesä, olisin Juhannus italialaiseen tapaan.
Jos olisin matka, olisin Merten taa.
Jos olisin kukka, olisin Musta tulppaani.


Jos olisin paikka, olisin Henkien talo tai Yösirkus.
Jos olisin hetki, olisin Yön kirkas tähti.
Jos olisin tunnetila, olisin Viisasteleva sydän.


Jos olisin näkymä, olisin Konttorikanat: elämää kopissa.
Jos olisin toive, olisin Ihanasti hukassa tai Dreams of Joy.
Jos olisin elämänvaihe, olisin Onnellisen avioliiton reseptejä.


Jos olisin esine tai asia, olisin Elämän lempeät maut.
Jos olisin kysymys (pyyntö/toive?), olisin Elämäni asennot: mitä opin joogasta?


Pistetään hyvä kiertämään, viskaan seuraavaksi haasteen Katalle Luettuihin maailmoihin ja Kujerruksien Linnealle. Jatketaan eteenpäin vaikka Marin lauseilla...

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lasten kirja / A.S. Byatt

A.S. Byattin Lasten kirjan lukemisesta saan kiittää Lumiomenan Katjan ja Lukuisten kissanpäivien Riinan tekstejä, he kun kirjoittivat tästä kirjasta niin mielenkiintoisesti että oli aivan pakko tutustua A.S. Byattin tuotantoon. Kehut eivät näemmä olleet aiheettomia, sillä Lasten kirja on upea teos. Se on runsas, täynnä henkilöitä, historiaa, mielikuvitusta, upeita kielikuvia - kaikkea. 

Kaikki alkaa pienestä köyhästä pojasta, joka on asettunut museon varastoon asumaan. Prosper Cains ja Olive Wellwood ottavat pojan siipiensä suojaan ja tämän osoitettua kiinnostusta keramiikkaan, järjestyy Philipille paikka hankalan keraamikkonero Benedict Fluddin palveluksessa. Kirja seuraa vuosien ajan elämää Cainsien, Fluddien ja Wellwoodien talouksissa. Lapset kasvavat aikuisiksi ja etsivät omia teitään, ajat muuttuvat...
"Hän ihastui olentoihin, jotka kipusivat, elehtivät ja kietoutuivat toisiinsa astioiden pinnassa, sarvekkailla Paneilla oli pitkät suipot korvat ja suippo parta ja niiden karvaiset lanteet upposivat kaavamaisesti toteutetun lehvästön siniseen, kultaan ja vihreään. Tyylitellyt käpertyvät kultaiset omenanoksat hivelivät silmää, samoin ohuet kärhet ja torvikuviot. Oli notkeita kullanvärisiä pojankoltiaisia, joilla oli tuhma irvistys, sinisiä lohikäärmeitä ja kalanpyrstöllä varustettuja lapsia - ei pulskia puttoja vaan nauravia kullankeltaisia poikia - ja fauneja ja delfiinejä, kaikki nopeasti sudittuja, kirkasvärisiä, kiiltäviä."
A.S.Byattin Lasten kirja oli lumoava ja huikean runsas lukukokemus. Se oli kirja jonka halusin lukea rauhassa, nautiskellen. Lasten kirjan on kieli on todella kaunista ja rikasta ja etenkin Oliven saduissa ja Philipin taidekuvauksissa olisin viihtynyt mielelläni pidempäänkin. Etenkin juuri kirjan lasten kasvutarinat osoittautuivat kiintoisiksi, hurahdin varsinkin Philipin ja Elsien tarinoihin, jotka muodostivat kontrastin yläluokkaisen huolettomalle elämälle.
"Meidän tulisi muistaa, että nainen on nainen, ei sohva tai kakku."
Byattin kieli on kaunista ja rikasta, samalla mukaansatempaavaa. Vaikka kirja onkin näennäisesti rauhallinen, on pinnan alla kuitenkin melkoisia kuohuja. Byatt ei mässäile murheilla, moni traagisempikin tapaus kuitataan hyvin vähäeleisesti, mikä tuntuukin tyylikäältä ratkaisulta kirjan luonnetta ajatellen. Tapahtui mitä tapahtui, elämä jatkuu. Jäin kuitenkin vielä kirjan luettuanikin miettimään sitä kummat tarinassa oikeastaan olivatkaan lapsia, kulta-ajan huolettomat aikuiset vai heidän jälkikasvunsa joka kohtaa nykyajan haasteet, kuten vaatimukset tasa-arvosta tai ensimmäisen maailmansodan?
"Katseet oli suunnattu taaksepäin. Aika tuijotti silmät päästään taaksepäin kuviteltua kulta-aikaa kiihkeän ja toisinaan tarkoitushakuisen nostalgian vallassa. Oli paljon sellaista, minne haluttiin kutsua takaisin ja kokea uudestaan."
Kokonaisuutena Lasten kirja tuntuukin suoranaiselta runsaudensarvelta, joka pitää sisällään niin monipuolista ajankuvaa kuin ihmissuhdekiemuroitakin. Varsinaista päähenkilöä ei kirjalla ole, vaan vuoronperään seurataan eri henkilöiden, erityisesti kirjan lasten elämää. Byatt yhdistääkin hienosti historiallisen tarinankerronnan fiktiivisten henkilöidensä elämään. Kirjaan on nivottu näppärästi aitoja historiallisia henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia, kuten Oscar Wilde, Auguste Rodin, Victoria & Albert -museo, naisten äänioikeustaistelu... Kyseessä on siis sekä sivumäärällisesti että aihepiireittäin mitattuna melkoinen paketti, joka on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Teos, 2009
Sivuja: 954
Alkuteos: The children's book
Kirjasta lisää: Parnasso, Lumiomena, Kirjakko, Lukuisat kissanpäivät

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Yksin vain / Mary Higgins Clark


Yksin vain on uusi Mary Higgins Clarkin Alvirah Meehan -sarjan kirja. Lottovoittaja Alvirah Willy-miehineen on tuttu jo aikaisemmista Higgins Clarkin kirjoista, miljonääriksi yhdessä yössä muuttunut siivoja kun osoittautuu varsin tarkkavainuiseksi yksityisetsiväksi. Tällä kertaa Alvirah selvittelee sisustussuunnittelijansa ja ystävänsä Zanin tapausta. Kaksi vuotta aiemmin Zanin pieni Matthew-poika katosi vaunuistaan puistossa, nyt uusia todisteita alkaa ilmaantua ja näyttää melkein siltä että Zan itse olisi ryöstänyt lapsen sitä muistamatta. Valehteleeko nainen vai kärsiikö hän jonkinlaisesta mielenhäiriöstä? Vai yrittääkö joku sitten lavastaa Zanin syyllikseksi rikokseen?

Yksin vain on monella tapaa perinteinen dekkari, jossa lukija saa ratkoa arvoitusta yhtä aikaa kirjan henkilöiden kanssa. Higgins Clark onnistuu luomaan kirjaan kiihkeän, kujanjuoksumaisen tunnelman, hän myös paljastaa paljon muttei liikaa tapahtumista. Tyylilleen uskollisena kirjailija päästää ääneen useita jollakin tapaa tarinaan liittyviä henkilöitä, vanhan papin joka kuulee erään naisen tunnustuksen, kiinteistövälittäjän, poliisin, lapsenvahdin... Tämä tekee tarinasta moniulotteisen. Unohtumattomia tarinoita Higgins Clarkin kirjat eivät minulle tarjoa, mutta mielestäni ne usein ovat tasalaatuisia perusjännäreitä, jotka toimivat. Ne ovat helppoa ja sopivan keveää lukemista - vaikkapa lomaa varten!

Identiteettivarkaus on aiheena mielenkiintoinen ja aina vain ajankohtaisempi. Tässä tapauksessa varkaus toki menee varsin pitkälle, mutta ajatusleikkinä asia on kuitenkin mielenkiintoinen - vai pitäisikö sanoa pelottava? Kauheasti ajatuksia ei Yksin vain minussa herättänyt, mikä ehkä näkyykin tästä postauksesta. Se on tasalaatuinen dekkari, mutta tässä kuussa on tullut luettua parempiakin...

Tämän postauksen myötä koittaa allekirjoittaneellakin loma. Tänä vuonna taidamme seikkailla ihan vain kotimaassa, mutta ihanaahan sekin on! Ja sadesääkään ei haittaa kun riittävän iso lukupino...
"Yritän selittää miltä minusta tuntuu. Minä uin Kuolleessameressä, kun olimme siellä. Se on suolajärvi, joka sijaitsee neljäsataa metriä merenpinnan alapuolella. Se tarkoittaa, että järvi on maapallon matalin kohta. Siinä on niin paljon suolaa, että meitä varoitettiin, ettei vettä saisi päästää silmiin, koska silloin niitä polttelee hirvittävästi."
"Zan, miten se liittyy sinuun?"
Zan sanoi ääni sortuen: "Minusta tuntuu siltä kuin olisin Kuolleenmeren pohjassa silmät täysin auki."
Tammi, 2012
Sivuja:  355
Alkuteos: I'll walk alone
Kirjasta lisää: Luettuja maailmoja

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Majakanvartija / Camilla Läckberg

Yksi viime vuoden parhaista dekkareista minun laarissani oli Camilla Läckbergin Merenneito, joka koukutti niin että pyykkien laittaminenkin vähän venähti kun samalla piti lukea... Kirja päättyi melkoiseen cliffhangeriin (ja mikähän sille olisi oikea suomenkielinen vastine?) ja onkin varmaan helppo arvata että sarjan seuraavaa osaa, Majakanvartijaa, on odotettu hartaasti. Juuri siitä syystä myös vähän arastelin Majakanvartijaan tarttumista - voisiko se olla niin hyvä kuin edeltäjänsä?

Fjällbackan asukkaista on tällä kertaa vaikeaa kertoa mitään, sillä en halua pilata kenenkään muun jännitystä. Sanottakoon siis vaikka niin että vaikka Merenneidon loppumainingeissa koettiin traagisia hetkiä ja menetyksiä, jatkuu elämä edelleen Fjällbackassa. Gråskärin kummittelevalle majakkasaarelle palaa myös oman kylän tyttö Annie Sam-poikansa kanssa joka tuntuu pakenevan jotakin. Kun Annien nuoruudenrakkaus löytyy yllättäen kuolleena, saa Fjällbackan poliisilaitos taas tekemistä.

Camilla Läckberg esittelee Majakanvartijassa useita erillisiä tarinanpalasia, jotka saavat lukijan pohtimaan sitä miten kaikki lopulta liittyykään toisiinsa. Paljon on arvattavissa ja aavistettavissa, mutta tarjoaa Läckberg yllätyksiäkin. Erilaisten juonten ja henkilöiden määrä onkin tässä kirjassa mielestäni suurempi kuin vaikkapa Merenneidossa ja mielestäni kirja saattaa siitä hiukan kärsiä, kenties kuitenkaan ihan kaikki kuviot eivät olleet sittenkään tarinan kannalta olennaisia. Ainakin minusta esim. kaupunkiin uutta kylpylää remontoivan Viviannen ja Tanskassa karkuteillä olevan Madeleinen kertomukset olivat jossain määrin irrallisia eivät kuljettaneet pääjuonta eteenpäin. Vai aikookohan kirjailija jatkaa näitä juonenkäänteitä seuraavissa kirjoissaan?

Kirjan kantavana teemana perheväkivalta, tärkeä aihe, jota käsitellään hienosti kahdessa eri aikatasossam Annien entinen rakas Matte kun on työskennelyt turvakodissa. Toisena elementtinä kirjassa on yliluonnollinen, Gråskärin majakkasaarella kun huhutaan kummittelevan. Kukaan kuollut ei sieltä lähde... Läckberg käsittelee minusta kummituksiaan kauniisti, heidän tarinaansa pohjustetaan 1870-luvun Fjällbackassa asuvan Emelien tarinalla. Pidin Emeliestä kovin ja melkeinpä pystyin kuvittelemaan hänet majakkasaarelle salkoruusujensa kera, pieni kultatukkainen poika vierellään.

Majakanvartija on viihdyttävä ja laadukas jännäri, ihan Merenneidon tunnelmiin se tosin ei yllä. Plussaa haluan antaa ehdottomasti myös kauniista kannesta, majakkasaari aamuruskossa lintuineen on ihan huikean kaunis ja sai tälle lukijalle aikaan matkakuumeen. Tuommoisiin maisemiin kun pääsisi...
"Hän istuutui varovasti ja aaltojen rytmikäs loiske rantakallioita vasten karkotti vähitellen kehoa piinaavan levottomuuden. He olivat Gråskärissä, hän oli varjo, eikä kukaan löytäisi heitä täältä. He olivat turvassa."
Gummerus, 2012
Sivuja: 503
Alkuteos: Fyrvaktaren
Kirjasta lisää: Leena Lumi
Saatu arvostelukappaleena.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Besieged / Barbara Demick

Pidin Barbara Demickin Pohjois-Koreasta kertovasta kirjasta niin että halusin tutustua naisen muuhunkin tuotantoon - löytyi Besieged, kirja Sarajevon piirityksestä. Besieged muistuttaa paljon muita vastaavia kertomuksia, hetkittäin tuntuu siltä että vain sodat ja maantieteelliset olot vaihtelevat, mutta surulliset ja järkyttävät tarinat tuntuvat aina pysyvän samoina.

Luin ihmisistä, joiden elämä ennen sodan alkua oli melko samanlaista kuin missä tahansa Euroopan maassa. Oli sopivasti vaurautta, matkusteltiin, kuvatiin lasten syntymäpäiviä videolle, herkuteltiin, rakennettiin kesämökkiä, käytiin töissä ja koulussa - elettiin elämää. Sota muutti kaiken.

Demick saapui Sarajevoon tammikuussa 1994 raportoidakseen sodasta. Jotta hänen lukijansa voisivat paremmin samaistua sodan arkeen, ehdotti Philadelphia Inquirerin toimitus että Demick valitsisi yhden kadun Sarajevosta ja kuvaisi sen asukkaiden elämää. Hän valitsi Logavina streetin sen kauneuden takia ja vietti lähes kaksi vuotta keskustellen ihmisten kanssa, kuunnellen heidän tarinoitaan. Demick palasi myös sodan jälkeen Logavina Streetille ja teki asiasta reportaasin The Guardian -lehdelle.

Pääpaino kirjassa on piiritetyn kaupingin arkielämässä ja monet arkiset ja kauheat yksityiskohdat kyllä koskettavat lukijaa. Kun luen Minkan reseptiä vanhasta leivästä tehtävästä Wienin leikkeestä, ymmärrän kuinka vähissä ravinto on ollut. Kuinka Kaljanacin perhe ollessaan nälissään katselee vanhoja syntymäpäivävideoita edes nähdäkseen ruokaa. Järkytyn kun lukiessani kuinka 13-vuotias Amir Gora menettää jalkansa tarkka-ampujan uhrina ja mietin mikä saa aikuisen ihmisen ampumaan pakoon juoksevia, aseettomia lapsia. Haluan nostaa hattua lukiessani siitä kuinka sarajevolaisnaiset eivät piirityksen aikanakaan suostuneet luopumaan tyylistä, vaan tarvittaessa etsivät polttopuita minkkiturkeissaan, kasvot itsetehdyillä meikellä ehostettuina.

Vaikka Demickin kirja ei ole genressään poikkeuksellinen, on se mielestäni hyvin kirjoitettu ja koskettava. Se sai ainakin allekirjoittaneen jälleen kerran miettimään sodan mielettömyyttä, esimerkiksi Logavina Streetin ihmiset eivät vihanneet toisiaan tai muiden kansallisuuksien tai uskontojen edustajia, heidän toiveenaan oli vain elää rauhassa.

Loppua kohden intoni Besiegedin lukemiseen alkoi hiipua, koko ajan lähestyvä kesäloma luultavasti teki taikojaan. Tällä hetkellä en halua tai jaksa ajatella sotaa tai kurjuutta, mieleni kaipaa jotakin mukaansatempaavaa ja nopeaa, kenties iloista tai värikästä, ehkä suorastaan taianomaista luettavaa!
"Before the war, nobody really knew who was a Serb, who was a Croat or who was a Muslim," said Zijo. It was better that way.
Sivuja: 255
Kirjallinen maailmanvalloitus & Ikkunat auki Eurooppaan: Bosnia-Hertzegovina

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Elokuvankertoja / Hernán Rivera Letelier


Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja oli puhdas blogilöytö, viidakkorumpu kertoi niin positiivisia asioita tästä kirjasta että se oli pakko tilata kirjastosta luettavaksi. Vasta kun sain fyysisen kirjan käsiini, tajusin kuinka pieni teos itseasiassa on ja se herätti minussa pienen epäilyksen - en jostain syystä ole lyhyiden tarinoiden ystävä vaan pidän siitä, että lukukokemukseni kestää hiukan pidempään ja saan kunnolla uppoutua tarinaan. Eräänä pilvisenä työaamuna nappasin kuitenkin Elokuvankertojan mukaani ja yllättäen vietinkin kirjan kanssa oikein mukavan tuokion bussissa. Tuokio oli tosiaankin lyhyt mutta minulle sopivan pituinen, luin viimeiset rivit juuri kun pysäkkini tuli mutkan takaa näkyviin.

Lyhyydestään huolimatta Elokuvantekijässä sanotaan paljon, se vain tapahtuu rivien väleissä. Tuntuu yllättävältä että 133 sivuun saa mahtumaan noinkin paljon teemoja - Letelier onnistuu kuvaamaan Chilen historiaa ja murrosta ajassa, pienen syrjäisen kaupungin elämää ja arkea, perheen kokemuksia  ja elokuvan taikavoimaa. Kirjan kertojana on María Margarita, pampan hökkelikylässä elävän viisilapsisen perheen kuopus ja ainoa tyttö. Perheen äiti, kaunis Magnolia, on lähtenyt ja jättänyt halvaantuneen isän ja viisi lastaan taakseen. Kylässä on vain huvitus, elokuvat ja koska perheen rahat ova tiukalla, voidaan näytökseen ostaa vain yksi lippu. Isä järjestää lapsilleen kilpailun, jossa valitaan elokuvankertoja, se, joka saa lipun näytökseen ja palaa esittämään elokuvan muulle perheelle. Yllättäen, paras kertoja on María, jonka elämän - ainakin hetkellisesti - elokuvat muuttavat.

Minulle Elokuvankertoja oli haikea ja samaan aikaan arkisen karhea ja kuitenkin jotenkin taianomainen kertomus. Marían elämä on lapsen silmin kaikessa arkisessa raskaudessaankin värikäs ja ilon pilkkuja täynnä, se on melkein kuin elokuva itsekin. Letelier kuvaa hienosti ja koskettavasti murrosta niin Marían kuin koko Chilenkin elämässä. Minun kokemuksessani María symboloi koko kansaa, joka voi paeta hetkeksi raskasta elämäänsä Marían tarinoihin. María on sitkeä ja vahva mutta kuitenkin haavoittuva ja alttiina ahneempien hyväksikäytölle.

Elokuvankertoja oli mielenkiintoinen lukukokemus, lyhyestä sivumäärästään huolimatta se herätti vahvan tunnelman ja teki mietteliääksi. Ainoana miinuspuolena minulle oli kirjan koko, olisin ehdottomasti halunnut kuulla Maríasta lisääkin, vaikka Letelierin tarina onkin itsessään täysi eikä sinänsä kaipaa mitään lisää. Mutta lukija on ahne...

Kirjasta on tekeillä myös Walter Sallesin ohjaama elokuva, jään mielenkiinnolla odottamaan sitä...
"Luin joskus lauseen, se oli varmaan jonkun kuuluisan kirjailijan, jossa sanottiin jotenkin niin, että elämä on tehty samasta aineesta kuin unelmamme. Minä väitän että elämä voi olla tehty täysin samasta aineesta kuin elokuvat.
Elokuvan kertominen on kuin kertoisi unen.
Elämän kertominen on kuin kertoisi unen tai elokuvan."
Siltala, 2012
Sivuja: 133
Alkuteos: La contadora de películas
Kirjasta lisää: Kulttuuri kukoistaa, P.S. Rakastan kirjoja, Sinisen linnan kirjasto, Lumiomena, Kirjojen keskellä, Tarinauttisen hämärän hetket

torstai 12. heinäkuuta 2012

Kokonaan toinen juttu / Håkan Nesser

Håkan Nesserin luomalla Gunnar Barbarottilla on mielestäni muutakin yhteistä Donna Leonin Guido Brunettin kanssa kuin vain yhteiset nimikirjaimet ja poliisintyö. Jotain niin leppoisaa ja oivaltavaa näissä herrasmiehissä on. Eroavaisuuksiakin toki löytyy, Gunnar on eronnut mutta hän on sittemmin löytänyt uuden rakkauden Mariannesta, Guido taas on onnellisesti yhdessä Paolansa kanssa. En muista Brunettin miettineen Jumalaa niin paljon kuin Barbarottin, mutta monet miehen pohdinnoista ovat sellaisia, että ne istuisivat Brunettinkin suuhun. Gunnar Barbarotti nimittäin miettii paljon Jumalaa, hänellä on eräänlainen pisteenlaskusysteemi yläkerran herran kanssa, jossa toteutuneet toiveet kasvattavat Herran pistesaldoa, pahuudet taas vähentävät.

Kirjan alkaessa on Ruotsissakin kesä ja Barbarotti on suuntaamassa lomallaan pienelle visbyläiselle tilalle Marianne-kultansa kanssa. Puhelin jää pöytälaatikkoon, postit Barbarotti nakkaa laukkuunsa ja lähtee kohti laivaa ja lomaa. Loman alku on taivaallinen, rentoutumista ja lepoa ruotsalaisessa maalaistalossa ihanan naisen kanssa. Sitten Barbarotti tulee avanneeksi postinsa ja kaikki muuttuu, sillä posti on tuonut mukanaan uhkauksen murhaajalta. On aika keskeyttää loma ja alkaa jahdata murhaajaa...
 
Pidin kovasti Barbarotti-sarjan ensimmäisestä kirjasta, Sukujuhlista, sen luettuani oli selvää että halusin lukea seuraavankin Nesserin. Kokonaan toinen juttu lunasti odotukset, se oli sujuva ja rikos oli riittävän monimutkainen säilyttääkseen mielenkiintoni. Barbarotti päähenkilönä taas oli vallan mainio, syvällisiä miettivä, rakastunut poliisimies vetosi ainakin tähän lukijaan. Tunnustan jännittäneeni paikoin enemmän sitä, miten Gunnarille ja Mariannelle käy kuin löytyykö murhaaja...
"Yhdestä asiasta minä ainakin olen varma", Barbarotti jatkoi innostuneena. "Siitä, että jos hän on olemassa, meidän Herramme siis, hän on huumorintajuinen herrasmies. Mikään muu ei tule kysymykseen. Eikä hän ole kaikkivoipa."
Marianne vakavoitui taas. Hän katsoi Barbarottiin hieman värähtelevin silmin, mikä jostakin syystä tuntui äkkiä hengästyttävältä. Olenko minä taas neljäntoista vai mistä on kysymys? Barbarotti mietti.
"Tiedätkös", Marianne sanoi.  "Kun sinä puhut tuollaisia, minä melkein uskon rakastavani sinua."
"Onneksi... onneksi minä istun." Gunnar Barbarotti onnistui änkyttämään kieli ikeniin takerrellen. "Muuten...no, muuten minä varmaan pyörtyisin."
Tammi, 2012
Sivuja: 575
Alkuteos: En helt annan historia
Saatu arvostelukappaleena.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Japanese Fairy Tales / Yei Theodora Ozaki

 Ensimmäinen E-kirjani! Olin pitkään miettinyt lukulaitteen hankintaa ja mm. Kobo oli vaikuttanut varteenotettavalta vaihtoehdolta. Asia oli kuitenkin jäänyt pohdinnan asteelle, sillä en ollut vakuuttunut että välttämättä tarvitsisin lukulaitetta ja arvelin perinteisen kirjan olevan elämyksenä miellyttävämpi. Intoa alkoi kuitenkin kummasti löytyä kun uudesta älyluuristani löytyi Readers Hub -niminen sovellutus, jossa pohjalla olikin juuri Kobo.

Tutustumiskappaleeksi valitsin Kobon ilmaisten kirjojen osastolta japanilaisen satukokoelman - tuumasin että lyhyehköt sadut olisivat helppo tapa opetella uuteen lukutapaan. Aluksi lukeminen olikin melkoista säheltämistä, mutta Kobon käyttöliittymä oli melko helppokäyttöinen ja puhelimen näytöltä oli melko miellyttävää lukea. Lisäplussan E-kirja saa siitä että tekstiä sai vapaasti alleviivata tai kommentoida, hoksattuaan kuinka homma oikein toimi, oli bloggarin helppo kirjoittaa lukiessaan ylös mietteitään tekstistä. Pdf-muotoisiin tiedostoihin verrattuna Kobo tarjosi myös yhden olennaisen edun - kirjanmerkin. Olin aiemmin lukenut joitakin kirjoja pdf-tiedostoina ja tuskastunut siihen, etten lukiessani saanut mitenkään merkittyä paikkaa itse tekstiin, mutta Kobo tarjosi minulle aina kirjasta poistuessani vihreän kirjanmerkin.

Ensi lukemisekseni siis valitsin Yei Theodora Ozakin vuonna 1908 ilmestyneen japanilaisten satujen kokoelman. Saduissa kyllä näkyykin aasialainen kulttuuri ja ihan samanlaisia nämä eivät olleet kuin minun lapsuuteni tarinat - ellei Grimmin satuja oteta lukuun. Yein kertomukset ovat nimittäin hetkittäin melko brutaaleja satuja, joita en ihan perheen herkimmille suosittelisi. Vai mitä sanotte sadusta jossa vanha maanviljelijä vangitsee häijyn mäyrän, joka kuitenkin huijaa maanviljelijän vaimon päästämään hänet vapaaksi. Vapauduttuaan mäyrä tappaa vanhan naisen ja tekee hänestä soppaa maanviljelijälle. Peltotöistä tultuaan tämä päätyy syömään vaimonsa. Tarinan sankari on jänis, joka päättää tappaa mäyrän kostaakseen naisen kuoleman.

Yein kirja osoittautui minulle kurkistukseksi japanilaiseen kulttuuriin. Vaikka satujen yleismaailmallinen teema monesti onkin "hyvä voittaa pahan", ovat minun tuntemani sadut olleet siloitellumpia, Yein sadut taas tuntuvat raa'oilta saduiksi mutta tarkemmin ajateltuna myös jollakin tavalla realistisemmilta, tarinoiden pahat ovat ahneita tai kateellisia eivätkä arastele käyttää väkivaltaa tappaakseenkaan. Hyvät taas ovat luottavaisuudessa (minusta) liiankin sinisilmäisiä ja anteeksiantavaisia. Konfuntselainen nöyryys ja kunnioitus näkyy monissa saduissa ja kuolemakin on yllättävän usein läsnä, mikä muistuttaa ainakin allekirjoittanutta siitä, että sadutkin ovat vain yhdenlainen elämän ja kulttuurin kuvauksen ilmentymä

Lukukokemuksena japanilaiset sadut olivat mielenkiintoisia, ne olivat riittävän erilaisia ja outoja viihdyttääkseen ja sopiva ensimmäiseksi - ja ilmaiseksi - lukukokemukseksi. E-kirja oli kokemuksena mukava ja luulen että tulenkin jatkamaan näitä kokeilujani, tosin perinteinen kirja säilyttää aina paikkansa sydämessäni. Pidän vain niin paljon kannen kuvan katselusta, sivun lehteilyn tunteesta ja kirjan tuoksusta. Mikähän siinäkin on että tuo paperinen kapistus kaikkine ilmentymineen on niin rakas? Kirja <3
(Ote tarinasta The Mirror of Matsuyama, jossa perheen vauras kauppias-isä tuo rakkaalle vaimolleen tuliaisiksi peilin.) "There the mirror is considered a very necessary requisite for a woman to possess. There is an old proverb that 'As the sword is the soul of a samurai, so is the mirror sould of a woman', and according to popular tradition, a woman's mirror is an index to her own heart - if she keeps it bright and clean, so is her heart pure and good. It is also one of the treasures that form the insignia of the Emperor. So you must lay great store by your mirror, and use it carefully."
Gutenberg-projekti, ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1908

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Rummunpärinää ja palautteiden purkua

Nyt on palautekyselyn purun aika! Saamani palaute oli hurjan ystävällistä - lukijani ovat ilmeisesti tyytyväisiä tai sitten hyvin kohteliaita. :) Arvonnan voittajatkin ovat jo selvillä mutta pitkitetään vielä hetki jännitystä palaamalla saamiini kommentteihin.

Päätin uudistaa blogini ulkoasun eräänä flunssaisena päivänä kun en muutakaan tekemistä keksinyt. Taustaväri muistuttaa minua ukkostavasta taivaankannesta ja on yksi lempivärejäni, oranssi taas jostain syystä kiehtoo minua kovasti juuri nyt. Oli kiva kuulla positiivista palautetta ulkoasusta.

Banneria toivoi useampikin ja lupaan pitää toiveen korvan takana jos saan joskus otettua kuvan joka miellyttää silmääni. Olen saanut aiemmin palautetta sivujen hitaudesta ja olen siksi pyrkinyt pitämään kuvaelementtien määrän niin pienenä kuin mahdollista jotta sivujen latausaika nopeutuisi. Mari A. kertoikin palautteessaan että sivut latautuvat nopeasti Chrome-selaimella, Internet Explorerin jumittaessa.

Morre toivoi esittelytekstiä yläpalkkiin ja lupaan alkaa työstämään sellaistakin, jospa vaikka kesälomalla ehtisin sen pariin. Margit mainitsi kommenttejen oranssin tekstin riitelevän pohjan kanssa - olen tästä ihan samaa mieltä. En ole vielä löytänyt oikeaa kohtaa korjausta varten, mutta hakusessa se kyllä on.

Osa palauteista oli sisällöllisiä, mukavaa jos viihdytte mietteideni parissa. Kirjablogin pitäminen on osoittautunut antoisaksi puuhaksi, olen löytänyt sen myötä monta uutta kirjailijaa ja lisäksi mukavan yhteisön. On myös hirmuisen mukavaa saada keskustella kommenttien kautta kirjasta ja ajatuksista, joita se herättää.

Toukokuisesta bloggaajien viikosta oli myös pidetty - kokemus oli kiva myös allekirjoittaneelle! Voisin kuvitella lisääkin teemalukuviikon, vaikka yhdessä muiden bloggaajien kanssa, kunhan inspiraatio taas iskee.

Lumiomenen Katja kyseli palkintomukien alkuperästä. Minä pongasin mukit ensimmäistä kertaa Arlandan lentokentän kirjakaupassa (missäpä muuallakaan pyörisin!) mutta hiljattain löysin niitä myös Helsingin Akateemisesta kirjakaupasta. Palkintoyksilöt on kuitenkin tilattu valmistajan, Art Meets Matterin, kotisivujen kautta. Mistä päästiinkin kätevästi itse asiaan - arvontaan! Onnettarena toimi jälleen kerran herra Norkku joka ystävällisesti nosti kulhosta allaolevat kaksi lappusta. Kirjainten virran Hannan nimi nousi kulhosta ensimmäisenä, joten hän saa valita juoko kahvinsa jatkossa Agatha Christie - vai Jane Austen -mukista. Toinen kupponen lähtee P.S Rakastan kirjoja -blogia pitävällä Saralle. Ilmoitattehan minne saan postittaa pakettini...



lauantai 7. heinäkuuta 2012

Henkeäsalpaava / Joy Fielding

Joy Fielding on jäänyt minun muistiini naisena, joka kirjoittaa takuuvarmoja dekkareita. Tarina vetää ja jännitystä piisaa - juuri sopivassa määrin. Henkeäsalpaava onkin ihan kelpo dekkari - minun kohdallani se vain kärsi onnettomasta lukuajankohdasta. Olin nimittäin edellisenä iltana ahminut loppuun upean Kun suljen silmäni ja laukkukirjanani oli huikea My sister, my love, takana oli siis todella kovan tason lukuviikko. Myötätuntoni on siis Joy Fieldingin puolella, jos olisin lukenut tämän jonain toisena viikkona, saattaisi arvioni olla innostuneempi. Nyt Henkeäsalpaava jäi auttamatta vaikuttavan lukuelämyksen puristuksiin.

Henkeäsalpaava sijoittuu helteiseen Floridaan, Torrancen pikkukaupunkiin. Sandy Crosbie perheineen muuttaa Torranceen miehensä työn perässä, saadakseen vain huomata miehen muuttaneen vain uuden naisen takia. Sandyn aloittaessa uutta elämänvaihetta sinkkuna, pääsee myös kaupungissa jonkinlainen paha valloilleen, ihmisiä nimittäin alkaa löytyä kuolleina ja kaupungin väsynyt sheriffi, John Weber, saa töitä..

Tämän jutun kirjoittaminen oli hiukan hankalaa. Olen yleensä pitänyt Joy Fieldingin kirjoista eikä tässäkään ollut mitään vikaa. Pidin Torrancen hikisestä tunnelmasta ja reaktioista, joita valloillaan mellastava sarjamurhaaja saa aikaan ihmisissä ja jollain lailla pikkukaupungit juorut ja roolit tuovat mieleeni Peyton Place -sarjan kirjat, joita muistaakseni luin eräänä kesänä kun olin tylsistynyt teini... Puitteet ovat siis kunnossa ja loppuratkaisukin kekseliäs. Kirjassa ei ole selkeää päähenkilöä, tarinaa kerrotaan välillä Sandyn tai hänen tyttärensä Meganin voimin, välillä ääneen pääsee Meganin koulukiusattu luokkatoveri Delilah, sheriffi tai itse tappaja. Kirjan päähenkilönä oikeastaan onkin murhaaja, muut henkilöt jäävät melko etäisiksi lukijalle.

Kokonaisuutena Henkeäsalpaava on ihan hyvä dekkari, minun henkeni ei tosin salpautunut enkä viettänyt unettomia öitä sivuja käännellen. Kirja toimisi muuten mielestäni ihan mukavasti valkokankaalla, minä ainakin roolittaisin Muodon vuoksi sarjasta tutun Kelly Carlsonin Torrancen vampin rooliin ja Anne Hathawayn Meganiksi...

PS. Vielä on vähän aikaa osallistua palautekeskusteluun ja arvontaan!
"Olkoonkin, että minä en pidä itseäni sarjamurhaajana. En oikeastaan. Minusta sarjamurhaaja on ihminen, joka kärsii harhaisesta jumalakompleksista ja iskee sattumanvaraisesti, saalistaa kaduilta uhria, joka tietämättään vastaa hänen sairaita fantasioitaan. Sarjamurhaajat ovat sosiaalisia hylkiöitä, joiden ainoa keino tyydyttää ylettömät ja sadistiset seksuaaliset yllykkeensä on tappaa. Eivätkä he lopeta tappamista ennen kuin jäävät kiinni.
Minä en ole sellainen."
WSOY, 2012
Sivuja: 410
Alkuteos: Heartstopper
Kirjasta lisää: Rakkaudesta kirjoihin, Leena Lumi

torstai 5. heinäkuuta 2012

My sister, my love / Joyce Carol Oates

Minä muistan takavuosilta JonBenét Ramsayn murhan, niin varmasti moni muukin. Lapsen salaperäinen kuolema omassa kodissaan, vain kaksi päivää joulun jälkeen tuntui hyytävältä. Suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna myös 6-vuotiaan JonBenétin elämä hurjasti meikattuna lapsimissinä karmaisi. Vaikka Joyce Carol Oatesin My sister, my love on toki sinänsä fiktiivinen teos, on helppo nähdä mistä kirjailija on inspiraationsa ottanut, niin selviä viittaukset ovat.

Tarinan kertojana on Skyler Rampike, jonka 6-vuotias luistelijatähti/pikkusisko Bliss Rampike löytyy eräänä päivänä murhattuna kodin kellarista. Alkaa melkoinen myllytys, niin median kuin poliisinkin toimesta. Tapahtumien alkaessa Blissin kuoleman kymmenvuotispäivä lähestyy ja nyt jo aikuinen ja alkoholiongelmien kanssa painiskeleva Skyler haluaa kertoa sisarensa tarinan. My sister, my love tuntuukin olevan Skylerin päiväkirja, tai kenties eräänlainen blogi, johon hän purkaa tuntojaan. Skyler piirtää lukijoidensa eteen kuvan amerikkalaisen unelmaperheen taustoista. Kaunis Betsey-äiti pönkittää omaa egoaan lastensa kautta, isä Bix taas kiipeää menestyksen tikkaita ja paljon poissa.

Tyylilleen uskollisena Oates ei taaskaan valitse helppoa tai iloista aihetta, Rampiken perhe taitaa tuntemistani Oatesin perheistä surullisin tapaus. Tekstissä käytetään hyvin erilaisia tyylikeinoja, mm. hengästyttäviä välimerkittömiä vuoropuheluita, joista käy hyvin ilmi lapsi-Skylerin hämmennys ja ahdistus, arvelut ja epäilyt yhdistettynä aikuisen Skylerin ajatuksiin ja tulkintoihin. Vaikka Skyler onkin tarinan kertoja, hän kuitenkin kertoo lapsuudestaan paljon kolmannessa persoonassa, mikä tuntuukin aidolta ns. lapsen suusta tulevassa kuvauksessa.

Skyler tuntuu henkilönä hurjan todelliselta ja tuskaiselta. Huomasin lukiessani kauhistelevani sitä, kuinka vanhemmat voivatkaan noin sotkea lapsensa pään - jo niin pienenä.  Vaikka kirjan punaisena lankana onkin Blissin murha, on tarinan keskipisteenä kuitenkin vahvasti Skyler joka riipaisevasti lapsen näkökulmasta kuvaa vanhempiensa kiipimistä. Rampikeille kun lapset tuntuvat olevan vain menestymisen välineitä, ikäänkuin lapsella ei olisi arvoa itsenään - hänen täytyy tulla joksikin tärkeäksi - vaikkapa seuraavaksi Sonia Henieksi tai vähintäänkin ystävystyä tärkeiden ihmisten lasten kanssa.

Mielenkiintoinen lisä kirjassa on sen sivujen ulkonäkö, sisäsivuilla nimittäin leikitään rohkeasti eri fonteilla ja jopa valokuvilla, jotka luovat kirjalle omanlaistaan tunnelmaa - kuin kyseessä todella olisi jonkun päiväkirja. Kirja osoittautui hitaaksi ja vaativaksi luettavaksi, mutta tässä tapauksessa se ei häirinnyt minua lainkaan, My sister, my love oli sen arvoinen.
(Blissin ristimänimi oli Edna Louise, Betsey nimeää hänet Blissiksi vasta luistelu-uran alettua) "It was during this first skating session, while watching Edna Louise on her borrowed skates, on the ice, now in the company of eleven-year-olde June Chaplin who'd taken the little girl by the hand, to give her instructions, that Betsey Rampike was made to realise for the first time My daughter is special! my daughter is blessed by God! my daughter will be the way God will reward me for my faith in Him and God will elevate my daughter above all rivals."
Kirja ilmestyy syyskuussa nimellä Sisareni, rakkaani, Otavan suomentamana. Ellei englanniksi lukeminen innosta, kurkkikaapa kirjahyllyjä syksyllä! Suosittelen!

Fourth Estate, 2008
Sivuja: 562

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kun suljen silmäni / S.J. Watson

Varoitus: nyt seuraa hehkutusta! S.J. Watsonin Kun suljen silmäni oli nimittäin huikea "page turner". (Mikähän muuten olisi sopiva suomenkielinen termi?) Olin vuosia sitten nähnyt elokuvan jossa Keanu Reever (muistaakseni) kärsi saman tyyppisestä sairaudesta ja pitänyt sitä lähinnä sekavana, joten suhtauduin kirjan aiheeseen hiukan skeptisesti. Mutta lukiessa kannattaa pitää mieli avoimena, sillä voi käydä niinkuin minulle nyt, voi yllättyä oikein iloisesti! Christinen tarina kaikessa toistavuudessaan olikin nimittäin todella kiinnostava ja mukaansatempaava ja sisälsi vähäeleistä ja tyylikästä jännitystä.

Christine on nainen, joka vuosia sitten sattuneen trauman takia aloittaa aina päivänsä ns. tyhjänä tauluna. Hän on kadottanut vuosia muistoistaan ja nukkuminen tyhjentää muistin edellisen päivän kokemuksista. Hän ei aamulla tiedä missä on tai kuka hänen vieressään nukkuva outo mies on. Aviomies Ben vaikuttaa hellän huolehtivaiselta, mutta miksi Christinen päiväkirjan ensimmäisellä sivulla lukee "Älä luota Beniin"?

Suuri osa kirjasta koostuu Christinen päiväkirjamerkinnöistä. Vaikka tarina osittain toistaakin itseään - Christinehän joutuu löytämään itsensä ja päiväkirjansa joka aamu uudelleen - se ei haittaa lukukokemusta vaan pikemminkin toimii tyylikeinona korostaakseen hänen elämänsä kaoottisuutta. Watson on saanut luotua hienosti kirjaansa tempon, joka kiihtyy Christinen saadessa enemmän ja enemmän selville asioita elämästään, tämä piti ainakin allekirjoittaneen lähes liimautuneena kiinni kirjaansa. Yritä siinä sitten selittää herra Norkulle miksi tiskikoneen täyttäminen viivästyy siihen asti kunnes Christine on saatu turvaan...

En tiedä onko tällainen muistihäiriö oikeasti mahdollinen, mutta tarina ainakin vaikuttaa uskottavalta. Kirja sai minut miettimään muistisairaita, kuten vaikkapa dementia-potilaita. Kuinka kauheaa olisi menettää muistonsa ja kuinka ahdistavaa olisi olla tietämättä missä on, kuka on. Kuinka surullista olisi katsoa kuvaa tietäen että tämän ihmisen täytyy olla minulle tärkeä, saamatta minkäänlaista muistoa tai tunnetta esiin.
" Mutta se on nyt ohitse. Minä tiedän totuuden. Oman totuuteni, jota ei ole kerrottu minulle vaan jonka olen itse muistanut. Ja nyt se on kirjoitettu muistiin, ikuistettu joka tapauksessa pysyvästi tähän päiväkirjaan vaikkakaan ei aivoihini.
Tiedän että kirja jota nyt kirjoitan - toinen kirjani, ajattelen ylpeänä - voi olla vaarallinen siinä kuin tarpeellinenkin. Se ehkä paljastaa asioita, jotka olisi paras jättää pimentoon. Salaisuuksia, joiden ei ehkä pitäisi päästä päivänvaloon.
Mutta silti kynäni liukuu sivun poikki."
Kirjasta on tekeillä elokuva, jonka pääosassa huhutaan olevan Nicole Kidman. Kirjan UK:n markkinoita varten on tehty myös oma trailer, joka mielestäni on aika tyylikäs.

Bazar, 2012
Sivuja: 389
Alkuteos: Before I go to sleep
Kirjasta lisää: Luettua, Kirjava kammari, Järjellä ja tunteella, Rakkaudesta kirjoihin, Mainoskatko

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

A Dance With Dragons / George R. R. Martin

Juhannuksen kunniaksi kyseli Facebook-sivulla minkä kirjan lukisin seuraavaksi - tuli tiiliskivien tasapeli, voittajia olivat A Dance With Dragons ja Joyce Carol Oatesin My Sister, My Love. Siinäpä olisi 1500 sivua herkkuja! Päätin aloittaa Martinista, sillä tuhat-sivuisen järkäleen luettuani Oatesin reilut 500 sivua luultavasti tuntuisivat kevyeltä herkkupalalta.

A Dance with Dragons oli ensimmäinen englanniksi lukemani teos Tulen ja jään laulu -sarjasta. Ensimmäiset satakunta sivua menivätkin "uuteen" kieleen totutellessa, jouduin miettimään hetkosen esimerkiksi paikannimien suomenkielisiä vastineita.

Koska kyseessä on kirjasarjan viides osa, on vaikeaa, kertoa juonesta mitään paljastamatta liikaa edellisten kirjojen tapahtumista. Kirjan juonen voisi kenties kiteyttää sanoin: kilpajuoksu hopeisen kuningattaren luokse.  Jokainen tulkitkoon tuota lausumaa haluamallaan tavalla!

Kirjan keskiössä olivat tällä kertaa Dani, Jon Snow ja Tyrion, mutta ilman muuta mielenkiintoisimmista - ja traagisimmista - kappaleista vastaa Reek, julman fyysisen ja henkisen kidutuksen murtama nuori mies. Martin ei tälläkään kertaa säästele henkilökaartiaan, lukijoille on luvassa taas melkoinen yllätys, tai ainakin minä jouduin lukemaan nuo rivit pariinkin kertaan ennenkuin uskoin mitä on tapahtunut. Toki kyseessä voi olla tämän kieron kirjailijan juoni, se valitettavasti selviää vasta The Winds of Winterissä.

Kirjan ensimmäiset pari sataa sivua tuntuivat yllättävän hitailta ja hetkittäin melkein tylsiltä Martinin siirrellessä henkilöitään kohti oikeita paikkoja kuin nappuloita shakkilaudalla. Onneksi vauhti alkaa kiihtyä ja kirjan puolivälissä huomasinkin ahmivani tapahtumia vanhaan malliin. Mitään kovin radikaalia ei tässä kirjassa kuitenkaan tapahdu, A Dance with Dragons tuntuukin melkein olevan valmistelua seuraavien kirjojen tapahtumille. Harmillista että The Winds of Winterin ilmestyminen taitaa viedä jokusen vuoden...

Oli muuten mukava huomata, että Martin kiittää omistuskirjoituksessaan myös suomalaisia fanejaan...
Ser Barristan went to one knee before her. - "My queen, your realm has need of you. You are not wanted here, but in Westeros men will flock to your banners by the thousands, great lords and noble knights. 'She is come', they will shout to one another, in glad voices. 'Prince Rhaegar's sister has come home at last.'"
Bantam books, 2011
Sivuja: 1095
Kirjasta lisää: Kirja käsilaukussa, Tuntemattomiin maailmoihin, Booking it some more, Sivukirjasto, Uppoa hetkeen