lauantai 25. lokakuuta 2014

Perjantai kirjamessuilla

Lukutoukan joulu on nyt koittanut - Helsingin kirjamessut ovat alkaneet.Tänä vuonna pääsin pyörimään messuille jo perjantaina ja ehdin haahuilemisen ohella piipahtamaan Boknäsin messuständillä moikkaamassa tuttuja ja tuntemattomiakin naamoja ja vielä kuulemaan Henrik Fexeuksen esityksenkin. Hyvä minä! Fexeuksen esitys oli mielenkiintoinen ja antoi ajattelemisen aihetta. Työpaikan valtapelistä kiinnostuneet - tsekatkaa ihmeessä kirja.

Tulin todenneeksi samalla todenneeksi että hienot suunnitelmani lentävät ulos ikkunasta kirjamessuilla. Esitykset ovat kyllä mielenkiintoisa mutta kaikenlaista mielenkiintoista ärsykettä on vain niin paljon etten jaksa turhaa stressata vaan menen sinne minne virta vie, hypistelen kirjoja ja ihmettelen kuhinaa ympärilläni. Osuin (vahingossa! ) kuuntelemaan Aki Raatikaisen, Kristiina Vuoren ja Kaari Utrion keskustelua historiallisista seikkailuromaaneista ja minuun iski into tutustua Kristallikuninkaaseen. Samalla reissulla törmäsin myös Minna Koskelaan (Kumman kaa) ja tulin turisseeksi pari sanaa Anne ja Ellu -sarjakuvasta.

Ehdin myös tehdä hiukan löytäjä Teoksen osastolla jakotiutin John Keatsin Yön kirkkaan tähden (niin kaunis kirja että pelkkä sen näkeminen hymyilyttää) ja Hilary Mantelin Susipalatsin (enpä näemmä pääse Tudoreista yli koskaan) vaivaisen viiden euron kappalehintaan - mikä onnenpotku!

Ruokapuolellakin ehdin pyörähtää, teemamaa Italia näkyi sielläkin mukavasti enkä valita tästäkään. Tänään en sortunut houkutuksiin vaikka vohdeliauton tarjoomukset varsin hyviltä tuoksuivatkin. Mutta sunnuntai on sitten ihan toinen juttu...

Henrik Fexeus

1 kommentti:

  1. Minä en ollutkaan eilen paikalla ollenkaan, mutta huomenna taas. Ehkä törmäillään!

    VastaaPoista