perjantai 26. huhtikuuta 2013

Is everyone hanging out without me? (And other concerns) / Mindy Kaling

Mindy Kaling on minulle tuttu kasvo yhdestä suosikkisarjastani, nimittäin Konttorin jenkkiversiosta. Siinä Mindy esittää Kelly Kapooria, konttorin hieman itsekeskeistä ja rakkaudessa huono-onnista työntekijää. Totta puhuen, minusta tässä kirjassakin on osioita jotka voisivat olla Kellyn kirjottamia...

Is everyone hanging out without me toi mieleeni Caitlin Moranin Naisena olemisen taidon, olkoonkin että Moranin kirja on kirjoitettu feminismi mielessä pitäen kun taas Mindy Kaling kirjoittaa ihan vain iloitellakseen, mikä muuten onkin kerrassaan loistava syy kirjoittaa! En oikeastaan tiedä kuinka luokittelisin tämän kirjan, sillä vaikka se onkin omaelämäkerrallinen, en sanoisi tätä elämäkerraksi, sillä se sisältää vain sirpaleita naisen elämästä, sopivalla annoksella huumoria ja liioittelua höystettynä tietysti.

Kaling kertoo lapsuudestaan pullukkana ja rakkaudestaan erilaisiin dieetteihin. Suuren osan kirjasta kuitenkin saa, aivan arvatustikin, komedia. Kirjan kiintoisinta antia onkin lukea komedian kirjoittamisesta ja suositun televisiosarjan taustoista. Mainetta Kaling käsittelee rennosti ja melkeinpä vaatimattomastikin maineestaan ja saa lukijan vähän miettimään maailmaa jossa yritetään ostaa twiittauksia kuppikakuilla. Tästä kirjasta et löydä suurtaa draamaa mutta kirja nauratti ja tarjosi hyviä hetkiä. Tunsin samaistuvani Kalingiin joka kirjassaan on avoimesti neuroottinen ja nörtti mutta samalla kuitenkin - minusta - aika makea tyyppi.

Kalingin ura lähti nousuun naisen kirjoitettua ystävänsä Brendan kanssa Matt Damonin ja Ben Affleckin kustannuksella hupailevan shownsa jälkeen. Kaling liittyi Konttorin käsikirjoittajien kaartiin ollessaan 24-vuotias ja sittemmin sai myös Kellyn osan esitettäväkseen.
(Kaling miettii ostarin parkkipaikoilla hengailevia nuoria omista kulttuurillisista näkökulmistaan.)"As a child of immigrant professionals, I can't help but notice the wasteful frivolity of it all. Why are these kids not home doing their homework? Why aren't they setting the table for dinner or helping out around the house? Who allows their kids to hang out in the parking lots? Isn't that loitering?"
Crown Archetype, 2011
Sivuja: 222

8 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa hauskalta kirjalta :)
    Ei sitä aina kaipaakaan kirjalta jotain selkeää juonen kaarta ja loogisuutta, vaan toisinaan se viihtyminen on tärkeintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, hauskaa tosiaan oli ja Mindy vaikuttaa oikeasti tosi sympaattiselta tyypiltä. :)

      Poista
  2. Iloittelu on todella loistava syy kirjoitta ja välittää jotain lukijalle. :) Minulla on vielä tuo Naisena olemisen taitokin lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, sanoppas muuta. Siksi minusta komiikka onkin vaikuttava laji, on hienoa jos pystyy tuomaan iloa jonkun aivan ventovieraankin elämään.

      Poista
  3. Luulen, että tämä saattaisi olla kirja josta pitäisin... Samoin myös Naisena olemisen taito, josta myöskään en ollut kuullut. Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, minusta tämä oli mukava pieni kirja, joten suosittelen!

      Poista
  4. Kuulostaapa hauskalta! Tämä Kaling ei ole minulle tuttu kasvo, mutta huumori kyllä kelpaisi ja kirjan näkökulmakin kuulostaa hyvältä. Merkkailen muistiin, tämä voisi olla hyvä kesäkirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, suosittelen kyllä Konttori-sarjaa, joko alkuperäisenä britti-versiona tai jenkkiversiona jossa Kalingkin näyttelee. Hillittömän hauskaa!

      Poista