keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kun kyyhkyset katosivat / Sofi Oksanen

Tässä sitä perutaan pyhiä puheita. Niin kuin minäkin sanoin että luen Kun kyyhkyset katosivat sitten aikanaan, ei se minua niin kauheasti kiinnosta. Ja sitten menen kirjastoon, näen kirjan Bestseller-hyllyssä ja klonkkuus iskee. Nappaan kirjan nopeasti kirjan kainalooni, hyvä etten jopa myhäile kun kuulen erään miehen selvittelevän kirjaston tiskillä KKK:n varaustilannetta (joka on hurja!). "Mullapa on se ja menen tästä sen lukemaan!"

Minun ennakko-odotukseni kirjan suhteen olivat sekavat. Kirjan ympärillä pyörinyt hype oli herättänyt luonnollisesti kiinnostukseni, siltä tuskin juuri kukaan olisikaan voinut välttyä. Olin lukenut Kvartertin kaksi edellistä osaa, sekavin tuntein. Varsinkin Puhdistus oli kyllä tehnyt vaikutuksen, mutta se oli jättänyt myös jälkeensä pahan olon. Olin kuullut kirjan olevan vaikea, joten oikeastaan jännitinkin vähän siihen tarttumista.

Osoittautui, että oli hyvä uskaltautua lukemaan ennakkoluuloista ja -käsityksistä huolimatta. Sillä minusta KKK ei ollut vaikea, päinvastoin. Vaikka kirjassa onkin selkeä, jossain määrin jopa sotakirjoista tuttukin juoni, osaa Oksanen tehdä sen uudenlaiseksi. Hän osaa luoda tunnelmia, jotka ovat aistittavissa rivien väleistä, saksalaisten miehityksen ajan toiveikkaita, melkein keski-Eurooppalaisen keveitä tuokioita kahvilassa, ostoksilla, takkatulia ja silkkisukkia. Kesäisiä päiviä Viron maaseudulla, aittoja ja yksinkertaista elämää. On neuvostoajan harmaus ja ankeus. Mutta kaikkialla on aina varjonsa ja niissä aina jotain uhkaavaa.
Hän eli mustan valkoiseksi.
Kirjassa liikutaan tuttuun tapaan kahdella aikatasolla, 1960-luvun Virossa jossa toveri Parts kirjoittaa kirjaa natsimielisten sodanaikaisista rikoksista. Partsin tehdessä tutkimusta silmiin osuu tuttu nimi, henkilö, jonka hän luuli jo kuolleeksi. Joku, joka tiesi liikaa. Toinen aikataso onkin sotavuosissa, jossa Edgar, Roland ja Juudit yrittävät kukin selvitä vaikeista sota-ajoista. Sota heittelee ihmisiä puolelta toiselle, vihollisista rakastavaisiksi ja pakko tekee kyyhkysistäkin kyitä.

Oksasen kirja on miellyttävän monitasoinen, se kiinnosti niin sotakuvauksena kuin psykologisena romaaninakin. Pidin myös kovasti siitä, kuinka Oksanen kertoo palasen sieltä, toisen täältä ja jättää loput lukijan itsensä ymmärrettäväksi. Aina ei tarvitse selittää kaikkea juurta jaksain, tietty salaperäisyys tukeekin kirjan tunnelmaa.

Minulle Kun kyyhkuset katosivat oli erittäin positiivinen kokemus, se oli vaikuttava ja mukaansatempaava ja sen henkilöt tuntuivat kaikessa erehtyväsiyydessään inhimillisiltä. Kirja näyttää hyvin sodan armottomuuden ja sen, kuinka poikkeukselliset olosuhteet voivat tuoda ihmisistä aivan uusia puolia esiin. Vasta pakon edessä selviää, mitä kirjan henkilöt eniten rakastavat - itseään, isänmaata vai jotakuta muuta?
"Nainen nousee autoon, auton sisällä syttyy yksityisiin hetkiin kuuluva valo ja autossa odottava mies nostaa kätensä naisen olkapäille, kohottaa kämmenensä nostaakseen naisen hiuksia, korvalehteä ja heidän autonsa valo pimentää kadulta päivän, siitä tulee majakka keskelle mustaa merta eivätkä he edes huomaa sitä, koska he eivät näe ympäröivää maailmaa, he eivät tarvitse sitä, vaan sytyttävät toisensa, mies koskettaa naisen korvalehteä, valo syttyy, heidän valonsa."
Like, 2012
Sivuja: 365
Kirjasta lisää: Kirjan tuotantoblogi, Sivulauseita, Opuscolo

10 kommenttia:

  1. Sofin tyyli on kyllä vertaansa vailla <3 Mahtava kirjailija, mahtava nainen! Itse enemmänkin elin kuin luin Puhdistuksen. Kyyhkyset vaikuttavat huomattavasti monitasoisemmalta, ehkä vaativaltakin kirjalta. Minä jätin sen jo alkujaan kesken kun tuntui, ettei ollut sopiva aika kirjalle. Mutta palaan. Ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno kirja. Minä en oikein kyennyt pitämään Puhdistuksesta, vaikutuin siitä kyllä mutta myös ahdistuin aika tavalla. Tästä sen sijaan suorastaan pidin, Sofin tapa jättää aukkoja lukijan täydennettäväksi miellytti ja aihekin kiinnosti ilman ahdistumista.

      Ehdottomasti kannattaa aina odottaa oikeaa hetkeä, pakkolukeminen on kamalaa.

      Poista
  2. Tämä olisi ollut tyrkyllä meidänkin kirjaston pikalainahyllyssä, mutta en lainannut. Jotenkin tuntuu, että haluan lukea Puhdistuksen ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on ihanaa että kirjastosta voi tuurilla saada haluttuja uutuuksia näinkin nopeasti. :)

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä :) Odotan tätä kirjaa kovasti, ja kaikki mitä kerrot kirjasta, saa minut vakuuttuneeksi siitä, että kirja tulee vastaamaan odotuksiin.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut kaikki Sofin kirjat ja Baby Janea lukuun ottamatta pitänyt. Ei se Baby Janekaan huono ollut, mutta jotenkin se tuntui olevan Sofille enemmänkin sellainen väliromaani, joka piti vain kirjoittaa.

    Tämäkin on siis pakko saada. Itse pidin todella paljon Puhdistuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle Puhdistus oli vaikea kirja, ahdistuin siitä jostain syystä ihan hirveästi, joten pelkäsin vähän tätäkin kirjaa. Iloinen ei tämäkään ole, mutta enemmän minun tyyppiseni.

      Poista
  5. Minäkin pidin tuosta korvalehtikohdasta ihan mahdottomasti. :-) Kiva oli lukea, että pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo kohta oli ihanan intiimi, vain kaksi ihmistä ja heidän oma todellisuutensa. :)

      Poista