maanantai 30. kesäkuuta 2014

Aurinkoa ja lämpöä, kiitos!

En taida olla ainoa joka surkuttelee kulunutta koleaa kesäkuuta. Vaikkei lomani ole vielä alkanutkaan, tuntuu kurjalta katsella aamulla lämpömittarin lukemia tai pohtia mahtaako tänäänkin sataa. Tämä on eritoten harmillista siksi että meillä on tänä vuonna kaukaisia kesävieraita joiden olisin suonut näkevän kuinka ihana Suomen kesä voikaan olla, mutta toki vielä on kesää jäljellä.

Lukemisen ja bloggaamisen osalta fiilikseni ovat edelleen hiukan mollivoittoiset. Tiedostan etten ehkä oikein juuri nyt jaksa keskittyä ns. vaativiin kirjoihin vaan kaipaan juonivetoisuutta ja todellisuudenpakoa. Bloggaukset jäävät helposti rästiin sillä työpäivän jälkeen tulee vietettyä aikaa vieraita viihdyttäen, onneksi sentään joku kirjoitusrakonenkin on järjestynyt. Kesäkuu onkin ollut ennen kaikkea kiireinen ja nyt alkaa tuntua siltä että loma - mielellään lämmin ja aurinkoinen sellainen - on todella tarpeen.

Kesäkuun luetut

Kesäkuussa luettiin kaikenlaista, pinoon kertyi tällä kertaa 17 kirjaa, joista kaksi oli sarjakuvia ja kaksi äänikirjoja. Sivuja kertyi 4746. Jonkinlaista punaista lankaakin kesäkuun lukemisissa tuntuu olleen, sillä positiivisia ajatuksia levittävät tietokirjoja löytyi kolme kappaletta kuukauden luettavista. Kuukauden TOP3:een on tällä kertaa fantastista fantasiaa täynnä: peukutan Haruki Murakamin outoa ja upeaa Kafka on the Shorea, Richard Adamsin yllättävää Watership Downia ja Margaret Atwoodin vaikuttavaa Sokeaa surmaajaa.

Kesken jäi Solomon Northupin 12 Years a Slave, jonka nappasin lukupinooni nähtyä tositarinan pohjalta luodun elokuvan. Leffa järkytti ja kosketti mutta valitettavasti kirja osui hetkeen jolloin mutkikas ja muodollinen vanhan ajan englanti ei oikein jaksanut kiinnostaa. Sisulla yritin painella eteenpäin mutta annoin periksi tajutessani että väkisin ei kannata lukea. Se ei ole hyvä, ei kirjalle eikä lukijalle.

Bloggaamatta taas jätin Michael Lewisin Flash  Boysin. Syynä oli ihan reilusti sanottuna se, että en keksi siitä riittävästi sanottavaa kokonaista postausta varten. Nappasin kirjan kuunneltavakseni huolimattomasti, luullen että se olisi finanssitrilleri. No tavallaan kyllä, paitsi että kyseessä olikin tositarina jossa toki olisi aineksia hyvään trilleriinkin. Kirja käsittelee ns. flash tradingia jossa homma on mikrosekunneista kiinni ja tekninen kikkailu on johtanut kieroiluun. Tämä osa kirjasta olikin ihan mielenkiintoista, mutta lenkkikirjaksi pörssikirja oli kyllä vähän ... kuivahko, asiaan tosin vaikutti ehkä myös se, etten ole juuri seurannut jenkkien pörssiin liittyvää uutisointia viime vuosina. Sitkeästi kuuntelin kuitenkin loppuun saakka.

Samoin kävi myös Roman Schatzin kirjalle Voi maamme Suomi/ Finland, What a country. Perisuomalaiseen tapaan olin luonnollisestikin kiinnostunut tietämään mitä ne muut meistä oikein ajattelevat ja Schatzin teos toki selvitti asian oikein hauskasti. Ei kauhean yllättäen, kirja Suomesta ja suomalaisista ei tarjonnut suomalaiselle lukijalle kauheasti uusia ahaa-elämyksiä ja jäinkin miettimään olisiko kirja ehkä sittenkin suunnattu ennemmin maahanmuuttajille tai jopa turisteille? Pertti Jarlan kuvitus myös kirvoitti muutaman kikatuksen verran nauruja. Oi maamme Suomi oli ihan kivaa luettavaa mutta kauheasti sanottavaa en siitä keksinyt - bloggaamatta jäi. Kirja on Johnny Knigan kustantama ja se on ilmestynyt tänä vuonna.

Haasteiden tilanne

Kesäkuussa osallistuin yhteen uuteen haasteeseen, nimittäin Emilien Kirjabingoon. Tarkemmat tiedot bingosta löytyvät yläpalkilta omasta sivustaan, merkitsen myös kirjabingoon osallistuvat postaukseni tagilla Kirjabingo. Monta ruksia onkin jo kasassa, vaan ei yhtään bingoa. Ehkä ensi kuussa? Maailmanvalloittaminen tai Ihminen sodassa -haasteet ovat entisellä tolallaan - ei muutoksia.

Entäs ensi kuussa?

Ensi kuussa alkaa taas kauan odotettu kesäloma ja aion iskeä näppini muutamaan odotettuun uutuuteenkin. Toistaiseksi kirjapinoni näyttää hyvin dekkaripainotteiselta mutta myös ainakin yksi Paperilta valkokankaalle -juttukin on suunnitteilla.

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Garpin maailma / John Irving

Garpin maailma on minulle rakas kirja lukioajoilta. Vanhempi serkku tutustutti minut Irvingin ihanan omituisiin kirjoihin ja Garpin maailma kilpaileekin Kaikkien isäni hotellien kanssa suosikki-Irvingini asemasta. Opiskeluaikoina luin kirjan useampaankin otteeseen mutta sitten se jäi pitkäksi aikaa kunnes tuli lukupiiri. Oli mukavaa palata vanhan suosikin pariin ja vertailla ovatko lukukokemukseni muuttuneet kymmenessä vuodessa.

Garpin maailma on eriskummallinen perhetarina. Nimihenkilö, T.S.Garp on suoraselkäisen ja poikkeuksellisen sairaanhoitajan Jenny Fieldsin ainokainen lapsi. Garpin ja Jennyn yhteinen elämä onkin varsin värikästä, koskettavaa ja rujoakin seurattavaa.

On ollut mielenkiintoista palata Gaprin maailman kautta omiin nuoruusmuistoihini. Muistan lukiolaisena pitäneeni Jenny Fieldsiä rasittavana ja jokseenkin outona tyyppinä ja vaikka nämä tuntemukset vielä jossain pohjalla olivatkin, huomaan että niiden mukaan on sekoittunut ymmärtämistä ja jopa arvostusta. Että Jenny on oikeastaan myös aika rohkea ja suoraselkäinen asialleen omistautunut ihminen. Samoin entinen suosikkini, Garp, hetkittäin jopa ärsytti minua ylenkatsoessaan äitiään. Liekö tämä nyt sitä aikuistumista, samaistunko nyt enemmän Jennyyn kuin nuorempana Garpiin? Iskikö keski-ikä - tai pohja-emu?

Lukukokemuksena Garpin maailma oli edelleen nautinnollinen, Irvingin maailma on samaan aikaan niin kummallinen ja tosi ettei oikein muuta voi kuin kääntää sivua ja nauttia vauhdista. Haluaisin myös käyttää sanaa elämänmakuinen, sillä uskon että elämäkin on täynnä absurdeja asioita ja monia sävyjä, pieniä hassuuksia ja odottamatonta syvällisyyttä, ihan kuin tämä kirjakin.

Kirjasta on muuten tehty elokuvakin, jonka innostuneena fanityttönä tulin katsoneeksi pariinkin otteeseen ja mistä johtunee se, että minun Garpini näyttää aina Robin Williamsilta ja Jennyni Clenn Closelta. Muistini mukaan elokuva ei - tietenkään - ollut yhtä hyvä kuin kirja mutta nyt tekisi melkein mieli katsoa sekin uudelleen. Kannattaisikohan?
"Elämä", kirjoitti Garp, "ei surullista kyllä muistuta rakenteeltaan hyvää vanhanaikaista romaania. Päinvastoin, loppu tulee silloin kun ne, joiden on määrä kuukahtaa, ovat kuukahtaneet. Jäljelle jäävät vain muistot. Mutta muisto se on nihilistilläkin."
Tammi, 2011 (ensimmäinen painos 1978)
Sivuja: 560
Alkuteos: The World According to Garp
Suomennos Kristina Rikman

Ps. Kirjabingosta piste ruudusta Kirja ja elokuva

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Virtahepo / Stephen Fry

Stephen Fry kirjoittaa kirjoja joita haluaisin rakastaa, koska minusta herra on kerrassaan mainio tyyppi joka tekee upeita roolitöitä. Aikaisempi tutustumiseni herran kirjailliseen tuotantoon tapahtui Mrs Fry's Diary-nimisen iloittelun myötä, joka ilahdutti tiettyyn pisteeseen saakka mutta ei täysin hurmannut. Virtahevon punainen lanka jäi takakansitekstien perusteella minulle hieman epäselväksi mutta eipä anneta asian häiritä! Lukemallahan se selviää!

Virtahevon päähenkilö on Ted Wallace, runoilija joka on juuri saanut potkut. Koska runoilla ei varsinaisesti tienaa ottaa Ted vastaan syöpäsairaalta kummitytöltään vastaan varsin erikoislaatuisen toimeksiannon ja matkustaa vanhojen ystäviensä maalaiskartanoon ottamaan selvää mahdollisista outoksista.

Jos ylläoleva juonikuvaus vaikuttaa sekavalta, saataa se johtua myös siitä että kirjan juoni oli jokseenkin sekava. Fryn teksti on kyllä sinällään mukavaa ja hauskaa luettavaa kaikessa kiemuraisuudessaan mutta vielä kirjan puolivälissäkään en oikein ollut selvillä siitä, mistä Virtahevossa oikein on kysymys, kaipasin sitä kuuluisaa punaista lankaa.

Kirjasta löytyy kohtuullisesti outoja ja vähän groteskejakin juttuja enkä voinut välttyä tunteelta että tässä nyt testataan tavislukijan mielikuvitusta ja huumorintajua. Ja tunnustan, en läpäise testiä, olen kaiketi tiukkapipo. Huomaan tämän aiheuttavan ristiriitoja - haluaisin pitää Stephen Fryn kirjoista mutta ilmeisesti ne eivät ole minua varten. Parhaimmillaan tämä kirja on nokkela ja värikäs, heikoimmillaan se on sekava ja outo. Se, kallistuuko lukukokemus positiivisen vai negatiivisen puolelle, riippunee lukijasta.
"Kun mies ei ole eläissään muuta tehnytkään kuin ajatellut naisia, haaveillut naisista, pomppinut naisten perässä kuin isäntäänsä mielistelevä koiranpentu, järjestänyt koko elämänsä sitä silmällä pitäen, että tapaisi enemmän naisia, ja arvioinut elämäänsä ja omaa arvoaan yksistään sen perusteella, miten houkutteleva ja haluttava hän on naisten silmissä, niin on hiukkasen tylyä joutua syytetyksi siitä, ettei pidä vastakkaisesta sukupuolesta. Minä tunnen naisia kohtaan yksinomaan syvää palvonnanhalua, rakkautta ja alemmuutta, joihin yhdistyy myös hyvänlainen annos vanhan ajan itseinhoa."
Schildts, 2011
Sivuja: 335
Alkuteos: The Hippopotamus
Suomentanut Titia Schuurman
Ps. Kirjabingosta piste Lainattu kirja!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kafka on the Shore / (suom. Kafka rannalla) / Haruki Murakami

Haruki Murakamin kirjat ovat sellaista herkkua että luen niitä hiljakseen, säästellen. Overdriven maanmainioista kokoelmista löysin englanninkielisen version Kafkasta rannalla ja upposin maagisen realismin outoon maailmaan.

Kafka rannalla kertoo rinnakkain kahta tarinaa: on 15-vuotias Kafka joka karkaa kotoa ja iäkäs Nakata joka etsii työkseen kadonneita kissoja. Tarinaan mahtuu myös outo tapahtuma sotavuosilta kun kokonainen koululuokka vaipui tajuttomuuden tilaan, mies nimeltä Johnnie Walker sekä outo ennustus. Näistä irrallisista palaisista on Murakami kutonut sellaisen verkon etten edes yritä sitä kuvata tarkemmin - en luultavasti tekisi kirjalle oikeutta!

Murakamin voima on outo. Kymmenen tuntia kuunneltuani olin aivan koukussa - ja aivan pihalla. Työkaverini kysyi mistä lukemani kirja kertoi ja tajusin etten oikeastaan tiennyt eikä se edes haitannut minua, sillä luotin siihen että kirjailija johdattaa minut joskus jotenkin vielä oikeille jäljille. Olen melkoisen vaikuttunut siitä että kirjailija onnistuu kutomaan näin mutkikkaan vyyhden ja koukuttamaan lukijan niin että hän puolisokeanakin haluaa haparoida kohti viimeistä sivua.

Kafka rannalla oli outo ja kiehtova. Kirjailijan ote tarinaan on mielenkiintoinen, kerronta on toisaalta hyvinkin realistista ja kaunistelematonta, mm. seksikohtaukset ovat suorasukaisen kaunistelemattomia, ja silti kokonaisuuteen mahtuu luontevasti myös taianomaisia elementtejä kuten taivaalta satavia kaloja, en voi muuta kuin ihastella!

Kirjan lukijat tekijät jälleen kerran hyvää työtä, joskin Kafkan esittäjällä oli jossain kohdissa ikävä taipumus madaltaa ääntään kuiskaukseksi. Tyylikäs veto kirjan tunnelman kannalta, huonompi juttu meluisassa bussissa istuvan lukijan osalta. Kirja oli muutoin mainio lukukokemus mutta äänikirjatiedosto tuntui olevan osittain korruptiotunut, sillä paikoin kirjan luenta pomppi kuin naarmuista äänilevyä kuunneltaessa. Tämä häiritsi jonkin verran lukunautintoani, mm. eräs tärkeältä ja dramaattinen vuoropuhelu kirjan loppupuolella katkeili niin etten saanut siitä lainkaan selvää.

Naxos Audiobooks, 2007
Kesto: 19h 6min
Lukijat: Sean Barrett, Gordon Griffin, Daniel Philpott
Kirjasta lisää: Rakkaudesta kirjoihin, Anna minun lukea enemmän, Luminen omena
Ps. Kyllä nappaan tällä kirjalla pisteen Fantasia Kirjabingosta.


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Uljas uusi maailma / Aldous Huxley

Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma putkahti kirjakasaani lukupiirin kautta. Nimi on toki tuttu mutta jostain syystä en ole kirjaan koskaan tarttunut ja jos rehellisiä ollaan, taisin epäillä tätä klassikkoa kuivaksi. Onneksi kuitenkin on mainio lukupiiri, jonka ansiosta tuli tuokin ennakkoluulo kumottua.
"Yhteisyys, samuus, lujuus"
Eletään vuotta 632 jälkeen herramme Fordin ja maailmasta on tullut parempi paikka. Kansalaiset tuotetaan syntymisen sijaan pulloissa ja luokitellaan taipumustensa mukaan. Elämä on tasapainoista ja vailla stressiä tai konflikteja ja ainahan on tietysti soma, onnelliseksi tekevä huume joka mukavasti tasoittaa pienet kuprut arjesssa. Tarinan keskiössä ovat Lenina ja Bernard, jotka tekevät matkan reservaattiin tutkimaan villi-ihmisiä ja tekevät sieltä varsin hämmentävän löydön...
"Ei mennyttä, ei tulevaa, ne sydämeni sairaaks' saa. Jos gramman sain, ma olen vain."
Hykertelin Uljaan uuden maailman parissa, sillä siinä määrin vauhdikasta menoa kirjan kansien välistä löytyy. Kirja tarjosikin ajatusten ilotulituksen ja ihastelen sitä kuinka teos, joka on julkaistu 1930-luvulla, onnistuu olemaan edelleen niin tuore?! Tai ehkä maailma ei sittenkään muuttunut niin paljon 80 vuodessa? Huxleyn tulevaisuudessa maailma on keinotekoisempi ja koneellisempi, tasaisempi, koska kaikki mikä voi aiheuttaa tunnekuohuja, on eliminoitu. Jokaisella on ennalta-päätetty polku elämässä, vailla esim. raha- tai parisuhdehuolia. Voisi tietenkin väittää että ihmisen luontoon kuuluvat myös kriisivaiheet ja jokainen kehittää jostain jonkinlaisia vastoinkäymisiä mutta siitäkin huolimatta on Huxleyn fantasia kovin kiinnostava.
"Korjaat, parsit, rikkaat karsit."

Uljas uusi maailma on runsaudensarvi erilaisten ideoiden viitteiden suhteen, jopa henkilöiden nimissä toistuvat maailmanhistoriasta tunnetut henkilöt, kaikkia viitteitä en tosin enää tunnistanut. Teksti on paikoin hieman vanhahtavaa mutta kirjan teemat ja tunnelmat iskevät edelleen, sillä Huxley kritisoi mm. kulutusyhteiskuntaa tekstissään. Kuten tekstistä ehkä käy ilmi, olen ihan innoissani kirjasta ja sen ruotimisesta, tässäpä on purtavaa! Jos kiinnostuit, käy kurkkaamassa vaikkapa Aamuvirkun yksisarvisen vertailu Fahrenheit 451:n ja Uljaan uuden maailman välillä.

Tammi, 2012 (ensimmäinen painos vuonna 1932)
Sivuja: 261
Alkuteos: Brave New World
Suomennos I.H. Orras


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Villimpi pohjola: Lapsus / JP Ahonen

Jee, vaihteeksi sarjakuvia! Hyppysiini osui kirjastossa mainion Villimpi pohjola -sarjan tuorein osa: Lapsus, jonka pariin oli kiva hypätä kesäiltana. Opiskelijoista kertovat sarja Villimpi pohjola on edennyt vaiheeseen jossa aikuistuminen häämöttää sarjakuvan päähenkilöille. Kaverit saavat lapsia, graduja väännetään valmiiksi - jokin on muuttumassa.

Kirjan keskiössä ovat tällä kertaa Anna ja Rontti, joille on siunaantumassa jälkikasvua. Vaikka tutut opiskelutarinat ovatkin mukana, tuo vauva-arki minusta oman, ihan mielenkiintoisen ja mukavan pehmeän lisänsä tarinoihin. Ihan hempeilyksi homma ei toki mene, sillä stripeissä on mukana myös varsin mukavasti potkua ja arjen makua jotta kokonaisuus pysyy tuoreena ja kiinnostavana. Peukutan myös JP Ahosen piirroksia, ne miellyttävät minun silmääni.

Omista opiskeluajoistani on jo aikaa, mutta Ahosen sarjakuvan ikinuoret opiskelijat vain vetoavat allekirjoittaneeseen. Lapsuksen kanssa nyökyttelin, muistelin ja vähän hykertelinkin, tämän kirjan kanssa oli hyvä istua kesäistä iltaa.

Arktinen banaani, 2014
Sivuja: 96

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Innostus - Myötämanipuloinnin aakkoset / Pauli Aalto-Setälä, Mikael Saarinen

Innostuksen puoleen minut veti kirjan kansi, joka kieltämättä tiivistääkin hienosti jotain olennaista sen sisällöstä.  Parhaimmillaan innostunut ihminen on kuin Duracell-pupu jonka virta tulee siitä mystisestä innostuksesta. Aihe on oivallinen ja Pauli Aalto-Setälä ja Mikael Saarinen ovat tiivistäneet napakkaan ja kansantajuiseen pakettiin joka toimii mainiosti - myös innostajana.

Kirja on selkeä ja toimiva kokonaisuus, joka tarjosi minulle myös jossain määrin ahaa-elämyksiä. Kirjan mieleenpainuvin anti minulle liittyy kiitokseen, siihen yksinkertaiseen ja arkipäiväiseen asiaan joka harmittavan usein kuitenkin unohtuu. Kiitos kun on yksinkertainen ja tehokas tapa innostaa toisia, jokainen varmaan muistaa tilanteen jossa saatu kiitos on saanut seisomaan vähän suorempana ja innostanut yrittämään jatkossa ehkä vieläkin enemmän. Pohtiessani omaa toimintaani, tajusin itsekin antavani harvoin positiivista palautetta vaikka siihen monesti syytä olisikin. Tähän pitää tehdä muutos!

Pidin Innostuksesta ja uskon sille olevan tilausta. Ihan niiden Tärkeiden kirjojen joukkoon se ei yltänyt mutta oli kaikin puolin kiintoisa ja silmiä avaava lukukokemus. Miksi elämisen - tai työnteon pitäisikään olla innotonta puurtamista? Miten pitkälle voisimmekaan päästä innostuksen siivin?!

Luin kirjan e-kirjana (kiitos taas mainiolle Helmet-kirjastolle, en selviäisi ilman teitä!) ja veikkaan fyysisen ilmeen hieman kärsineen kännykkäni pieneltä näytöltä tihrustelusta, mm. osa otsikoista ei näkynyt sivulla kokonaan.


Talentum, 2014
Sivuja: 177

PS. Kirjabingosta nappaan tällä pisteen Kannen perusteella valittu

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

The Weed that Strings the Hangmans Bag (suom. Kuolema ei ole lasten leikkiä) / Alan Bradley

Tutustuin taannoin maanmainioon tyyppiin - nimittäin Alan Bradleyn pikkuvanhaan Flavia de Luceen. Kuuntelin ensimmäisen Flavia-kirjani (The Sweetness of the Bottom of the Pie, suomennettu  nimellä Piiraan maku makea) englanninkielisenä äänikirjana. Kokemus oli mainio ja suosittelenkin sitä mielelläni esim. Helmetin Overdrive-kokoelman käyttäjille. Hassua kyllä, sarjan toisesta kirjasta, The Weed that String the Hangman's Bag, ei löydy äänikirjaversiota joten päädyin ruokkimaan Flavia-nälkääni ihan tavallisella paperikirjalla.

The Weed that String the Hangman's Bagissa Flavian kotikylään tulla tupsahtaa erikoisempi vieras, nimittäin kuuluisa nukketeatteritaiteilija tyttöystävineen. Koska dekkarista on kyse, voitanee päätellä että tarinassa on mukana murhakin, jonka tutkimuksiin Flavia de Luce, kemisti, harrastelijaetsivä ja painajaismainen pikkusisko, luonnollisestikin sekaantuu.

Kehno lukuvire lienee nyt kiusanani sillä nyt ei Flaviakaan oikein maittanut. Sankarittaren veitikkamaisuus oli toki tallella, erityisesti kihersin kohtaukselle jossa nuori neiti de Luce hieman käsittelee sisarensa saamia konvehteja. Voi Flavia, kuinka pirullinen pikkusisko sinä oletkaan!

Arvelen että osittain tarinan koukuttavuus kärsi siitä että varsinaisiin tositoimiin päästiin vasta reippaasti puolen välin jälkeen. Tarinan taustoissa on toki paljon selvitettävää ja myös soppaan sekaantuvaa henkilökaartia on kohtuullisen paljon, jäinkin miettimään sitä olivatko esimerkiksi ihan kaikki juonenpätkät varmasti tarpeellisia tarinan kannalta.

The  Weed that Strings the Hangman's Bag ilmestyy suomennettuna 5.9.2014 nimellä Kuolema ei ole lasten leikkiä. Kirjan kustantaa Bazar.
"You are unreliable, Flavia", he said. "Utterly unreliable."
Of course I was! It was one of the things I loved most about myself.
Elevev-year-olds are supposed to be unreliable. We're past the age of being poppets: the age where people bend over and poke us with their fingers and make idiotic noises that sound like 'boof-boof' - just the thought of which is enough to make me bring up my Bovril. And yet we're still not at age where anyone ever mistakes us for a grown-up. The fact is, we're invisible - except when we choose not to be.
Orion Books, 2010
Sivuja: 342

PS. Tällä kirjalla Kirjabingosta napataan piste ruudusta Dekkari.



maanantai 16. kesäkuuta 2014

Disa Hannuntytär / Kristiina Vuori

Kristiina Vuoren keskiaikaan sijoittuvat kirjat ovat kuuluneet olennaisina osina pariin viime kesääni: esikoisteos Näkijän tytär herätti kiinnostukseni ja Siipirikostakin pidin. Ensimmäisen kerran taisin kuulla Disa Hannuntyttärestä Tammen kustantamon Marmeladia ja  proosaa -tilaisuudessa, tuolloin kirjailija esitteli Siipirikkoa mutta kertoi tulevan kirjan kertovan mm. äidinrakkaudesta ja sisältävän todellisiakin historian henkilöitä - kiinnostus heräsi.

Disa Hannuntytär sijoittuu 1300-luvun loppupuolen Suomeen. Disa päätyy iäkkään ja varakkaan miehen puolisoksi, kokee usein kärttyisän puolisonsa nyrkkien voiman. Tolkuissaan Disan pitää vain poika, rakas pieni Viljami, joka eräänä kohtalokkaana päivänä nostaa jousensa suojellakseen emoaan. Isänmurha on rikoksena vakava ja sukulaisten ahnehtien Viljamilta tämän perintöä, päätyy Disa pakenemaan poikansa kanssa kohti Turkua ja mahdollista turvakirjettä joka pelastaisi pojan hengen.

Aloin kenties lukemaan Disaa hieman huonossa lukuvireessä, muuta tekemistä oli paljon ja kärsinkin hiukan keskittymis- ja innostumisvaikeuksista. Kenties odotukseni Disan tarinan suhteen olivat liian korkealla mutta koin ettei tarina lähtenyt toivotulla tavalla vetämään minua puoleensa. Tämä on sääli, sillä kirjan alkuasetelmahan on herkullinen, kerrankin kohtaamme viihdekirjassa sankarittaren joka on jo naimisissa ja äiti. Myös ulkomuodoltaan Disa poikkeaa monista muista kirjakaunottarista, häntä kuvataan isokokoiseksi, kurvikkaaksi naiseksi! Hienoa että joku uskaltaa rikkoa perinteisiä kaavoja näin!

Tuskailin siis hiukan Disan tarinan parissa, mutta ilokseni huomasin että tarina (tai lukuvireeni) alkoi elpyä ja varsinkin mainiossa Indrek Harglan Apteekkari Melchior -sarjassa vilahtaneet vitaalitveljet olivat oivallinen lisä tarinaan, totta puhuen olisin mieluusti lukenut vaikka kokonaisen kirjan näistä piraateista! Nostan hattuani jälleen kerran myös Kristiina Vuoren laajalle tutkimustyölle, vaikuttavaa!
"Ja vasta silloin Disa havahtui, ymmärsi näkemänsä ja sen mitä siitä seurasi. Hän katsoi tulevaisuuteen, ja se oli pelkkä pimeä kuilu, jonka pohjalla huusivat Isä Jumala ja kaikki hänen pyhimyksensä. Huusivat rikoksista mustinta, isänmurhaa."
Tammi, 2014
Sivuja: 459

Ps. Tällä napataan taas piste Kirjabingosta, tällä kertaa ruudusta Historiallinen.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä / Saku Tuominen

Saku Tuomisen Hyvä elämä, lyhyt oppimäärä on niitä kirjoja jotka vetävät puoleensä niin nimensä kuin ulkoasunsakin puolesta. Hyvä elämä nimittäin näyttää nostalgisen vanhanaikaiselta pikkukirjaselta ja tästä - sangen oudostakin syystä nappasin kirjan mukaani Bestseller-hyllystä. Kirjan ulkoasu ja taitto ovat Tom Jakobssonin suunnittelmia ja ansaisevat kyllä peukutuksensa vaikka sisäsivun alleviivaukset aluksi aiheuttivatkin minussa pientä pelonsekaista hämmennystä (luulin että joku oli piirtänyt kirjaston kirjaan - paniikki ja raivo!)

Osoittautui että Hyvä elämä on pieni kirja, jossa on vähin sanoin sanottu tärkeitä juttuja. Niinkuin se, että unelmat ovat tärkeitä ja joku onnistuu niiden hullumpienkin haaveiden kanssa. Minulle ison ahaa-elämyksen tarjosi mm. se, että mitä vanhemmiksi tulemme, sen pienemmiksi käyvät unelmamme. Nuorena haluaa valloittaa maailman, keski-ikäisenä ehkä riittää jos löytäisi sopuhintaisen omakotitalon ilman liikoja remonttihuolia. Unelmille ei tunnu myöskään vanhempana olevan aikaa tai resursseja tai ehkä oikeasti muodostammekin omat esteemme. Koska pelkäämme?

Hyvä elämä on taitoltaan väljä, sivumääräisestikin pieni kirjanen mutta sen lukemiseen meni yllättävän pitkä aika. Säästelin sitä hyvään viretilaan ja halusin rauhassa makustella sen ajatuksia. Tunsin myös tarvetta löytää sen oman suuren unelmani, sen jota en ehkä edes itselleni uskalla kertoa. Ja löytyihän se, kun kylliksi ajatuksiani pyöritin, sama vanha haave jo vuosien takaa. Kuten monet isot ja tärkeät asiat, se vaikuttaa olevan - ainakin aluksi - vaikea ja työläs haave mutta ei mahdoton. Ehkä jo tänä kesänä otan ensiaskeleeni unelmaa kohden.

Ja juu, takaisin Hyvään elämään. Se on mielenkiintoinen, positiivinen ja kannustava kirja. Se kannattaa lukea.
"Miksi me puhumme katteettomasta optimismista muttemme juuri koskaan katteettomasta pessimismistä?
Miksi on hienompaa sanoa otsa kurtussa, että eivät "kaikki pysty toteuttamaan unelmiaan" kuin väittää sinisin silmin, että "kuka tahansa voi pystyä lähes mihin tahansa"?
Molemmat lauseet ovat nimittäin aivan yhtä tosia.
Kaikki eivät pysty kaikkeen, mutta kuka tahansa voi pystyä mihin tahansa."
Paasilinna, 2013
Sivuja: 110

Ps. Kirjabingosta piste ruudusta Alle 200 sivua.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Sycamore Row / John Grisham

Olen lukenyt ahkerasti John Grishamin kirjoja, amerikkalaisella lakimaailmalla kiemuroineen on  mielessäni oma viehätyksensä ja nuo kiemurathan Grisham taitaa. Viime vuosina herran kirjoista on tosin kadonnut viehätys ja luullakseni olenkin loukussa vanhan kirjaihastukseni kanssa. Tiedättehän sen ikävän tilanteen, jossa lukija huomaa "kasvaneensa" kirjailijan tuotannosta ulos mutta ei, tottumuksesta, osaa lopettaa lukemista ja räytyy vääränlaisten kirjojen parissa. John Grisham, ehkä meidän on aika erota.

Kiinnostavin juttu Sycamore Row -kirjassa taitaa olla se, että kyseessä on jatko-osa ensimmäiselle Jake Brigance -kirjalle Aika tappaa. Kyseinen teos on suosikkini kirjailijan tuotannosta joten arvatenkin päädyin takaisin Clantoniin. Aikaa Carl Lee Haileyn uraaurtaneesta oikeudenkäynnistä on kulunut muutaman vuoden verran ja Jake kitkuttelee pienessä lakitoimistossaan. Sitten parantumattomaan syöpään sairastunut Seth Hubbard tekee itsemurhan ja jättää jälkeensä varsin poikkeuksellisen testamentin.

Myönnän, John Grisham, että osaat kirjoittaa varsin sujuvasti ja tarinassasi on kiinnostavia dramaattisia aineksia. Oli toki myös mukava palata tuttujen henkilöiden pariin mutta totta puhuen, Sycamore Row haiskahtaa minun makuuni vanhan menestyksen kierrätysyritykseltä. John, ei näin voiteta takaisin lukijoiden sydämiä, kyllä sinun on vain yritettävä luoda upea tarina. Sycamore Row olisi toki voinut olla sellainen - kirjan alkuasetelma on ainakin riittävän kutkuttava. Ikävää vain että pääset asiaan vasta viimeisen sadan sivun aikana. John, minä sinnittelin ihan loppuun saakka yhteisen taipaleemme takia, luin reippaasti jopa silloinkin kun tajusin juonesi ennalta-arvattavaksi ja kestin ne ylimääräiset rönsytkin sinun takiasi. Niiden hetkien takia kun olen kirkkain silmin ihastellut keksimiäsi kiemuroita. Mutta John, yhteinen kipinämme on kadonnut ja tunnustan hairahtuneeni muiden, koukuttavien kirjailijoiden teoksiin. Kiitos muistoista, John Grisham.

Knopf Doubleday, 2013
Sivuja: 447

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tuulisen saaren kirjakauppias / Gabrielle Zevin

Joskus posti tuo mukanaan kivoja yllätyksiä juuri silloin kun niitä tarvitsee. Tällä kertaa jumitin kahden pitkän ja vaativan kirjan kanssa kun luukusta yllättäen ja pyytämättä ennakkokappale Tuulisen saaren kirjakauppiaasta. Kirja vihjaili olevansa leppoisa ja kepeä ja minä tartuin koukkuun - ei kai kukaan lukemista rakastava voi oikeastaan vastustaa kirjaa lukemista rakastavista ihmisistä?

Tuulisen saaren kirjakauppa sijaitsee Alice Islandilla ja sen pitäjä, A.J. Fikry, on keskittynyt vaimonsa kuoleman jälkeen juomaan itseään hengiltä. Sitten tapahtuu jotain epäonnista joka johtaa onneen - A.J. omistama arvokas käsikirjoitus varastetaan hänen kotoaan, sitten kauppaan jätetään pieni tyttö ja elämänkokoinen rakkaustarina alkaa.

Tuulisen saaren kirjakauppias osuu mainiosti sarjaan Kepeät kesäkirjat. Tarinassa toki on omat ennalta-arvattavat kohtansa mutta tämän genren kirjassa ne eivät haittaa. Jokseenkin epäyllättävästi minä ihastuin kirjakauppiaaseen ja mm. hänen laatimiinsa lukulistoihin ja pongailin ilolla tuttuja kirjoja rivien väleistä. Valitettavasti minun ja A.J:n kirjamaku ei osu aivan yksiin, olen mm. paksujen kirjojen ystävä ja maaginen realismikin osuu usein maaliinsa. Kirjan ystävälle Zevinin teos onkin varmasti mukavaa kesäherkkua, jossa kirjan kanssa voi ikäänkuin käydä keskustelua kirjallisuudesta.

Se, mihin en aivan kirjassa rakastunut, oli kirjan lyhyys ja nopeus. Pidän usein kirjoista joissa saa syventyä tapahtumiin, ikäänkuin elää henkilöiden mukana. Tässä tapauksessa lukujen välillä saattoi helposti vierähtää useitakin vuosia, ratkaisu jonka ymmärrän mutta josta en ihan varauksetta pidä, sillä siitä tulee minulle helposti kiirehtimisen tuntu. Makuuni myös alle 239 sivuinen kirja on vähän kevyen puoleinen ja ihmettelenkin hiukan sitä miksei kirjailija halunnut pureutua henkilöidensä kokemukseen yhtään enempää.
" -Haluan vain varoittaa sinua. Saatan olla huono kirja, jossa on hyvät kannet."
Lambiase voihkaisee. "Olen törmännyt muutaman."
"Esimerkiksi?"
"Ensimmäinen avioliittoni. Vaimoni oli nätti mutta ilkeä."
"Ajattelit siis tehdä saman virheen kahdesti?"
"Ehei, olen nähnyt sinut hyllyllä jo vuosien ajan. Olen lukenut takakannesta tiivistelmän ja kehut."
Gummerus, 2014
Sivuja: 239
Alkuteos: The Storied Life of A.J. Fikry
Suomentanut Tero Valkonen
Saatu arvostelukappaleena.

PS. Kirjabingosta nappaan tällä pisteen Tänä vuonna julkaistu.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Hyvän mielen vaatekaappi / Rinna Saramäki

Taisin pongata Hyvän mielen vaatekaapin ensimmäiseksi Lumiomenan blogista ja kirja jäi mieleen sellaisena joka olisi ihan pakko lukea. Monen muun tapaan minäkin pidän kauniista vaatteista ja huomaan siirtyneeni huomaamattani vaiheeseen jossa kaipaan enemmänkin laatua ja mukavuutta kuin niitä viimeisimpiä trendejä. Tunnustan sortuneeni (useampaankin kertaan) mm. makeisiin kenkiin joilla ei pysty kunnolla kävelemään. Olen myös fiilis-ostaja jolla on ollut mm. ihania mekkoja kaappi pullollaan vaikkei oikean tyyppisiä juhlatilaisuuksia usein kohdalleni osukaan. Mutta teoriassa voisin olla lumoava olento joka on pukeutunut ihanaan mekkoon. Tai huikean korkeisiin punaisiin mokkasaappaisiin. Siis teoriassa.

Rinna Saramäen kirja on suorastaan yllättävänkin monipuolinen ja selkeä kurkistus vaateteollisuuden kiemuroihin kuluttajan näkökulmasta. Saramäki kuvaa mainiosti niin suuria asioita kuten vaateteollisuuteen liittyviä eettisiä ongelmia, kuten halpatuotantomaiden työskentelyolot ja pieniä asioita, kuten vaatekaappi joka on pullollaan vääränlaisia vaatteita. Paketti on rakennettu taitavasti: se jakaa tietoa vakavistakin aiheista onnistuen silti olemaan kepeä ja viihdyttävä. Saramäki ei syyllistä lukijaa vaan antaa käytännön vinkkejä joilla lukija voi pienin askelin kulkea kohti toimivampaa vaatekaappia JA tehdä eettisempiä ostopäätöksiä. Tykkään!

Hyvän mielen vaatekaappi on inspiroiva. Huomasin peilaavani itseäni ja omaa vaatekaappiani Saramäen tekstiin ja myös into vaatekaapin uudistamiseen heräsi. Aiemmin tehtävä tuntui massiiviselta mutta koska kirjan ohjeet ovat selkeät, luulen että pystyn tehtävään. Esimerkiksi nyt etsin itselleni kesätakkia mutta tällä kertaa aion löytää sen täydellisen takin joka kestää matkassani vuosia.

Luettuani Hyvän mielen vaatekaapin jäin mietiskelemään myös vaateteollisuuden realiteetteja ja päädyin kyselemään asioista tutulta ostajalta, joka ystävällisesti selitti minulle kuinka tiukkoja neuvottelut ketjujen ja vaatteita valmistavien tehtaiden välillä todella ovat. Todellisuus on jokseenkin masentava - vaikka haluaisinkin maksaa Bangladeshilaiselle ompelijattarelle muutaman euron lisää, ei rahani todennäköisesti saavuttaisi häntä vaan tipahtaisi jonkun toiseen taskuun. Surullista mutta ehkä tämänkin kirjan levittämä tietoisuus auttaa omalta osaltaan parantamaan tehdastyöläisten oloja, edes yksi tehdas kerrallaan.

Atena, 2013
Sivuja: 300

 Ps. Kirjabingosta nappaan pisteen Kotimainen kirja.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Henrik VI, osat I-3 / William Shakespeare

Kiitos Conn Igguldenin Myrskylinnun, uuden Ruusujen sotaan sijoittuvan kirjasarjan, innostuin palaamaan Shakespearen pariin. Halusin nimittäin lukea kuinka millainen näkemys kuningatar Elizabethin aikaan vallitsi näistä sotaisista suvuista, joiden jälkeläinen kuningatar itse oli.

Henrik VI on kolmiosainen näytelma, joka alkaa nuoren Henrikin luovuttaessa Englannin Ranskalta valloittamia alueita takaisin vastineeksi rauhasta ja morsiosta, Margareeta Anjoulaisesta. Haaskalinnut lentelevät jo heikon kuninkaan yllä ja valtapeli alkaa. Tarina päättyy Yorkin suvun valtaistuimelle nousuun, mistä kertomus jatkuukin Richard III:n niteessä.

Toisin kuin näytelmän nimi antaisi ehkä olettaa, on Henrikin osa pieni, hän on enemmänkin taustalla oleva henkilö jonka voimattomuus aiheuttaa myrskyn. Omaksi suosikikseni nousi näytelmän keskimmäinen osa, joka oli suorastaan koukuttava. Osa ansiosta kuuluu varmasti Matti Rossin ansiokkaalle suomennokselle jonka ansiosta Bardin säkeet ovat helpommin nykylukijan ymmärrettävissä, sillä Shakespearen tekstihän on nokkelaa, vahvaa ja kaunista. Hän kuvaa loistavasti vallanhimoa ja juonittelua, onnistuen samalla sekä liikuttamaan että naurattamaan lukijaa. Tekstin sodanvastaisuus on ajankohtainen aihe nykyäänkin.
Warwick (Henrik VI, osa 1)
"Ja näin ennustan: se kiista, joka täällä tänään
jakoi meidät puolueiksi,
ruusuja nyt keskinäiseen sotaan kannustaa
ja haudan yötä tuhansille ennustaa."
Näytelmässä naishahmoja mukana vain kourallinen eikä kirjailija päästä heitä helpolla, mm. herttuatar Elinor ja kuningatar Margareeta kuvataan melkoisina korppikotkina. (Vaiko olivatko he sittenkin vahvoja naisia miesten maailmassa?)  Peukutan myös sitä kuinka mm. sotaisasta kuningattaresta näytetään myös toinen, rakastavampi ja herkempi puoli rakastettunsa Suffolkin seurassa.
Margareeta Suffolkille (Henrik VI, osa 2)Kunpa voisin painaa suudelmani käteesi
kuin sinetin, niin että sitä saisit katsella
ja muistaa nämä huulet, joiden kautta
tuhat huokausta kulki sinun tähtesi.
Mene, että ymmärtäisin mitä suru on;
kun seisot siinä, voin vain aavistella,
nautiskella siitä, mikä kohta puuttuu.
WSOY:n Shakespeare-sarja on nautittavaa, hienoa että myös näin vanhojen teosten uudelleen suomentamiseen pistetään edelleen paukkuja, näin uusikin sukupolvi voi löytää näytelmien hienouden. Onnistuneita ovat myös kirjojen alussa olevat esipuheet, joissa Tuomas Heikkilä ja Ritva Siikala avaavat näytelmän maailmaa, myös tekstissä olevat alaviitteet auttavat lukijaa Shakespearen tekstin saloissa. Tätä haluan lukea lisää - minkähän ottaisin teoksen ottaisin seuraavaksi?

(Osat 1, 2, 3)
WSOY, 2010, 2007, 2007
Esipuhe Tuomas Heikkilä, Ritva Siikala, Ritva Siikala
Suomennos Matti Rossi
Alkuteos: Henry VI, part one, Henry VI, part two, Henry VI, part three

PS. Eiköhän näillä näytelmillä heru Kirjabingosta piste ruudusta Klassikko?!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Drinking and dating: P.S. Social Media is Ruining Romance / Brandi Glanville

Ihan alkuun teen tunnustuksen: minusta Beverly Hillsin todelliset kotirouvat on oivallista aivot narikkaan -katsottavaa. Pitkän työpäivän päätteeksi on joskus suorastaan oivallista lösähtää sohvalle ihmettelemään mitä ne naiset siellä taas puuhaavat. Ehkä vähän pyörittelen silmiänikin. Drinking and dating -kirjan kirjoittaja on yksi näistä naisista ja oma suhtautumiseni Brandin esiintymiseen sarjassa on lievästikin kaksijakoinen. Glanville nimittäin osaa olla julmetun rääväsuinen ja rasittava tapaus mutta naisen jutuissa on joskus järkeäkin. Uteliaisuuden kannustamana nappasin kirjan mukaani Ruotsin risteilylle, reissulla kun joskus haluaa lukea jotain kepeää ja helppoa.

Kirjassaan (tämä ilmeisesti on jatkoa kirjalle Drinking and Tweeting) Glanville keskittyy avioeron jälkeiseen elämäänsä ja keskittyy erityisesti seurustelukuvioihinsa. Etukäteen kuvittelin kyseessä olevan jonkinlainen eronneen naisen deittiopas mitä kirja kyllä yrittääkin olla mutta painotus on silti selvästi Glanvillen omilla kokemuksilla. Brandi ei toki nimeä tunnettuja kumppaneitaan nimeltä (mikä onkin järkevää kun kirjoittaa kirjaa käräjöinnin luvatussa maassa) mutta yksityiskohtia miehistä kuitenkin paljastetaan anteliaasti mikä on taatusti riittänyt käynnistämään huhumyllyn mikä tuntuukin melko laskelmoidulta rahastuskikalta.

Brandi maustaa tekstiään hashtageillä mikä alkuun tuntui hitusen oudolta. Pienen totuttelun jälkeen totuin kuitenkin tageihin joita Brandi käyttää viestinsä alleviivaamiseen. Ratkaisu ei ehkä ole täydellinen mutta hoitaa hommansa ja istuu kirjan sosiaalista mediaa suosivaan henkeen. Kirjan otsikon teesi onkin muuten omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen: onko sosiaalinen media todella tappanut romanssin? Ainakin deittailun tekniikka lienee muuttunut, saahan kumppanista helposti kaivettua esiin kohtuullisen määrän tietoa jo ennen treffejä. Pointsit siis Brandille, kirjahan sai allekirjoittaneen jopa pohdiskelemaan, tosin vain hetkeksi.

En suosittele kirjaa herkimmille lukijoille sillä kuten tv-sarjassakin Brandin kielenkäyttö on varsin värikästä eikä nainen varsinaisesti ujostele seksikohtauksissakaan. Jos totta puhutaan, tunsin oloni hetkittäin melko vaivautuneeksi kirjaa lukiessani - aivan kuin joku tuttava olisi alkanut paljastaa hiukan liian arkaluontoisia asioita. Arvoin aikani sitä antaisinko kirjalle yhden vaiko peräti kaksi tähteä Goodreadsissa. Toista tähteä puolsi se, että kirjalla oli myös hauskat hetkensä ja kaikesta huolimatta kirjailijatar tuntuu ainakin rehelliseltä - tosin ehkä vähän liiankin.

HarperOne, 2014
Sivuja: 256

Ps. Tälläkin kirjalla saan pisteen Kirjabingosta - kyseessä kun on e-kirja.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Watership down (suom. Ruohometsän kansa) / Richard Adams

Jokunen aika sitten mieleeni putkahti lapsuuteni jäniskirja. Se oli mummolassa oleva ruskeakantinen teos joka sisälsi (muistini mukaan) jännittävän tarinan jossa joukko jänöjä yrittää selvitä ankaran talven yli. Muiston esiinputkahtaminen johti nostalgiseen oloon ja luonnollisesti halusin lukea salaperäisen jäniskirjan uudelleen. Jonkin mystisen päättelyketjun avulla tulin siihen tulokseen että salaperäinen kirja olisi nimeltään Ruohometsän kansa ja päädyin napsimaan kirjastosta sen englanninkielisen äänikirjaversion. Mutta kuinkas sitten kävikään? Osoittautui että ilmeisesti maailmassa on kirjoitettu ainakin kaksi jäniskirjaa, Ruohometsän kansa nimittäin oli minulle ihan uusi tuttavuus - tosin mieluisa sellainen.

Ruohometsän kansa on tarina kahdesta jäniksestä, Fiveristä ja Hazelista. Fiver on varreltaan piskuinen mutta hänellä on ennustajan lahjoja ja eräänä päivänä Fiver näkee jänisten kotiniityn veren vallassa. Pienen jäniksen ennustuksiin uskovat jättävät kotikolonsa ja aloittavat vaarallisen ja vaiherikkaan matkan kohti uutta, vielä tuntematonta kotia.

Petyin aluksi tajutessani valinneeni sitten väärän kirjan mutta pettymys vaihtui pian iloon sillä Ruohometsän kansa osoittautui superjännäksi kuunteltavaksi. Alkupuheessaan Richard Adams kertoi kirjoittaneensa tarinan tyttärilleen automatkan ratoksi joten erehdyin aluksi odottamaan vähän kesympää menoa mutta näillä jäniksillähän menoa piisaa eikä väkivaltaakaan kaihdeta. Koukutuin jopa siinä määrin että lenkiltä palattuani jouduin tekemään tavallista pidemmät venyttelyt vain koska kirjassa oli jännä kohta. Mikä ihana tekosyy!
Toimintaa janoaville kirja siis lienee vähän erilainen vaihtoehto mutta perheen pienimpien lukemistoksi en ehkä kirjaa ihan suoriltaan suosittelisi.

Kaiken muun kiinnostavan ohella minua kiehtoi myös kirjassa vilahteleva jäniskieli. Olen niitä ihmisiä joilla erilaiset aksentit ja sanat jäävät helposti omaankin puheeseen ja olen aiemmin huomannut tämän piirteen ulottuvan myös äänikirjojen maailman. The Luminaries -kirjaa kuunnellessani yritin solkata Uuden Seelannin murteita, The Invention of Wingsin aikana aksentti alkoi kallistua Yhdysvaltain etelä-valtioiden suuntaan. Tällä kertaa viljelin muutamaa kirjasta päähäni jäänyttä jäniskielen termiä. Että pahoittelut vaan siipalle, kanssani on varmasti todella mielenkiintoista elää.

Kirjan lukijana toimi palkittu Ralph Cosham, joka kieltämättä teki tässäkin teoksessa hienoa työtä ja onnistui luomaan jokaiselle jänölle oman, eroittuvan persoonansa ja suosittelenkin tätä äänikirjojen ystäville. Minun kuuntelemani versio löytyy ainakin Overdriven kokoelmista. Mutta jäljelle jää vielä yksi kysymys: mikä ihme se minun jäniskirjani on mahtanut olla? Etsintä jatkuu, vinkkejä otetaan kiitollisuudella vastaan.

Blackstone Audio, 2010
Kesto 15h 53min
Lukija Ralph Cosham
Kirjasta lisää: Sallan lukupäiväkirja, Villasukka kirjahyllyssä

Ps. Nappaan tällä kirjalla pisteen Kannessa eläinkuva Kirjabingosta.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Sokea surmaaja / Margaret Atwood

Sattuipa sellainenkin hetki että lukupinoni hetkellisesti tyhjeni. (Ei hätää, parin päivän kuluttua kirjastoon pätkähti nippu varauksia, luonnollisestikin kaikki samana päivänä.) Koska jotain luettavaa on PAKKO olla, aloin kaivelemaan omaa hyllyäni ja löysin luettavakseni Margaret Atwoodin mainion Sokean surmaajan jonka lukemisesta on vuosia. Kirja oli jättänyt mieleeni vahvan vau-efektin joten nappasin sen ilolla uudelleen luettavaksi.

Tappelin pitkään kirjan juonikuvauksen kanssa, tuntui siltä että jokainen yritelmäni sai nerokkaan kirjan kuulostamaan sekavalta ja oudolta. Sokean surmaaja nimittäin on kirja kirjassa - tai oikeastaan kolmekin. Kirjan keskushenkilönä on vauraaseen nappitehtailijan perheeseen syntynyt Iris, sukutarinaa rytmitetään katkelmilla Sokeasta surmaajasta, Irisin sisaren Lauran postuumisti julkaistusta menestysteoksessa, jossa mies kertoo naiselle sci-fi tarinaa Sakiel-Nornin planeetan sokeista surmaajista. Kuulostaa sekavalta - mutta kirja on hieno! (Eikä yhtään niin sekava kuin kuvaukseni.)

Sokea surmaaja oli lukukokemuksena vaikuttava, jopa toisellakin kerralla. Nautin Irisin kertojan äänestä jossa yhdistyi oivallisesti hienovarainen pahaenteisyys ja omaan kohtaloon alistuminen. Samoin tarina Sakiel-Nornista on suorastaan herkullista luettavaa, Atwood tekee kirjassaan melkoisia tyylillisiä loikkia mutta niin taidokkaasti etten voi muuta kuin ihastella. Ehkä vähiten tarinassa kiinnostivat katkelmat Lauran Sokeasta surmaajasta, verrattuna Sakiel-Nornin kiehtovaan fantasiaan tai Irisin vivahteikkaaseen kerrontaan jää tämä osuus jollain tapaa kalpeaksi ja köyhäksi mutta ehkä se on kirjailijan tarkoituskin?

Summa summarum, pidin ja ihastelen kirjailijan tyyliä. Lukiessani tajusin myös etten ole tainnut lukea Atwoodilta muuta kuin tämän kirjan - iso virhe joka kyllä nyt pitää korjata! Atwood-tietäjät, antakaapa vinkkejä mistä kannattaisi aloittaa?
"Parhaita asioita tekevät ne, joilla ei enää ole tietä mille kääntyä, joilla ei ole aikaa, jotka todella ymmärtävät mitä sana avuton merkitsee. He eivät laske riskejä ja hyötyjä, he eivät ajattele tulevaisuutta, heidän on pakko elää nykyhetkessä kuin keihäänkärki kurkulla. Jos ihminen työnnetään alas kallionkielekkeeltä, hän putoaa tai lentää; hän tarttuu pienimpäänkin mahdollisuuteen, oli se miten epätodennäköinen tahansa; millaiseen ihmeeseen tahansa - jos saan käyttää näin kulunutta sanaa. Toisin sanoen toimii vastoin kaikkia odotuksia."
Otava, 2001
Sivuja: 709
Alkuteos: The Blind Assasin
Suomentanut Hanna Tarkka
Kirjasta lisää: Kirsin kirjanurkka

PS. Nappaan tällä kirjalla itselleni pisteen Palkittu kirja Kirjabingosta. Sokea surmaajahan nappasihan Man Booker Prizen vuonna 2000.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Anne ja Ellu lomamatkalla / Minna Koskela, Heli Sutela, Jarno Kantelinen

Kumman kaa -sarja oli aikanaan yksi suosikeistani: Annen ja Ellun sekopäiset touhut takasivat monet naurut. Luonnollisesti myös Anne ja Ellu lomamatkalla -sarjakuva oli pakko ottaa luettavaksi. Kirjan söpö kansi on kyllä hitusen harhaanjohtava, kirjastossa harjoittelijapoika luuli kyseessä ensin olevan lastenkirjan yrittäessäni tyrkyttää varausmaksukolikkoani ja oli kyllä pakko naurahtaen sanoa että Annen ja Ellun touhut eivät taida ihan perheen pienimmille sopia... (Ja kyllä vaan, kortsut otetaan puheeksi heti ensimmäisellä sivulla. )

Tunnustetaan nyt heti kättelyssä että tämä sarjakuva ei täyttänyt odotuksiani vaikka sen kanssa muutama tuokio vierähtikin mukavasti. Jarno Kantelisen suloinen piirrosjälki kyllä miellytti silmääni ja hetken makusteltuani aloin olla sitä mieltä että söpö ulkoasu oikeasti sopi mainiosti leidien rosoiseen meininkiin. Itse tarina oli toki taattua Annea ja Ellua mutta tuntui hitusen kierrätetyltä ja ennen kaikkea lyhyeltä - vauhtimimmien menoa olisi mielellään seurannut pidempäänkin. Ja Vesaa olisi kyllä pitänyt olla mukana enemmän kuin muutaman ruudun verran...

Summa summarum: jos tykkäsit sarjasta, on sarjakuvakin varmasti ihan mukava luettava. Mutta tv-sarja oli mahtava ja uskon että sen hulvattoman räävittömyyden tasolla pääseminen on vaikeaa. Se vaatisi ainakin pidemmän tarinan ja vähän monipuolisempaa materiaalia, jota Annesta ja Ellusta kyllä varmasti irtoaa.

Annen ja Ellun tuotanto Oy, 2014
Sivuja: 80

PS. Osallistun tällä kirjabingoon ja nappaan ruksin ruudusta sarjakuva!