keskiviikko 23. tammikuuta 2013

The Eternal Smile: Three Stories / Gene Luen Yang, Derek Kirk Kim

Tutustuin Gene Luen Yangiin American Born Chinesen muodossa ja kun pongasin toisen sarjakuvan herralta, piti se napata kirjastokassiin. Vähän yllättäen The Eternal Smile ei muistuta niin selkeästi piirrostyyliltään tuota aikaisempaa teosta, mutta samaa henkeä ja ajatusta kirjassa toki oli. Eternal Smile itseasiassa esittelee kolme piirrosjäljeltään hyvinkin erilaista tarinaa, joiden pariin oli nautittavaa sukeltaa.

Duncan's kingdom muistuttaa tyyliltään ja aiheiltaan fantasiasarjakuvaa. Siinä nuori soturi Derek on rakastunut prinsessaan, jonka isän sammakkokuningas surmaa. Prinsessa lupaa kätensä ja valtakuntansa sille joka kostaa hänen isänsä kuoleman ja Derek, monien muiden tavoin, lähtee seikkailuun. Mutta kuka on outo nainen joka ilmaantuu Derekin uniin?

Gran'Pa Greenpax and The Eternal Smile lainaa tyyliään ja henkilöitään Disneyn Aku Ankasta. Pappa Greenpax on rikas ja ahne sammakko, jonka haaveena on kerätä kokonainen lammikollinen kultaa. Hommassa ovat avustamassa alistettu veljenpoika Filbert sekä kaksi pikkusammakkoa. Uusia rahantekokeinoja etsittäessä Filbert kertoo sedälleen oudosta ilmiöstä, taivaalla näkyvästä ikuisesta hymystä.

Viimeinen sarjakuva, Urgent Request, on väreiltään harmaa ja tyyliltään minimalistinen. Se on pieni ja arkinen kertomus Janetista, ankeaa elämää elävästä toimistohiirulaisesta, jonka sähköpostiin tulee eräänä päivänä ns. nigerialaiskirje.

The Eternal Smile oli miellyttävä kokemus, hämmästelin piirrostyylien erilaisuutta ja pidin siitä tarinoissa oli tietty yhteinen pohjavire. Kaikki Eternal Smilen kertomukset kun tuovat esiin maailman raadollisen ja julman puolen, mutta niissä on silti aina ripaus toivoakin. Oma suosikkini taitaa olla tarinoista viimeinen, Urgent Request, jossa jotenkin hienosti tavoitetaan arjen harmaus ja se, kuinka yllättävänkin pienistä asioista voi voimaantua. Kokonaisuutena tämä oli mielenkiintoinen ja monipuolinen lukukokemus.

First Second, 2009
Sivuja: 170

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti