keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vikat

Vihdoinkin ollaan vuoden viimeisessä päivässä. Takanani on melkoinen vuosi, eikä ihan pelkästään positiivisessa merkityksessä. Viime syksyn ajan elämässäni hektistä eikä energiaa ole aina blogin puolelle tahtonut riittää. Lukeminen kyllä maittaa, mutta kirjoittamista varten tunnun tarvitsevan hyvän viretilan ja rauhaa. Tunnollisena tyttönä olen myös soimannut itseäni siitä, ettei postauksille löydy vanhaan tapaan energiaan - hölmöä eikös vaan?! Nyt yritänkin opetella ottamaan rennommin, se olkoon myös yksi uuden vuoden lupauksistani: ei enää turhaa stressaamista!

Joulukuun luetut

Joulukuussa luin 15 kirjaa, kirjakasaan mahtui muutama sarjakuva ja äänikirjakin. Kuukauden parhaisiin lukukokemuksiini kasaan Shardlake-sarjaan kuuluvan hienon Sovereignin (Tudor-tyttöjä kun olen!), Byattin komean Riivauksen ja Atwoodin vaikuttavan Nimeltään Gracen; näitä kelpaa kyllä peukuttaa. Himoshoppaaja-sarjan 7. osaan ja Maze Runner-trilogian päätösosaan en sen sijaan oikein ollut tyytyväinen: ensimmäinen toisti liiaksi aiempia sarjan osia, jälkimmäinen taas jätti harmittavasti asioita auki.


Luetuksi joulukuussa tuli myös bloggaamisen jalosta taidosta kertova Miki Toikkasen jaNoora Kanasen Blog by the Book (Tammi, 2014). Kirja on oikein soma ja kokonaisuus lienee sopiva aloittelijalle, itse en valitettavasti saanut juurikaan löytänyt näiden rivien välistä uusia ahaa-elämyksiä. Kirja on lienee suunnattu aloitteville muoti- tai lifestyle-bloggaajille sillä kirjassa esitellyistä 17 eturivin bloggaajasta leijonanosa edustaa tätä genreä. Kuten herra Norkku kirjaa selaillessaan asian tiivisti: ovatko Suomen eturivin bloggaajat todella kaikki nuoria naisia? (Eivät ole, kirjan mukaan joukkoon mahtuu myös yksi mieskin.) Laajempi läpileikkaus blogimaailman eri alueista olisi ollut kiinnostavaa luettavaa, veikkaan että esim. ruokabloggaajan valokuvaushaasteet eroavat muotiblogien asukuvien ottamisesta tai vaikkapa perheblogia pitävien haasteista.

Haasteiden tilanne

Tämän kuukauden myötä taidan pistää purkkiin myös etananvauhtia etenevän maailmanvalloitukseni. Ehkäpä uusi vuosi tuo mukanaan uudet haasteet, toisaalta ajatus ihan omien periaatteiden mukaan ja syiden mukaan lukemisesta tuntuu sekin melkoisen mukavalta.

Entäs ensi kuussa?

Tammikuussa on luvassa vuoden tilastotuokio ja norkkumaista lukuhaahuilua fiiliksen mukaan. Harrastuksesta en halua turhia paineita ottaa, tämän homman pitää olla hauskaa ja tulla sydämestä!

Mainiota ja menestyksekästä uutta vuotta sinne ruudun toiselle puolelle!


1 kommentti:

  1. Ahkera lukukuukausi sinulla. Tiedän niin, miltä tuntuu kun energia ei riitä blogille (tai lukemisellekaan) ja mitä tunnontuskia siitä voi kontolleen ottaa. Piti välillä ottaa ihan järki käteen, että teen minkä ehdin ja olen siihen tyytyväinen. En ole uskaltanut lukea Kausaalienkelin arvioita juurikaan, kun itse en ole saanut sitä vielä luetuksi. Pitää käydä kierros läpi sitten kun kirja on takana.

    Iloista vuodenvaihdetta. Odotan tilastojasi :)

    VastaaPoista