keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kirjojen kanssa kohti kesää!

Hauskaa vappua! Kevätaurinko on vaikuttanut allekirjoittaneeseen kuin energiaruiske, tekisi mieli vain olla koko ajan ulkona valossa, pihalla kuoputtelemassa tai lueskelemassa. Pyöräilykärpänenkin ehti jo purra (äänikirja on muuten oiva kaveri tässäkin lajissa!) ja olen intopiukeana suhaillut pitkin metsäteitä nauttien vauhdin huumasta.

Kirjallisista jutuista mainittakoon ainakin se, että "löysin" vihdoinkin Helmetin Ellibs-kokoelman ja taas maailmani järkkyi! Kehoitan muitakin kokeilmaan, suomenkielisiä uutuuskirjoja näyttää saavan tuota kautta ihan muutamienkin päivien jonotusajalla. Tuonne kun vielä saataisiin suomenkielisiä äänikirjoja ladattavaksi niin olisipa herkkua!

Huhtikuun luetut

Huhtikuussa herkuteltiin 21 kirjalla, eli 5609 sivulla. Luetut ovat tällä kertaa sekalaista sakkia; mm. sarjakuvia, muutama kirja kirjoista, muutama Tudor-teos, naisasiaa ja muutama valkokankaaltakin tuttu opus. Haahuilen siis tuttuun tapaani kuin kevätpörriäinen kukasta kukkaan... Itselleni huhtikuun TOP3:een kuuluvat Sheryl Sandbergin ajatuksia herättävä Lean In, Tove Janssonin ihanat Muumi-sarjikset ja lukupiirin kautta luettavakseni osuni Jenny Kangasvuon Sudenveri. Peukut näille kaikille! Kuukauden flopiksi taidan nimetä Yoga Bitchin, joka ei odotuksista huolimatta ollutkaan hauska. Liikaa joogaa, liian vähän bitchiä, sanoisin.
Kesken jäi tällä kertaa Isabel Allenden uusin kirja Ripper. Fanitan Allenden teoksia hartaasti, varsinkin Henkien talo on suuri suosikkini ja siksi annoin Ripperille jopa toisenkin mahdollisuuden. Ensimmäisellä kerralla hyydyin jonnekin sivun 50 tietämille, toisella kerralla tsemppasin vielä sata sivua eteenpäin ennenkuin tajusin että kirja ei vain kiinnostanut. Ei, vaikka se oli ihanan Isabelin kirjoittama. Kirjan aihepiiri oli ehkä ensimmäinen hämmentävä juttu, Ripper ei nimittäin ole historiallinen romaani, vaan murhamysteeri. Mutta en minä silti osannut lukea sitä dekkarinakaan - vaikka ihmisiä toki kuoli, oli pääpaino tarinassa kertojan äidillä ja tämän ihmissuhteissa.

Kesken jäi myös Jhumpa Lahirin The Lowland -äänikirja, ei tosin sisältönsä vaan sen puutteen takia. Törmäsin nimittäin ensimmäistä kertaa e-kirjainnostukseni aikana tekniseen pulmaan, äänikirjani kaikki luvut eivät nimittäin jostain syystä suostuneet latautumaan. Höttöpäänä huomasin tämän vasta kolmen tunnin kuuntelun jälkeen mutta koska en kiihkeistä uudelleen lataus -yrityksistäni huolimatta saanut puuttuvia lukuja ilmestymään, annoin periksi. Sen verran ehdin kuitenkin jo koukkuuntua tarinaan että uskon sen lukevani, jossain toisessa formaatissa tosin.

Haasteiden tilanne

Jos totta puhutaan, olin jo vähän niinkuin unohtanut koko lukuhaasteet. Koska haahuilin auringossa, ehkäpä tsemppaan sitten syksyllä taas. Kaunokirjallinen maailmanvalloitus unohtui täysin ja Ihminen sodassa -haasteessa olen näemmä vahingossa kerännyt kaksi pistettä.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa -oi, ihanaa, toukokuu! - tiedän jo jatkavani muutaman tässä kuussa vilahtaneen kirjallisen teeman parissa. Aika mahtiksia opuksia löytyy lukujonosta, odotan jo innolla!

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Nana / Émile Zola

Lukujumin ainakin huomasin ajatuksissani palaavani puhelimelle varakirjaksi lataamani Émile Zolan Nanan pariin. (Kirja löytyy mm. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista.) Kuten jo taannoin Thérèse Raquinista huomasin, on Zolan maailma vinksallaan mutta silti kiinnostavalla tavalla. Ja jotenkin juuri vinksahtaminen tuntui juuri oikealta.

Nana Zolan Les Rougon-Macquart-sarjan yhdeksäs osa ja kertoo nuoresta, näyttelijättären alusta, Nanasta, joka ei ehkä hurmaa niinkään näyttelijän taidoillaan vaan silkalla seksuaalisuudellaan. Pian Nana pyörittääkin melkoista - ja varakasta - ihailijakavalkadia jotka maksavat runsaasti etuoikeudesta tähän vaaleaan kaunottareen.

Thérèse Raquin osoittautui Nanan henkiseksi pikkuserkuksi, siinä määrin tutulta tuntuu teema moraalin rappiosta joka kiihtyy kiihtymistään kunnes ihmisyydestä ja järjestä ei juurikaan ole mitään jäljellä. Nanassa toki kaikki on suurempaa, rakastajien määrä kohoaa ja samoin kuin Nanan into kuluttaa rahaa. Kirjan henkilökaarti tuntuukin ajoittain epäuskottavalta - moraalin ja järjen puute kirjan henkilöissä jopa ärsytti hetkittäin kun ponnistelin ymmärtääkseni motiiveja. Nana henkilönä on muutenkin mutkikas tapaus, niin yltiömäinen ja raivostuttava kuin tämä nainen onkaan, näyttää kirjailija hänestä myös hetkittäin inhimillisiä ja jopa herttaisiakin piirteitä.

Se, missä Zola on parhaimmillaan ilman muuta tilanteiden ja paikkojen kuvaileminen. Hänen matkassaan pääsin teattereihin, Pariisin hämärille kujille ja tyylikkäisiin ratsastuskisoihin Boulognen metsässä, näin niin kadun naiset ja hienostonkin. Tästä nautinkin vaikkei Nana minulle napakymppi ollutkaan. Kelpo romaani toki ja taatusti lukemisen arvoinen klassikko, mutta ehkä sittenkin vähän liikaa.
Oli kuin katsomon yli olisi leijaillut tuulahdus, hyvin lempeä, mutta täynnä epämääräistä uhkaa. Hyväntahtoisesta lapsesta tuli äkkiä esiin nainen, joka tehden mielet levottomiksi sukupuolellaan kutsui kiimanpuuskassa halujen tuntemattomaan valtakuntaan. Nana hymyili edelleen, mutta hänen hymynsä oli terävää ja uhkasi murhalla miestä.
Minerva, 1930 (ensimmäisen painos suomeksi)
Sivuja: 372
Alkuteos: Nana
Suomentanut Yrjö Weijola

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Suojattomat / Kati Hiekkapelto

Kati Hiekkapellon Kolibri osoittautui viime keväänä niin toimivaksi dekkarituttavuudeksi että klikkasin itseni heti kun vain oli mahdollista kirjaston varausjonoon odottelemaan Suojattomia. Jono eteni hitaasti mutta varmasti kunnes eräänä päivänä huomasin että Suojattomat oli myös ladattavissa e-kirjana Helmetin Ellibs-kokoelmasta. Asetuin jonoon täälläkin ja hiphei, vaivaiset kolme päivää myöhemmin luin onnellisena Suojattomia. Siistiä! Tässä siis vinkki kaikille e-kirjan ystäville, jotka ovat Helmet-kirjastojen asiakkaita: kun jonot paperikirjaan ovat pitkät, kannattaa kurkistaa myös Ellibsin tilanne.

Ja sitten Suojattomiin! Tarinasta löytyy jälleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sillä rikollisjärjestö Black Cobras on rantautumassa Suomeen. Anna saa tutkittavakseen vanhan naisen katoamistapauksen ja joutuu myös tulkiksi kun nuori unkarilaisnainen on ajanut vanhan tiellä maanneen miehen päälle. Lisäksi metsästä löytyy vielä verinen veitsikin...

Suojattomat osoittautui koukuttavaksi rikoskirjaksi joka tuli ahmaistua muutamassa päivässä. Kirjassa on useampi kertoja, Annan lisäksi myös Esko ja narkkari-Sammy pääsevät ääneen. Tämä vuorottelu toimi mielestäni hyvin kirjassa, henkilöiden mietteet mm. kotimaasta toivat tekstiin syvyyttä ja olivat mielenkiintoisella mutta eivät alleviivaavalla tavalla samansuuntaisia.

En pahemmin yleensä perusta huumerikoksien tai organisoituneen rikollisuuden pyörivistä dekkareista mutta tässä kirjassa edes jengitouhut eivät kyllästyttäneet tällä kertaa, kirja tuli suorastaan ahmaistua läpi. Kirjan vanhusten tarina särki kyllä sydäntä eikä Sammykään jättänyt lukijaa tunteettomaksi - näin jälkikäteen sanoisinkin että Hiekkapelto on osannut hienosti sekoittaa dekkariinsa niin pehmeitä kuin koviakin elementtejä, kokonaisuus on varsin toimiva. Jään mielenkiinnolla odottamaan Annan seuraavia seikkailuja!

Otava, 2014
Sivuja: 298

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Pahan varjot / Anne Holt

Nappasin kirjastosta pahimpaan dekkarinälkääni uuden Anne Holt -niteen Pahan varjot. Jykevä kirja piti sisällään kaksi Hanne Wilhelmsen -dekkaria, mistä iloitsin sillä Hannehan on suosikkini Holtin hahmojen keskuudessa. Kansien välistä löytyvät teokset Paholaisen kuolema ja Kuollut jokeri.

Paholaisen kuolema vie lukijan aikaan jolloin Hanne aloittelee uraansa apulaispoliisipäällikkönä. Poliisit kutsutaan paikalle kun lastenkodin johtajatar löytyy työpaikaltaan surmattuna, samalla huomataan että yksi lapsista, 12-vuotias Olav, on kadonnut.

Kärsin Paholaisen kuoleman kohdalla pahoista käynnistysvaikeuksista. Jostakin syystä tämä nimenomainen tarina ei oikein kiinnostanut, näin jälkeenpäin mietin miksi ylipäätään väkisin kahlasin sen läpi. Ehkä päästäkseni seuraavaan tarinaan? Olavin kohtalo toki kiinnosti mutta ajatukseni olivat ristiriitaiset. Olaviin viitataan kirjassa usein poikana, jossa kaikki on pahasti vialla, tämä välittyy selvästi myös Olavin äidin kirjoittamista katkelmista. Syyksi Olavin vaikealle käytökselle tarjotaan MBD-häiriötä. Ymmärrän mainiosti että maailmassa on varmasti lapsia, jotka ovat todella vaikeita, silti minun oli vaikeaa hyväksyä se, miten kylmästi kirjassa suhtauduttiin Olaviin. Ymmärtääkseni myöskään MDB ei tee lapsista pieniä hirviöitä joita heidän äitinsäkin pelkäävät. Tämä näkökulma siis ärsytti ja varmasti vaikutti myös lukukokemukseeni eikä mielenkiintoni tainnut enää riittää murhan selvittämiseen.

Kuollut jokeri alkaa hyytävistä tunnelmista. Nainen, valtionsyyttäjän vaimo, löytyy kotoaan samuraimiekalla mestattuna ja epäillyksi luonnollisesti nousee aviomies. Sitten toinenkin mestattu ruumis löytyy. Samaan aikaan Hanne Wilhelmsen saa kuulla huonoja uutisia myös yksityiselämänsä saralta.

Kuollut jokeri oli enemmän minun makuuni oleva dekkari. Tarina nappasi otteeseensa heti ensimmäisiltä sivuilta ja varsinkin Hannen yksityiselämän kuohut kiinnostivat ja paljastivat naisesta haavoittuvaisemman puolensa. Hannessa ehkä pidänkin eniten juuri hänen ristiriitaisuudestaan, hän on työssään nerokas, mutta sama ymmärrys ei yllä ihmissuhteisiin saakka. Hanne on kova luu mutta tässä kirjassa hänestä näytetään myös toinenkin puoli ja tästä pidin. Huomasin muuten tätä juttua kirjoittaessani että olen kenties keskittynyt ihan vääriin asioihin dekkarin kannalta, ajatuksissani murhaajien jahtaaminen näemmä jäi taka-alalle pohtiessani rikosta kiinnostavampia ihmissuhdekuvioita. Pitäisiköhän minun ihan suosiolla lukea seuraavaksi chick-litiä?
(Olav syntyy.)
"Hän oli todella isokokoinen. Ja minä tiesin, että jotain oli vialla. Ne laskivat hänet käsivarsilleni, enkä minä tuntenut iloa, en surua. Pelkkää voimattomuutta vain. Valtavaa, ahdistavaa voimattomuutta, ihan kuin minulle olisi annettu taakka, jonka kaikki tiesivät olevan minulle ylivoimainen. Ne lohduttivat minua. Kaikki oli aivan normaalia. Poika oli vain isokokoinen."
Gummerus, 2014
Sivuja: 696
Alkuteokset Demonens død & Død joker
Suomentanut Katriina Savolainen

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Sudenveri / Jenny Kangasvuo

Lukupiireistä näyttää olevan sellaistakin hyötyä että tulen lukeneeksi kirjoja joihin en normaalisti tarttuisi. Jos olen ihan rehellinen, Sudenveri ei houkutellut minua etu- tai takakantensa perusteella ja nytkin lykkäsin pitkään kirjan aloittamista - kaikki muu vain tuntui Sudenverta kiehtovammalta. Onneksi on takarajoja sillä kunhan alkuun pääsin, löytyi kansien välistä ihan kelpo kirja.

Kirja kertoo ihmissusista, ei tosin sellaisista joita elokuvissa on totuttu näkemään. Nämä voivat halutessaan vaihtaa olomuotoaan ihmisistä metsissä vapaana vaelteleviin susiin. Tarinalla on kolme kertojaa: Martta, ihmismuodossa pysynyt, rankkoja valintoja tehnyt lauman vanhin, Varga, nuori ihmissusi joka on jättänyt lauman ja elää juurettomana taiteilijana kaupungissa ja Marraskuu, taiteilija joka rakastaa etäistä Vargaa. Tarina käynnistyy nuoren epämuotoisen ihmissuden löytyessä Vargan ovelta. Poika, Rasmus, on Vargan tavoin jättänyt Lauman mutta voiko poika joka on epämuodostunut niin ihmisenä kuin sutena, löytää paikkaansa kummastakaan maailmasta?

Minulle Sudenveri oli ehdottomasti Martan kirja, hänen osuutensa kirjasta kosketti ja kiinnosti selkeästi eniten. Hän herätti Lauman historian, tavat, ilot ja surut eloon ja häneen minä samaistuin. Varga oli minun makuuni liiankin kulmikas ja sulkeutunut, ymmärsin häntä mutta Marraskuun tavoin en päässyt hänen lähelleen. Tarina eri elementteineen on mukavan selkeä, ihmissusi-elementtiä käsitellään hyvin luontevasti ja vähäeleisesti, selkeästi ja mässäilemättä. Ratkaisu tuntuu hyvältä, uskottavalta, tätä tarinaa pitäisikin käsitellä yhtä yksinkertaisesti kuin luonto itse on.

 Ainoa asia, jonka koin hankalaksi, oli ihmissusien sukupuun muistaminen, se kun oli kohtalaisen laaja ja oli vaikeaa muistaa kuka olikaan kenenkin setä, veli tai kummin kaima, varsinkin kun susien ja ihmisten vuodet kuluvat eri tahtiin.

Pidin kirjan teemoista, erilaisuudesta, yhteisöstä, oman paikan löytämisestä, luonnosta. Kangasvuon kerronta on miellyttävää, eleetöntä ja tehokasta. Ehdottomasti kirjan koskettavin kohta sijoittuu 1800-luvun loppupuolelle jossa ihmiset susi-pelossaan lähtevät metsälle ja Laumalle tuttu pentue saa surmansa. Mieleeni nousi mediassakin jokin aika sitten vellonut susien kaato -keskustelu. Tämän kirjan luettuani toivon että meillä olisi yhä metsiä joissa sudet voisivat vapaasti jolkotella pentuineen ja ulvoa laumansa kanssa.
"Varga ripottelee ympärilleen palasia itsestään, mutta kun kerään ne, hän kieltäytyy katsomasta niitä, väittää asennollaan että ne eivät ole hänen."
Teos, 2012
Sivuja: 312

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Too Much Happiness / Alice Munro

Olen arkaillut tutustua kirjallisuuden Nobel-palkinnonkin voittaneeseen Alice Munroon sillä ymmärtääkseni hän kirjoittaa suurimmaksi novelleja ja minä olen onnettoman huono niitä lukemaan. Monesti tuntuu siltä että haluaisin jatkaa tutuksi tulleiden henkilöiden parissa pidempään kuin novellissa on mahdollista. Huomatessani Helmetin Overdrive -kokoelmaan tulleen Munron kirjoista äänikirjaversioita päätin kuitenkin antaa nobelistille mahdollisuuden, ehkäpä erilainen formaatti auttaisi novellikammoon.

Too Much Happiness sisältää 10 tarinaa, jotka ovat kaukana onnellisesta. Yllätyinkin siitä kuinka synkkiä, surullisia ja rankkoja Munron novellit ovat, söpöstely on näistä kaukana. Aihepiireistä löytyy kaikkea niin väkivallan uhasta, onnettomista avioliitoista ja perheistä aina erikoisiin treffeihin saakka.

Kuunnellessani aloin ymmärtää mistä kirjailijan suosio kumpusi. Kirjan novellit ovat selkeitä, vaivattomia ja vahvoja, tunnelmia luodaan vähäeleisesti. Ihastelin sitä kuinka Alice Munro tuntui taivuttelevan tarinoitaan aivan mihin suuntaan tahansa, novelli otti useinkin alkunsa aivan toisenlaisen suunnan ja eteeni piirtyikin aivan toisenlainen maailma kuin mitä odotin. Tykkään!

Omiksi suosikeikseni muodostuivat kirjan aloittava Dimensions, joka suorastaan kylmäsi minua yksinkertaisessa pahaenteisyydessään. Myös Some women, outo pieni tarina kuolevasta miehestä ja oudosta valtataistelusta tempaisi mukaansa. Voimakkaimman kokemuksen kuitenkin tarjosi nimensä koko kirjalle antanut Too Much Happiness, joka pohjautuu todelliseen historian henkilöön, Sophia Kovalevskyyn, 1800-luvun lopulla eläneeseen matemaatikkoon. Osa kirjan novelleista ei sytyttänyt, johtuen osittain ehkä meluisista kuunteluolosuhteista - tämä kirja nimittäin vaati minusta tavallista enemmän keskittymistä ja se ei aina liikenteen melussa onnistu. Kiittelen jälleen kerran myös kirjan lukijaa, Kimberly Farr, joka luki suurimman osan novelleista, teki upeaa työtä!

Books on Tape, 2009
Kesto: 11h 40min
Lukijat: Kimberly Farr, Arthur Morey

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen 11 asiaa

Sain Omppu mainiosti nimetystä blogista Reader, why did I marry him? heitti minulle haasteen jonka
ideana on kysymyksiin vastailu sekä 11 asian kertominen itsestä. Ompun kysymykset ovat alla ja kuvituksena karitsa-söpöläisiä. On ne lutusia!

(PS. Laiskana likkana en laita nyt haastetta kiertämään mutta jos joku sen haluaa tästä itselleen napata, niin vastata voi vaikkapa näihin Ompun esittämiin kysymyksiin.)

Tätä ette ehkä tienneet minusta...
  1. Ensimmäinen itse lukemani kirjan ikinä oli Kolme pientä porsasta. Muistan harkinneeni Lumikkia mutta se oli liian pitkä.
  2. Parhaita pääsiäismunia ovat Kinderit. Nyt ja aina.
  3. Olen näemmä aika huono kertomaan itsestäni koska nyt jo alkaa tehdä tiukkaa.
  4. Salainen supervoimani on ajan hallinta. Inhoan myöhässä tai viime tingassa olemista.
  5. Inhoan häviämistä.
  6. Pelkään ötököitä. Tyylini on tässä sellainen ärsyttävän stereotypinen tyttö-kiljunta.
  7. Haluaisin joskus matkustaa Japaniin Hanami-aikaan.
  8. Rakastan tyhmien nettitestien tekemistä.
  9. En ole koskaan tajunnut Kummeli-juttuja.
  10. Minulla olisi hirveä hinku päästä juoksemaan mutta en pääse jalkakrempasta johtuen. Tuijottelen siis onnellisia juoksevia ihmisiä ja huokailen.
  11. Haluaisin vielä jonain päivänä oppia kiinan kielen.

Ompun kysymykset:

1. Jos sinulla olisi taikasauva, minkä asian muuttaisit maailmassa?
- Pistit aika pahan, montaa mietin mutta aina keksin jonkun syyn miksi ideani ei toimisi. Olen tänään maailmaa syleilevällä tuulella joten näin Langenneiden jälkimainingeissa, poistetaan maailmasta vaikka väkivalta.

2. Kuka on esikuvasi?
- Äitini, sitkeä ja positiivinen tahtonainen.

3.  Miten sinusta tuli sinä?
- Geenit vs. ympäristö? Rakkauden kirjoihin olen perinyt ehkä isältä ja ukeilta.

4. Alkuvuotesi hulluin tapahtuma?
- Ehkä se kun Batman ja Ironman tulivat Times Squarella käsikynkkää vastaan.

5. Lempikaupunkisi?
Hongkong. Jostain syystä oloni on siellä aina todella kotoisa. Ehkä edellisessä elämässäni pidin pientä kiinalaista apteekkia vanhan kaupungin kujilla?

6. Lausahdus, jolla kuittaat hankalan tilanteen?
Elämä on. Viljelen tätä aika paljon.

7. Mikä on parasta ihmisessä?
Yllätyksellisyys. Koskaan ei tiedä mitä eri kerrosten alta löytyy.

8. Biisi, jota useimmiten hyräilet?
- Aika usein veisaan Les Miserablesin Do you hear the people sing -kappaletta, mahdottoman epävireisesti tietenkin. Ihan viime aikoina myös Happoradion Älä anna paskiaisten päättää on ollut kova sana.

9. Lempipuheenaiheesi saunassa?
- Mikään vakioaihe ei nouse mieleen, mutta saunassa on hyvä suunnitella kaikenlaista tulevaa. Mummini uskoi myös että saunassa laulaminen vahvistaa keuhkoja joten sitäkin tulee harrastettua silloin tällöin.

10. Mikä on hyvä tapa aloittaa päivä?
- Aamulenkki. Kuulostaa ehkä kamalalta mutta tuntuu hyvältä.

11. Aurinkorasvasi suojakerroin?
- Ehkä n. 30? En ole auringonpalvoja vaan lueskelen mielummin varjossa.


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Talvi-iltain tarinoita 3 / Zacharias Topelius

Talvi alkaa olla jo takanapäin mutta päätin silti jatkaa vielä ainakin yhden niteen verran Talvi-iltain tarinoiden parissa, olen nimittäin alkanut mielistyä satusedän kertomuksiin. Kansien välistä kun on löytynyt suorastaan koukuttaviakin helmiä! Sarjan kolmannessa osassa on kaksi tarinaa: Suomen herttuatar ja Kulta-aave, jotka pelkästään nimiensä perusteella vaikuttivat siinä määrin kiintoisilta että raahasin kirjan mukaani jopa kampaajalle ja myönnän että aika kului kirjan parissa paremmin kuin kulahtaneiden Seiska-lehtien.

Suomen herttuatar pohjautuu todelliseen historian henkilöön, Eva Mertheniin, joka Pikku vihan aikana (1741-1743) oli Turussa vaikuttava kaunotar. Jaakko Keithin miehitettyä Turun tuli Evasta tämän avopuoliso, jota aikanaan tituleerattiin Suomen herttuattareksi.
(Totta tämäkin.)
"Pohjoismaalainen ei koskaan tunne olevansa niin tyytyväinen elämäänsä kuin hyvän aterian jälkeen. Ilman ruokaa ei tule iloisuudesta mitään. Mielet ovat velttoja, keskustelu sujuu kuin polvia myöten lumessa kahlaten, elämä näyttää sammuvalta takkavalkealta. Silloin kaikuu iloinen sanoma, että ruoka on pöydässä. Heti löytyy silloin olemassaolon salaisuus, ihmisen oikeudet, sukkeluuden suola, ja keskustelun sotkeutunut lanka selviää."
Eva Merthenin tarina oli kiinnostava, joskin luulen että suuri osa tarinan viehätyksestä muodostui nimenomaan siitä että kyseessä oli todellinen henkilö jonka vaiheet olivat kiinnostavat. Minun makuuni Topeliuksen Eva oli hiukan turhankin hyveellinen ja uskonnollinen ollakseen samaistuttava, toisaalta nainen kuitenkin teki elämässään rohkeitakin valintoja joten kiinnostukseni säilyi läpi tarinan. Olen jostakin saanut päähäni sellaisen ajatuksen että Topeliuksen kirjat olisivat "säädyllisiä ja somia" kertomuksia ja ällistyn ja ihastun joka törmätessäni aiheisiin joiden kuvittelen olleen aikanaan hieman rajumman puoleisia. Hienoa!

Kirjan toinen tarina, kulta-aave, on vaikea luonnehdittava: se voisi olla jonkinlainen kummitusjuttu, tarina liike-elämästä tai kahden suvun kilpailusta, romanssikin, mutta ehkä vahvimmin se on tarina ahneudesta. Kulta-aaveen keskiössä on kaksi vanhaa, keskenään kilpailevaa kauppiassukua, Halmit ja Gråbergit. Ja miksei komissaari Sten Halm siedä edes keltaista väriä silmissään?

Toiveeni olivat korkealla kulta-aaveen kohdalla, edellisten kirjojen perusteella Topelius vaikuttaa nimittäin oivalta kummitusjuttujen kirjoittajalta. Tarinan edetessä mielialani kuitenkin laski kun tajusin tarinan keskittyvän enemmän liike-elämään ja ennenkaikkea sen moraaliin. Tarinan nuori pari, Lauri Roderick ja Liisukin osoittautuivat vähän liian kilteiksi ollakseen kiinnostavia ja uskontoakin kertomukseen mahtui minun makuuni vähän turhan paljon. Kulta-aave ei siis ollut minun juttuni.
(Näin Topelius kuvailee nuorta Lauri Roderick Gråbergiä.)
"Kaksikymmenvuotiaana hän ei ollut enempää eikä vähempää kuin moni muu hänen asemassaan oleva rikkaan miehen poika: elämän kysymysmerkki, hetken leikkikalu, peräsintä vailla oleva purjehtija, joka huoletonna antoi tuulen ajella itseään kohti tulevaisuuden äärentöntä valtamerta, mikä auringon valaisemana aukeni hänen eteensä.
WSOY, 1975 (Seitsemäs painos)
Sivuja: 413
Suomentanut Ilmari Jäämaa

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Neljäs uhri / Mari Jungstedt

Välillä tarvitsee välipalakirjaa, sellaista helppoa luettavaa, jonka kanssa voi nopeasti lukea. Minun välipalani eivät yleensä tarjoa suuria lukuelämyksiä, mutta niiden maailma on usein takuuvarma ja riittävän tuttu jotta lukunälkä talttuu. Alan vähitellen laskea suuren osan ruotsalaisista naisdekkaristeista tähän kategoriaan kuuluviksi, kirjat ovat omallaan tavallaan vaivattomia mutta se vau-efekti puuttuu. (Åsa Larsson ja Kristina Ohlsson, en tietenkään puhu teistä. Te olette rautaa!)

Mari Jungstedt vie lukijansa jälleen kesäiseen Gotlantiin, jossa Anders Knutas tiimeineen saa tutkittavakseen ryöstön, joka vaatii sivullisen uhrin hengen. Pian talot palavat ja ruumisluku kasvaa. Kolme ryöstäjää piilottelevat saarella mutta heitä jahtaa poliisin lisäksi joku muukin.

Neljäs uhri oli juuri mitä odotinkin, kelpo välipala. Teksti soljui sujuvasti, tarina oli kohtuullisen kiinnostava. Sukat eivät ehkä pyörineet jalassa, mutta ihmekös tuo, kyseessähän on jo 9. osa Anders Knutas -sarjaa. Juonenkäänteet eivät juuri yllätyksiä tarjonneet, tosin eräs teema kutkutti uteliaisuuttani vähän enemmänkin, mielenkiintoista nähdä miten kirjailija ajatusta jatkaa, vai jatkaako lainkaan.

Neljäs uhri oli ensimmäinen kokeilulainaukseni Helmetin Ellibs-kokoelmasta ja ilahduin huomatessani että tämä kotimaisten e-kirjojen kokoelma alkaa vaikuttaa varsin kiinnostavalta. Plussaa annan siitä että monista kirjoista näyttää olevan lainattavissa useampia kappaleita - jono siis liikkuu eteenpäin oikein mukavasti. Suosittelen!

Otava, 2014
Sivuja: 333
Alkuteos: Det fjärde offret
Suomentanut Emmi Jäkkö

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Muumit: sarjakuvaklassikot 1-3 / Tove Jansson

Kiitos Kirjainten virrassa olevan Hannan muistuivat mieleeni lapsuuteni parhaat kaverit, ihanat muumi-sarjikset. Nämä olivat niitä kirjoja joihin pikku-Norkku työnsi nenänsä kerta toisensa jälkeen - edellisen lopettua kävin hakemassa kirjastosta itselleni toisen muumin ja olenkin epäilemättä lukenut sarjakuvat läpi ainakin parisenkymmentä kertaa. Olikin ihanaa palata rakkaan kirjasarjan pariin ja tajuta että nämä sarjakuvathan toimivat edelleen loistavasti!

Kirjoja tuli ahmittua kolme kerralla (ja luonnollisesti yritin näitä tyrkyttää myös herra Norkulle, kuten tavallista...) Yhdestä kirjasta löytyy 4-5 tarinaa ja näistä kolmesta kirjasta suosikkini ovat ehdottomasti kaksi ensimmäistä kirjaa, joissa Tove Jansson piirrosmaailma on rikkaimmillaan. Mm. jo strippiruutujen väliviivoissa asustelee melkoista luovuutta, muusta puhumattakaan. Ja jos kuvamaailma on rikas, niin ovat taustatarinatkin. Omiin suosikkeihini (ennen ja nyt) kuuluvat Muumiperhe Rivieralla (Muumit 1), Vaarallinen talvi (Muumit 2) ja Talon rakennus (Muumit 2). Muistan Rivieran tarinassa esiintyneiden Niiskuneidin asujen ja korujen ilahduttaneen pikku-lukijaa ja vaikken enää sarjakuvasankareiden vaatteista niin perustakaan, on tarina silti mainio ja monitahoinen.

Minun muumi-suosikkeihini ovat pikku-Myy ja Mymmeli, olkoonkin etten naperona oikein ymmärtänyt miksi Mymmeli aina ihastui tyhmiin poikiin... Näin aikuisena huomasin sarjakuvissa olevan yllättävänkin paljon aikuiselle suunnattuja elementtejä, jopa sellaisia joita joku moraalinvartija olisi saattanut paheksua. Muumipappahan on hiprakassa useampaankin otteeseen ja turvautuu jopa ilkivaltaa ja kaikin puolin vapaata elämääkin julistetaan Muumilaaksossa profeetan toimesta, Muumimamma jopa liittyy Rosvoyhdistykseen. Huih!

Muumilaakso piirtyykin sarjakuvissa melkoisena onnelana, paikkana jossa jokainen saa vapaasti olla sellainen kuin haluaa (mitä nyt rouva Vilijonkka ja hemulit hiukan yrittävät rajoja vetää) ja varsinkin Muumi-talossa on melkein kaikki mahdollista: luovaa, vapaata ja hauskaa. Luulen että itse kullekin tekisi hyvää viettää silloin tällöin aikaa muumien kanssa. Ihan aikuisenakin.

WSOY, 2008 - 2010
Suomentanut Anita Salmivuori, Juhani Tolvanen
Sivuja: 96 (Muumit 1), 85 (Muumit 2) ja 105 (Muumit 3)

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Langenneet / Michael Katz Krefeld

En tiedä miksi alunperin niin kiinnostuin Michael Katz Krefeldin Langenneista, ehkä syynä oli Marko Leinon Saasta, joka jätti minuun lukemisen jälkeen voimakkaan tunnereaktion - syvän pahan olon tunteen. Jotain samaa on ehkä Langenneissakin joka sekin luotaa yhteiskuntamme synkimpiä puolia.

Langenneet vie lukijansa Tukholman seksikaupan keskelle, jossa Masha, parikymppinen nainen, yrittää pysyä järjissään ja hengissä. Mashan tarina on ehkä monella tapaa tavallinen, nuori nainen huijataan maksamaan seksillä velkaa joka ei ikinä lopu, huumeet ja alkoholi auttavat kestämään todellisuutta. Todellisuutta pakenee myös Thomas, sairauslomalla oleva poliisi, joka yrittää viinan ja väkivallan keinoin turruttaa mielestään vaimonsa menetyksen. Sitten häneltä pyydetään apua, eräs äiti haluaisi löytää tyttärensä - Mashan.

Huomasin Langenneiden takaliepeestä Krefeldin olevan ammatiltaan käsikirjoittaja ja kieltämättä tämä ehkä näkyykin jossain määrin tekstissä. Kirja pitää sisällään vahvoja kohtauksia ja etenkin Mashan tarina koukutti ja kauhistutti, huomasinkin ahmivani kirjaa eteenpäin toivoen naisen onnen kääntyvän ja peläten pahinta, sillä tässä kuviossa kun on mukana myös sarjamurhaaja, joka tekee langenneista naisista valkoisia enkeleitä. Itseasiassa, vaikka en sarjamurhia yleensä kaihdakaan (heh!) jäin jopa miettimään oliko  tämä juonne tarpeellinen tarinassa sillä pelkästään Mashan kokemukset riittivät kyllä järkyttämiseen. Hyvä silti että ihmiskaupasta kirjoitetaan kirjoja, ehkäpä asiat paranevat tietoisuutta lisäämällä. Ilahduin myös siitä, että synkästä aihepiiristään huolimatta kirjailija on onnistunut saamaan tarinan pieniä hymyn pilkahduksiakin, Thomasin kollegat mm. ivasivat ruotsalaisia varsin hauskasti.

Ainoa asia, josta en kirjassa erikoisemmin pitänyt, oli kansi, joka toki kuvastaa synkkiä tunnelmia tehokkaasti. Luulen kuitenkin että olisin saattanut kävellä kaupassa tämän kirjan ohi sillä kannen kuvitus ja väritys antavat minulle hiukan halvan ja kuluneen tunteen dekkarista, joka kuitenkin on varsin laadukas. Älkää siis ihmiset kävelkö kelpo dekkarin ohi, näiden kansien välistä löytyy kunnon tavaraa!
"29. marraskuuta 2010. PÄIVÄ 43. Yli neljäsataa jäljellä. Minä olen Masha. Masha, 21 vuotta. Olen joutunut helvettiin. Tämä on minun päiväkirjani. Ymmärrättehän sen. En kirjoita kenellekään, itselleni vain... Että pysyisin hengissä. Että muistaisin että olen yhtä elossa..."
Like, 2014
Sivuja: 352
Alkuteos: Afsporet
Suomennos Päivi Kivelä
Saatu arvostelukappaleena

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

The Boleyn Deceit / Laura Andersen

Vaikka Laura Andersenin Boleyn-trilogian aloittava teos ei tehnytkään suurta vaikutusta, huomasin klikkailevani trilogian kakkososan, The Boleyn Deceit, silti kirjastokoriini. En tiedä kuinka tässä oikein näin kävi, mutta ilmeisesti Tudoreiden vetovoima on siinä määrin kova etten kykene jättämään trilogiaa kesken. Siinähän voi tapahtua vaikka mitä! Sarjan päätösosa, The Boleyn Reckoning, ilmestyy tämän vuoden heinäkuussa, luultavasti päädyn lukemaan senkin mikäli satun kirjasarjan vielä kesällä muistamaan ja teos mätkähtää Overdriven kokoelmiin.

Kirjassa puidaan The Boleyn Kingistä tutun nelikon elämää. William on kuninkaana juonittelujen kohteena ja Elizabethin, Dominicin ja Minuetten muodostama kolmikko yrittää parhaansa mukaan suojella nuorta kuningasta. Oman solmunsa aiheuttaa myös rakkaus, sillä amorin nuolet eivät aina osu oikeisiin kohteisiin.

Huomasin yllätyksekseni että The Boleyn Deceit oli sarjan aloittavaa kirjaa parempi, tai ainakin enemmän minun makuuni. Juonittelua oli tässä tarinassa romantiikkaa enemmän mikä antoi juonelle hiukan edellistä nopeampaa tempoa. Harmi vain että koko trilogian punainen lanka vaikuttaa aika suorasukaiselta, tietyt "yllätykset" olivat jo arvattavissa sarjan ensimmäisessä osassa mikäli lukija tuntee tudorinsa. Erään mielenkiintoisen koukun kirjailija kuitenkin jätti tarinaan...

Kirjan dialogi tuntui minusta hiukan turhankin nykyaikaiselta ja Minuette, tuo 1500-luvun Nancy Drew, on minun makuuni ehkä liiankin kaunis, lahjakas ja hyvä ollakseen aidosti kiinnostava henkilö. Kirjoissa kun henkilöt, joissa on hiukan säröjä, ovat huomattavasti täydellisiä kiinnostavampia.

Ballatine Books, 2013
Sivuja: 416

lauantai 12. huhtikuuta 2014

The Boleyn King / Laura Andersen

Pongasin sitten Helmetin Overdrive-kokoelmista kirjan nimeltä The Boleyn King. Siihen, että klikkasin kirjan omaan koriini, ei tainnut kovin montaa sekuntia kulua, Tudor-nälkä nimittäin iski. Kirjailija Laura Andersen oli minulle vieras nimi, mutta kirjan idea vaikutti vastustamattomalta. Andersen nimittäin leikittelee ajatuksella, jossa Anne Boleynin kolmas raskaus ei keskeytynytkään vaan terve poika - tuleva kuningas - syntyi ja kuningatar sai pitää päänsä ja kruununsa. Mielenkiintoista!

Kirja keskittyy kuvaamaan nuoren kuninkaan, Williamin, valtaannousua. Isä-Henry on menehtynyt 8 vuotta sitten ja Englantia on hallinnut Annen veljen, Rochfordin johtama valtuusto. Huhut Annen moraalittomuudesta ovat vellovat edelleen, hovin käytävillä liikkuu yhä pahansuopia huhuja kuninkaan isyydestä ja syntisen tunnustuksesta, kuningatar Annen lähipiiristä peräisin olevasta dokumentista, jonka mukaan Rochford olisi kuninkaan isä. Dokumentti on löydettävä ja kapina kukistettava!

Kirjan keskiössä ovat nuoret ja kauniit ystävykset, kuninkaallisten sisarusten Williamin ja Elizabethin lisäksi huhumyllyä hämmentävät myös uljas ja rohkea Dominic sekä Minuette, kuningatar Annen suojatti joka syntyi samana päivänä Williamin kanssa. Luvassa on juonitteluja, salaisuuksia ja suhdesotkuja. Olen aina pitänyt Anne Boleynia suosikkinani Henryn kuningattarista ja olikin ihan mukavaa suoda Annelle onnellisempia elinvuosia, vaikka kuvitteellisestikin.

The Boleyn Kingiä on verrattu mm. Philippa Gregoryn Tudor-aiheisiin teoksiin, mutta minusta Andersenin teos on tunnelmalta Gregoryn kirjoja nuorempi ja kepeämpi ja ajatuksissani kutsuinkin kirjaa teini-Tudoreiksi. Ihan hurjan uskottava kirja ei ole  mutta aika kului bussissa istuessa mukavasti, joten en valita. Mukava välipala!

The Boleyn King on Laura Andersenin The Boleyn Trilogyn ensimmäinen osa, kuningas Williamin ja kumppaneiden seikkailut jatkuvat myös kirjoissa The Boleyn Deceit ja The Boleyn Reckoning.

Random House Publishing, 2013
Sivuja: 358
Kirjasta lisää: Kirjailijan kotisivut

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Yoga Bitch / Suzanne Morrison

Yoga Bitch oli puhtaasti hetken mielijohde-lainaus. Kivan värikäs kansi nappasi huomioni eikä sauhuttelevia joogaajiakaan usein näe. Olin aistivinani Eat, Pray, Love -kaikuja kivalla kirpakkuudella maustettuna - oikeastaan olin jo ihan myyty tälle kirjalle ennen lukemisen aloittamistakaan. Olen kuullut mielikuviin rakastumisesta ja näemmä allekirjoittaneelta se onnistuu kirjojenkin kanssa...

Suzanne Morrison on 25-vuotias nainen, jonka elämässä kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa. Perhesiteet ovat lämpimät, on työpaikka ja poikaystäväkin, josta kaikki pitävät. Mutta jokin hiertää. Suzanne päättää lähteä jooga-studionsa vetäjien, Indran ja Loun, vetämään kolmen kuukauden retriittiin Balille etsimään itseään ja elämänsä tarkoitusta. Lopettaakseen pelkäämiseen.

Olin alkuun kovin innoissani Yoga Bitchin kanssa mutta huomasin pian lukutahdin - ja innostukseni - laskevan. Kirjassa oli hurjasti joogaa (mikä ei kyllä näin jälkikäteen ajatellen ole hirmuisen yllättävää!) mikä teki lajia tuntemattomalle ihmiselle lukemisen tylsähköksi. Kirja alkoi hauskasti, mikä sai minut luonnollisestikin uskomaan että hauskuus myös jatkuisi. Valitettavasti Suzannen joogakokemusten syventyessä, myös hänen tekstinsä terävyys muuttui henkistyneenmpään suuntaan, mikä kaiketi on ymmärrettävää koska kyseessä on päiväkirjamainen teos. Lukijan kannalta tämä kuitenkin oli hankalaa sillä toisin kuin Suzanne, minä en ollut henkistynyt yhteisen matkamme varrella ja kaipasin hauskuutusta. Sirkushuveja kansalle, kiitos!

Outoa kyllä huomasin kirjan puolivälin kieppeillä hiukan ahdistuvani Yoga Bitchistä, sillä niin täysin hurahtaneelta Suzanne retriitissä tuntui. Ei sokeria, ei seksiä, henkiä jotka asustelevat keittiökoneissa ja joka aamu kupillinen virtsaa. Aika hardcore meininkiä! Allekirjoittanut taitaa tyytyä ihan vain normaaliin venyttelyyn...
Today I found myself strangely moved by a yoga teacher who spoke like a cross between a phone-sex operator and a poetry slam contestant. At the start of class, she asked us to pretend we were floating on a cloud. As she put it, "You're oh-pening your heart to that cloud, you're floating, you're blossoming out and tuning in, you're evanescing, yeah, that's right, you're evanescing."
Three Rivers Press, 2011
Sivuja: 339
Kaunokirjallinen maailmanvalloitus: Indonesia

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kirjan kansa / Geraldine Brooks

Kun kirjalla on tällainen nimi, ei lukutoukka pysty sitä vastustamaan! Tämä kaunokainen osui mukaani kirjastoreissullani, enkä voinut jättää kirjaa lainaamatta etenkin kun muistan Leena Lumin tätä lämpimästi suositelleen. Ihan ensimmäiseksi täytyy muuten kehua kantta - mitä kauemmin sitä katselen, sitä enemmän se miellyttää silmääni. Hauras, lähes läpikuultava paperi näyttää niin kauniilta... Kirjan kansa onkin mielestäni oiva valinta vanhan kirjan arvostuspäivän nostokseni, sillä tämä kirja on lukemisen arvoinen!

Kirjan kansa seuraa kauniisti kuvitetun Sarajevon haggadan tarinaa. Haggada kuvaa juutalaista pääsiäistraditiota. Jugoslavian sota on päättynyt ja australialainen asiantuntija Hanna Heath kutsutaan tutkimaan kirjaa runneltuun kaupunkiin. Kirjan myötä Hanna sukeltaa Haggadan ja juutalaisuuden traagiseen historiaan. Kirja vie lukijansa matkalle vuosisatojen halki, aina Sarajevosta Casablancaan saakka.

Kirjassa vuorottelevat kauniisti Hanna ja nykyhetki tutkimuksineen sekä mennyt aika. Jokainen tahra, karva, puuttuva solki kertoo oman tarinansa. Nämä historian palaset olivat kirjan vaikuttavinta antia jota sydän särkien seurasin. Lukija viivähtää vain hetkisen kerrallaan historiassa, kohtalot jäävät auki mutta ne ovat luettavissa rivien väleistä. Tarinoista voimakkaimmin jäljen jätti kertomus Tarragonasta ja naisesta joka opiskelee salaa.
"Missä poltetaan kirjoja siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä." -Heinrich Heine
Kirjan kansa sai mielikuvitukseni laukkaamaan ja turvauduin myös Googlen apuun, sillä Sarajevon Haggada on todellinen kirja ja vaikka Kirjan kansan tarina fiktiota onkin, liippaa se melko läheltä oikean Haggadan historiaa. Osittain tästä syystä valitsin Kirjan kansa Vanhan kirjan arvostuspäivän nostokseni, voinhan näin nostaa esille kaksi vanhaa kirjaa sekä arvokkaan viestin ihmisyydestä. Brooksin Haggadaa nimittäin ovat olleet pelastamassa tuhoilta monet eri uskontokuntiin kuuluvat henkilöt mikä antaa toivoa koko ihmiskunnalle. Rakkaus kirjoihin ja lähimmäisiin tekee maailmasta ainakin pikkuisen paremman paikan!
"Kirja on tietenkin enemmän kuin materiaaliensa summa. Se on ihmisen mielen ja käden luoma artefakti. Lehtikullan takojat, pigmenttien jauhajat, kirjurit, kirjansitojat, näiden ihmisten kanssa viihdyn parhaiten. Toisinaan, hiljaisina hetkinä, nuo ihmiset puhuvat minulle. He antavat minun nähdä, mikä heidän tarkoituksensa oli, ja se auttaa minua tekemään työni."
Tammi, 2009
Sivuja: 419
Alkuteos: The People of the Book
Suomentanut Arto Schroderus
Kirjasta lisää: Lumiomena, Leena Lumi, Oota mä luen eka tän loppuun

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Outolintu / Veronica Roth

Hurahdin aikani lujaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaan ja siksi Veronica Rothin Outolintukin alkoi ilmestyessään kiinnostaa. Odotin löytäväni sivujen välistä vauhdikasta menoa, kiinnostavan dystopian ja koukuttavia juonenkäänteitä - näin myös kävi.

Entäpä jos eläisit maailmassa jossa jokainen on jaettu kykyjensä mukaan erilaisiin ryhmiin. Vaatimattomat hallitsevat, Rehdit harjoittavat lakia, Terävät ovat opettajia ja tutkijoita, Sopuisat hoitajia ja Uskaliaat suojelijoita. Juuri nyt on 16-vuotiaan Beatricen aika valita osastonsa. Hän on syntyjään Vaatimaton mutta soveltuvuustestit antavat hämmentävän tuloksen. Beatrice on divergentti - henkilö, jossa yhdistyy joukko erilaisia ominaisuuksia. Ja tässä maailmassa se voi olla hengenvaarallista.

Outolintu osoittautui mukavan vauhdikkaaksi ja nopealukuiseksi kirjaksi, jopa jossain määrin koukuttavaksikin - siis oivalliseksi lukujumin purkajaksi. Pidin Beatricesta ja hänen sisukkuudestaan mutta sen sijaan Rothin luomaa maailmaa en ihan purematta voi niellä. Ajatus siitä että ihminen voisi keskittyä elämään vain yhden ominaisuuden tai hyveen mukaisesti vain tökkii ajattelussani. Miksi esimerkiksi rakkaus tietoa (esim. lukemista kohtaan) ei voisi yhdistyä rehellisyyteen tai vaatimattomuuteen, eikö älykäs voi olla myös myötätuntoinen ja lämmin? Ja miten rämäpää-Uskaliaat yleensä selviävät hengissä? Olen valmis uskomaan moniin asioihin lukiessani mutta jostakin syystä tämä maailma käsitteineen tökki.

Töksähtelyistä huolimatta vietin Outolinnun parissa ihan mukavia hetkiä. Sain kirjasta aika vahvat Nälkäpeli-fiilikset, lisäksi osastoihin jaottelu muistutti Harry Pottereista. Outolintu käsitteleekin monista nuorille suunnatuista kirjoista tuttuja teemoja, aikuistumista ja oman tien löytämistä, ensirakkautta, ystävyyttä, erilaisuutta. Kokonaisuus on hyvä vaikkei suuria yllätyksiä tarjoakaan ja paljon jää myös vielä kertomatta, epäilemättä paukkuja on säästetty trilogian seuraavia osia varten.

Kiinnostuneille vinkiksi vielä että kirjaan pohjautuva elokuva saa Suomen ensi-iltansa 9.4.
"En kestä katsoa häntä silmiin. En kestä ajatella huomista valintaseremoniaa.
Valinta on minun. Ihan sama mitä testi sanoo.
Vaatimaton. Uskalias. Terävä.
Divergentti."
Otava, 2014
Sivuja: 361
Alkuteos: Divergent
Suomentanut Outi Järvinen

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Paperilla ja valkokankaalla: Markus Zusakin Kirjavaras

Osallistuin Blogatin ja SF Film Finlandin kampanjaan jossa sain luettavakseni Markus Zusakin Kirjavarkaan sekä liput elokuvaan, joka saa Suomen ensi-iltansa 4.4.2014. Kirjavaras on minulle entuudestaan jo tuttu blogini alkuajoilta ja se on jäänyt mieleeni voimakkaasti ja positiivisesti ja siksi olikin kiinnostavaa tarttua kirjaan uudelleen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan ja sen kertojana toimii Kuolema, joka noina aikoina on kovin kiireinen. Tarinan keskiössä on nuori Liesel-tyttönen, kirjavaras ja sanojen rakastaja, jonka elämää Kuolema jää hetkeksi seuraamaan.

Kirjavaras teki vaikutuksen myös toisella lukukierroksellaan, tällä kertaa erityisesti Kuolema jäi mieleeni ja etukäteen pohdinkin kuinka tämä kirjailijan hieno oivallus on saatu toteutettua elokuvaan. Tällä lukukerralla vaikutuin myös siitä, kuinka Zusak kuvasi tavallisten saksalaisten elämää sodan kuohuissa. Rintamalla miehet ehkä kuolevat, mutta silti lapset leikkivät ja nuori poika haaveilee suudelmasta. Kirjavaras onkin vaikuttava kokonaisuus kauheuksia, rakkautta ja lämpöä, lapsuutta ja uhan vääjäämätöntä lähestymistä. Kirja on koskettava mutta jollain tapaa juuri Kuolema pehmentää kertomusta ja tekee siitä helpomman lukijalle lähestyä. Oman mainintansa ansaitsevat kirjasta löytyvät piirrokset sekä Lieselille kirjoitettu kuvitettu satu - mahtavia!

Kirja sai minut miettimään samoja teemoja kuin Monuments Menkin, nimittäin kulttuuria ja historiaa, jotka sodan jaloissa tuhoutuivat. Ihmisten järjestelmällinen tuhoaminen on järkyttävää mutta myös ajatus ihmisten ajatusten ja luovuuden hedelmien tuhoamisesta tuntuu todella pahalta. Kuinka jonkun elämän työ, ylpeys, tarina palaa savuna ilmaan...

Kirja perustuu tositarinaan, nimittäin Markus Zusakin omien vanhempien sotakokemuksiin. Pidän ajatuksesta että kirjavaras on todellinen henkilö, ehkä meidän vuosituhannellamme hän olisi kirjabloggari?

Sain kampanjan mukana myös liput Kirjavaras-elokuvaan, jonka aion ehdottomasti käydä katsomassa jahka se leffateatteriimme rantautuu, erityisesti mainion Geoffrey Rushin roolisuoritusta. Siitä luvassa siis luvassa raporttia myöhemmin!

EDIT: Nyt on leffakin katsottuna ja kelpo pätkähän tuo oli, olkoonkin että kirja teki tässäkin tapauksessa voimakkaamman vaikutuksen. Elokuva on kaunis ja koskettava, näyttelijäkaartikin oivallinen. Arvasin että Geoffrey Rush ja Emily Watson tekisivät hyvää jälkeä mutta totta puhuen suuren osan elokuvasta ihastelin nimiroolissa olevan Sophie Nélissen lautasen kokoisia silmiä ja kauniita kiharoita. Kirjavarkaan viesti on vahva ja tärkeä - sodissa aina vastapuolellakin on ihmisiä, ihan tavallisia ihmísiä.

Otava, 2014
Sivuja: 558
Alkuteos: The book thief
Suomentanut Pirkko Biström
Saatu arvostelukappaleena

perjantai 4. huhtikuuta 2014

The Mark of a Murderer / Susanna Gregory

Olen historiallisten dekkareiden ystävä ja keskiaikakin kiehtoo, olen mm. lukenut ilolla Tallinnaan sijoittuvaa Apteekkari Melchior -sarjaa. Munkit, synkät käytävät, myrkyt, uskomukset -mainioita tunnelman luojia kaikki! Susanna Gregorystä kuulin ensimmäistä kertaa Facebookin dekkari-ryhmässä ja kun Audiblen alesta löytyi The Mark of a Murderer, päätin matkata keskiaikaiseen Cambridgeen murhia tutkimaan.

Eletään vuotta 1355. Cambridgen yliopistokaupungissa löytyy mies oudosti tapettuna, onneton uhri näyttää kohdanneen loppunsa huoneessa täynnä nukkuvia matkustavaisia, joista kukaan ei ole herännyt murhaan. Oudon kuolemaa alkavat selvittää veli Michael ja hänen kuolemansyyn tutkijansa Matthew Bartholomew, jotka huomaavat pian itsekin olevansa vaarassa.

Kärsin kuuntelun alussa käynnistysmisvaikeuksista sillä vaikka tarina vaikuttikin toimivalta, kirja ei ehkä sittenkään ollut oikea juuri siihen hetkeen. Kuuntelin The Mark of a Murderia siis harvakseltaan enkä siksi oikein päässyt kunnolla tarinan imuun. Kiitos mainion veli Michaelin, aloin kuitenkin hitaasti mutta varmasti lämmetä kirjalle. Michael nimittäin osoittautui mainioksi tyypiksi - minun mielikuvituksessani hän on aikalailla ihanan Stephen Fryn oloinen - ja varsinkin miehen aloittama dieetti sai minut hymyilemään. Michael kun oli aivan varma siitä että vihannekset lihottavat...

Kirjan juoni osoittautui mukavan kiemuraiseksi ja sopivalla tavalla karmivaksikin. Kirjan parasta antia, Michaelin lisäksi, tosin olivat erilaiset keskiaikaiset tavat ja uskomukset jotka loppujen lopuksi kiinnostivat minua enemmän kuin murhaajan henkilöllisyys - suosikkikategoriaan tämä kirja ei siis yllä vaikka loppujen lopuksi tarjosikin mukavia kuunteluhetkiä. Vasta kuuntelun jälkeen minulle selvisi se, että The Mark of a Murderer on Matthew Bartholomew -sarjan 11. teos, mikä omalta osaltaan ehkä selittänee käynnistysvaikeuksiani.


Whole Story Audiobooks, 2007
Kesto: 16 h 8min
Lukija Andrew Wincott

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Lean In: Women, Work and the Will to Lead / Sheryl Sandberg

Sheryl Sandbergin kirja Lean in on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa enkä turhia aikaillut huomatessani että Overdriven kokoelmiin oli lisätty kirjasta versio myös MP3-formaatissa ja sain itselleni kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää kuunneltavaa työmatkalle.

Sheryl Sandberg on toiminut Facebookin Chief Operating Officerina vuodesta 2008, sitä ennen hän työskenteli Googlen palveluksessa. Kirjan hän päätti kirjoittaa rohkaistakseen naisia heittäytymään rohkeammin työuriensa kimppuun. Kirja pyrkii murtamaan niitä ennakkoasenteita jotka edelleen asustavat niin miesten kuin naistenkin ajatuksissa ja siten vaikuttavat mm. naisten menestymiseen.

Olin odottanut kirjan teemojen olevan kovempia ja päämäärätietoisia mutta yllätyksekseni Sandberg osoittautuikin lämpimäksi ja ymmärtäväiseksi naiseksi, jopa inhimilliseksi ja hauskaksikin. Hän ei epäröi näyttää omia heikkouksiaan ja siinä että joskus huikeankin pätevä ja menestynyt nainen tuntee itsensä epävarmaksi huijariksi, on jotakin hyvin lohdullista. Tässä kohdin on myös kehua Elisa Donovanin pirteää luentaa, pidin kovasti naisen sympaattisesta äänestä.

Amerikkalaiseen tapaan kirja sisältää monia napakoita iskulauseita jotka suureksi osaksi ovat tässä yhteydessä myös toimivia ja ajatuksia kutittelevia. Minun mieleeni jäi erityisesti tämä: "Mitä tekisit jos et pelkäisi?" Mitä kaikkea voisinkaan aikaiseksi jos en antaisi esimerkiksi epäonnistumisen pelon seistä tielläni?! Samainen ajatus muuten innoitti Sandbergin kirjoittamaan Lean inin...

Lean in oli yllättävän mukava lukukokemus, josta toivottavasti oli minulle ihan hyötyäkin, suosittelen kirjaa siis muillekin. Kirja on julkaistu suomeksi nimellä Lean in: naiset ja menestymisen tahto ja sen julkaisemisen jälkeen Sandberg on perustanut myös Lean In orgin. jonka tarkoitus on kannustaa naisia saavuttamaan tavoitteensa.

Books on tape, 2013
Kesto: 6h 27min
Lukija: Elisa Donovan

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ajojahti / Liza Marklund

Hohhoijaa. Olen aikani diggaillut Liza Marklundin Annika Bengtzon -sarjaa, koska tämä ei-niin-pirtsakka
toimittaja tuntui mukavalta vaihtelulta kaikkien poliisitarinoiden keskellä. Alkuun Annika tuntui mukavan samaistuttavalta päähenkilöltä lenkkareissaan ja sotkuisessa tukassaan eikä sinnikäs nainen muutenkaan ollut turhan kirkasotsainen. Vähitellen kuitenkin kävi niin kuin monien muidenkin pitkien kirjasarjojen kohdalla, taso alkoi laskea ja sen myötä myös lukijan mielenkiinto. Ajojahti on sarjan 10. teos ja täytyy tunnustaa että minun uskoni alkaa nyt hiipua.

Ajojahti on kohtuullisen nopealukuinen mutta silti tunnelmaltaan harmittavan hidastempoinen dekkari - sivujen vähentyessä aloin jo hiukan huolestua siitä päästäisiinko loppuun lainkaan! Kirjailija on toki kehittänyt ihan kohtuullisen taidokkaita juonenkäänteitä Ajojahtiin mutta minun makuuni osa tapahtumista sattui vähän turhankin sopivasti.

Annika Bengtzon -kirjoille on ominaista se, että tarinassa keskitytään paljon myös Annikan yksityiselämään, josta ei kieltämättä vauhtia ole puuttunut.  Hyvää viimeisimmissä kirjoissa on ehdottomasti ollut se, että Annikan ja Thomasin suhde on vedellyt viimeisiään, olen nimittäin aina ollut sitä mieltä että Thomas oli liiaksi hienohelma ollakseen hyvä kumppani Annikalle. Uudet suhdekuviot ehkä saavatkin minut tarttumaan seuraavaankin Bengtzon-kirjaan. Ajojahdissa kertojina vuorottelevat sekä Annika että mm. Elinkautinen-kirjasta tuttu Nina Hoffman. Kahden kertojan vuorottelu kieltämättä virkistää ja Nina vaikuttaa kiinnostavalta naiselta, joten ehkä sarjalla on vielä toivoa.
"En ole koskaan aiemmin nähnyt hänen itkevän.
Sitten tulee hiljaista. Me lakkaamme olemasta.
Minä olen täällä, sanon, kaikki voi olla taas kuin ennen, mutta hän ei vastaa. En pääse eteenpäin, hänen silmänsä välttelevät minua, hänen selkänsä on kulmikas ja kalpea.
Maailma muuttuu aivan harmaaksi, tiiviiksi kuin betoni. Sementtiä ei voi hengittää.
Ja minä teen päätöksen."
Otava, 2013
Sivuja: 382
Alkuteos: Lyckliga gatan
Suomennos: Kari Koski