perjantai 15. marraskuuta 2013

Me, Keisarinna / Laila Hirvisaari

Tutustuin pari vuotta sitten Laila Hirvisaaren kirjoihin silloisen Finlandia-ehdokkuuden ja isäni kannustamana. Katariina Suuri vaikutti mielenkiintoiselta naiselta, mutta en varsinaisesti hullaantunut Minä, Katariina -teokseen. Meni pari vuotta ja sitten jossakin mielenhäiriössä nappasin kirjaston Bestseller-hyllystä Katariinan tarinan toisen osan, nimeltään Me, Keisarinna. Kultasiko aika lukumuistot?

Me, Keisarinna vie lukijansa aikaan jolloin Katariina on jo vakiinnuttanut asemansa keisarinnana. Edessä sotia ja uudistuksia, virheitä ja voittoja. Ja rakastajia. Hyviä ja huonoja, nuoria ja nuorempia. Kirjan runko koostuu keskusteluista ja muisteloista, joita jo iän painama keisarinna käy läpi yhdessä muistelmiaan kirjaavan ylikamariherra Leon Augustin kanssa. Eikä Leon anna armoa vaan tuo säälimättä keisarinnan eteen myös ne asiat, jotka hän mieluiten unohtaisi.

Olen tämän kirjan kohdalla todella hämmentyneissä mietteissä. Reilusti sanottuna, kirja oli minusta suureksi osaksi tylsää luettavaa, mikä on aika uskomatonta ottaen huomioon kuinka mielenkiintoinen henkilö Katariina oli. Toisaalta naisen elämän kokemusten runsaus on varmasti ollut haasteellista myös kirjailijalle ja se ehkä näkyykin kirjassa joka lukuisten henkilöiden ja historian tapahtumien kuvailun takia jää sirpaleiseksi lukukokemukseksi. Samoin koin sekavaksi ratkaisun jossa Katariinan muistelot eivät etene ajallisesti järjestyksessä.

Parhaimmillaan Hirvisaari on kuvaillessaan vanhenevan naisen tuntoja, syyllisyyttä menneisyyden virheistä ja kumppanin ja läheisyyden kaipuuta. Nostan hattuani Katariinalle joka rohkenee elää niinkuin haluaa eikä taivu yhteiskunnan normien alle vaan ottaa nuoren ja komean rakastajan vaikka omat rumat jalat ja riippuvat rinnat vähän nolostuttavatkin. Pidän myös siitä että Hirvisaaren Katariina osaa myös, sitten lopulta, myöntää heikkoutensa. Tästäkin huolimatta Katariina jäi minulle kaukaiseksi henkilöksi eikä värikäs keisarinna monine tarinoineen saanut temmattua mukaansa. Hirvisaaren myyntiluvut tietäen veikkaan että kyseessä on jälleen kerran väärän lukijan tapaus ja uskon että tälle kirjalle löytyy monta innostunutta lukijaa. Minä vain en ollut yksi heistä.
"Tiesin, että elämäni kirjaamiset olisivat pian lopussa.Niihin on liittynyt suuria ristiriitoja. Toisaalta ne ovat antaneet vapautuksen. Olemme selvinneet. Jäljellä on vielä vähän... Mutta mitä - en edes aavista. Tunnen olevani uupunut, mutta vien tämän velvollisuudentuntoisesti loppuun. Sitten huoahdan. Ja olen vapaa."
Otava, 2013
Sivuja: 576

3 kommenttia:

  1. Heh, minä taas pidin tästä(kin) Hirvisaaren teoksesta. :) Makuja on monia ja usein ei nuoriin lukijoihin hänen teoksensa uppoa. Minultakin on joskus joku kysynyt, että luenko hänen teoksiaan itse vai vienkö niitä esim. äidilleni. Hämmennys oli suuri, kun sanoin lukevani itse. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran vielä, että kannattaa testata Lappeenranta -sarjaa, siinä on kuitenkin kansanomaisempi lähtökohta ja muutenkin jotenkin eheämpi tarina, kun historian faktoja on voitu työstää "vapaammin". :-)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä Jonna! Uskon tosiaan että tälle kirjalle kyllä tykkääjiä löytyy, tämä vain ei ollut minun juttuni vaikka Katariina mielenkiintoinen onkin. Täytyy laittaa Lappeenranta-sarja korvan taakse, tuo sirpaleisuus oli nimittäin yksi lukukokemustani haittaava tekijä.

      Poista