keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Iloa etsimään


Olen aloittanut tämän postauksen monta kertaa ja montaa kertaa olen jättänyt sen kesken mutta vuoden vaihtuessa lienee oikea aika tälle. Kulunut vuosi on ollut työläs ja se on verottanut jopa harrastamistani. Viime kuukausina olen hiljalleen huomannut ilon hiipuvan bloggaamisesta ja jopa lukemisesta ja silloin lienee aika pitää tauko, vetää henkeä ja tuumailla. Miettiä sitä, mikä tökkii ja mitä haluan tehdä. Hautoa ideoita ja etsiä iloa ja uutta virtaa.

Mielenkiinnolla odotan minne tieni vie vuonna 2016, ainakin maailma on mahdollisuuksia täynnä. Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta, mainioita lukuhetkiä ja iloa!


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hauskuutusta viihdemaailmasta Mindy Kalingin Why not me? ja Lauren Grahamin Someday, someday, maybe

Flunssaillessani hyppysiini osui kaksi kepeää ja hauskaa äänikirja viihdemaailmasta, jotka olivat aika pitkälti juuri sitä mitä väsynyt ja kehnossa kunnossa oleva ihminen nyt vain voi haluta kuunnella. Jos kaipaat hilpeää piristystä ja hassuttelevaa hattaraa, tsekkaa nämä!

Mindy Kaling: Why not me?
Penguin Random House Audio Publishing Group, 2015
Kesto: 4h 57min
Lukija: Mindy Kaling

Komedienne Mindy Kalingin (mm. Konttori) Why Not Me sisälsi otoksen omaelämäkerrallisia pakinoita, joissa Mindy iloittelee mm. kertomalla millaista hänen elämänsä on nyt kun hän on melkein kuuluisa ja luonnollisestikin myös esimerkiksi deittailu ja sinkkuus kuuluvat kirjan teemoihin.

Kokonaisuutena pidin tästä kirjasta: Mindy on juuri niin höpsö ja aito kuin kuvittelinkin, sellainen henkilö, jonka voisin kuvitella vaikka omaan kaveripiirinikin. Teemoissa löytyy valinnanvaraa, aina yliopistoelämästä kirjoittamiseen ja ystävyyteen saakka. Parhaiten minulle mieleen jäi email/tekstiviesti-muotoon kirjoitettu kertomus rinnakkaisesta Mindystä joka toimisi latinan opettajana New Yorkissa, viimeistään tätä kuunnellessani vakuutuin Kalingin kirjoittajantaidoista - teksti toimisi mainiosti vaikka televisiossakin.Kirja on lyhyt ja vaikka toisaalta pidänkin siitä, että kirjailija lukee itse teoksensa, flunssan tuhoamat aivoni kokivat Mindyn puhuvan välillä hieman liiankin nopeasti ja pirtsakasti.

“Work hard, know your shit, show your shit, and then feel entitled. Listen to no one except the two smartest and kindest adults you know, and that doesn't always mean your parents. If you do that, you will be fine.” 

Lauren Graham: Someday, someday, maybe
Penguin Random House Audio Publishing Group, 2013Kesto 8h 27min
Lukija: Lauren Graham

Gilmoren tytöistä tuttu Lauren Graham oli puolestaan kirjoittanut kelpo chick-litiä, jossa Franny Banks -niminen nuori näyttelijä etsii onnea ja menestystä vuoden 1995 New Yorkissa. Frannie on Bridget Jonesia muistuttava sankaritar, joka onnistuu joutumaan mukaan jos jonkinmoiseen soppaan luoviessaan tietään kohti tähteyttä.


Someday, someday, mayben tarina sisältää kaikessa kepeydessään myös koskettavia hetkiä Frannien kärsiessä takaiskuista ja kirja onkin mielestä ihan kelpo kasvutarina. Frannie on henkilönä helposti samaistuttava, inhimillinen toilailija jolle toivoo vain onnellista loppua. Tästäkin toiveesta huolimatta, oli mukavaa huomata ettei tarina ollut liian sokerinen.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Paperiprinssi / Kaari Utrio

Kaari Utrion epookkiromaanit ovat melko takuuvarmaa luettavaa. Yllätyksiä ei toki suuremmalti tarjoilla mutta minusta on silti jotenkin lohdullista, kuinka kukin epäonnisen oloinen, mutta nokkela ja vahvaluontoinen mamselli lopulta onnistuu löytämään arvoisensa sulhon ja purjehtimaan onnellisesti avioliiton satamaan. Jokin näissä romaaneissa herättää minussa myös kaikuja Jane Austenista, mikä ei missään nimessä ole huono asia. Samankaltaisuus toki vaivaa kirjoja, vaikka olenkin varmasti suurimman osan lukenut, en kenties vuotta myöhemmin pystyisi nimeämään kirjoista montaakaan. Yksi taisi kenties sijoittua Lappiin...

Tässä suhteessa Paperiprinssi on siis taattua Utriota. Suurkosken paperiruukilla rakastutaan, Helsingissäkin käydään tanssimassa ja lopulta he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sankaritar on tällä kertaa pitkä ja napakka neiti Wilhelmine, joka pyörittää sujuvasti kokonaista ruukkia eikä sulhokaan ole yhtään hullumpi.

Rakkausjuonien ohella Utrio usein onnistuu sivuhenkilöissään joista usein löytyy jokunen vallan hulvaton tapaus. (Tässäkin kohtaa muistelen mieluusti esimerkiksi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, josta myös löytyi mm. vallan mainiota, hupsua herrasväkeä.) Niin käy tällä kertaa, itseasiassa uskaltaisin melkein sanoa että Paperiprinssi on yksi Utrion hauskimmista teoksista, mm. kipakka Pappa Falkenstein on melkoinen tapaus!

Pienenä puutteena teoksessa olivat kenties kovinkin pitkät pätkät Siperian seikkailuja ja paperintuotannon ihmeitä, jotka vähitellen alkoivat hiukan puuduttaa vaikka ymmärränkin halun tehdä kunniaa esimerkiksi käsityöläisille.

Amanita, 2015
Sivuja: 470

lauantai 19. joulukuuta 2015

Kaksi synkkää sarjakuvaa: Perkeros ja Kuolema, elämisen kallis hinta

JP Ahonen ja KP Alare: Perkeros (WSOY, 2013), 185s.

JP Ahosen sarjakuvat kuuluvat suosikkeihini kotimaisen sarjakuvan saralla. Villimpi Pohjola -sarja on esimerkiksi vallan mainio ja siksi tulin nappaaneeksi kirjastosta mukaan myös Perkeroksen, josa meno on astetta rokimpaa ja tummempaa. Perkeros on avantgardistinen metallibändi, jossa soittavat musiikissaan täydellisyyttä hakevat Akseli, monitaituri Lilja, ikivanha hippi nimeltä Kervinen ja Karhu, lisävahvistusta löytyy läheisessä kebab-pizzeriassa työskentelevästä Aydinistä. Bändin näytönpaikka on Rocktoberfesteillä mutta jotain kovin outoa myös eräässä hipster-bändissä...

Perkeros viihdytti minua loistavasti, luultavasti olisin nauttinut kirjasta vielä enemmän jos tuntisin paremmin metalli-musiikkia, mutta toki tunnelmat välittyivät silti hienosti. Kirjaa voisi ehkä luonnehtia sanoilla rokkaavampi ja jännittävämpi versio Villimmästä pohjolasta, siinä määrin tutulta Ahosen kynänjälki ja hahmot tuntuvat. Tarina on kuitenkin aika vinkeä ja piirtäjän kynänjälki sekä ruutujen rytmitys toimivat hienosti! Suosittelen!


Neil Gaiman: Kuolema, elämisen kallis hinta (Vertigo, 2013), 240s.

Neil Gaimanin kirjoittama sarjakuvasarja esittelee nuoren tytön hahmon ottaneen Kuoleman useissa seikkailuissa. Gaimanin kuolema on ilkikurinen, lempeä, arkinen, filosofinen ja silti vakava ja lopullinenkin. Kirja sisältää tarinat Elämisen kallis hinta (Gaiman, Bachalo, Buckingham), Elämä on parasta aikaa (Gaiman, Bachalo, Buckingham), Talvinen kertomus (Gaiman, Jones, Muth), Kehrä (Gaiman, Bachalo, Bo, Bleyaert), Näyttelykuvia ja Kuoleman puheenvuoro elämän puolesta (Gaiman, McKean).

Kuoleman lukeminen jätti minut ristiriitaisiin tunnelmiin.  Kirjan synkkä pohjavire oli kiinnostava, samoin kuin henkilövalinnat, mutta karsastin hiukan eri tekijöiden piirtämiin sarjoihin hyppäämistä. Olen melko nirso piirrosjäljen suhteen ja tästä syystä esimerkiksi Talvinen kertomus ei miellyttänyt lainkaan, kun taas Elämä on parasta aikaa osoittautui suosikikseni. Mielenkiintoinen, mutta ei täydellinen lukukokemus.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Odininlapsi / Siri Petterson

Siri Pettersonin Odininlasta on kehuttu blogistaniassa mukavanlaisesti ja siksipä kirja herätti minunkin mielenkiintoni ja onhan siinä kieltämättä makusteltavaa: tutunomainen, mutta silti riittävän erilainen maailma ollakseen kiinnostava, sitkeä sankaritar, tuhoon tuomitun oloista rakkautta ja maailma muutoksen kourissa. Kelpo kerrontaakin vielä.

Odininlapsi on nuoresta Hirkasta kertovan Korpinkehät-trilogian ensimmäinen osa. Muista nuorista poiketen Hirkalla ei ole häntää, hänen isänsä on kertonut suden hyökänneen tyttösen kimppuun vauvana. Riitin ajan lähestyessä selviää että Hirka onkin pelätty ja inhottu odininlapsi joka levittää mätää ympärilleen. Samaan aikaan Hirkan paras ystävä, mahtavan An-Elderin suvun vesalle Rimelle, alkaa selvitä totuus valtaapitävien toiminnasta eikä Yminmaa tule olemaan enää entisensä.

Pidin Odininlapsesta hurjasti. Pettersonin luoma maailma on riittävän tuttu, silti uusi ja erilainen ollakseen kiinnostava. Kirjan kerronta on sujuvaa ja koukuttavaa, erityisen hienosti kehittyy sähkö Rimen ja Hirkan välillä - tässäpä onkin mainio pääpari seurattavaksi! Pohjoismainen viikinkitunnelma on hieno elementti, etenkin kun sitä höystetään magialla, mustiin puetuilla supersotureilla ja korpeilla.

Kuten sanottua, hurahdin Odininlapsen maailmaan täysin ja kirja tulikin ahmittua hyvin nopeasti. Kyseessä on trilogian ensimmäinen osa ja pahoin pelkään että edessä on monta, pitkää kuukautta ennenkuin seuraava osa, Mätä, on hyppysissäni. Huokaus...

Jalava, 2015
Alkuteos: Odinsbarn
Sivuja: 612
Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist

maanantai 14. joulukuuta 2015

Tietokirjatuokio: Introvertit: työpaikan hiljainen vallankumous ja Ikävät ihmiset: kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa

Marraskuussa käpäliini osui parikin psykologiaan liittyvää tietokirjaa, joista molemmista olin ensin innoissani ja sitten huomasinkin kurtistelevani kulmiani. Samasta syystä päädyin lopulta niputtamaan kirjat samaan postaukseen, ajatuksella että pohdiskelisin sitä, mikä näissä kirjoissa tökki.

Linus Jonkman: Introvertit: työpaikan hiljainen vallankumous. Atena, 2015. 265s. Suomentanut Ulla Lempinen.

Linus Jonkmanin Introvertit: työpaikan hiljainen vallankumous kiinnosti ja innosti aluksi, olenhan itsekin hiljaiseen pohdiskeluun taipuvainen ja esimerkiksi Susan Cainin Hiljaiset oli aikanaan mielestäni mainiota luettavaa. Jonkman itse on konsultti, joka siis itsekin on introvertti ja kirja onkin pitkälti introverttiuden ilosanoman julistamista. (Mikä suoraan sanottuna tuntuu minusta ajatuksena oudolta? Ei kai yksi luonteenpiirre ole sinällään toista parempi?) Kirja sisältää myös introvertti-testin.

Jonkmanin kirja on hiukan viihteellisen oloinen ja keskusteleva ja aluksi pidin tästä piirteestä. Tuntui kivalta lukea toisesta ihmisestä, joka kokee asiat samoin kuin minä - mikä ehkä onkin kirjan ajatuksena. Jossain vaiheessa Linus alkoi kuitenkin ärsyttää: hän teki muutamia kardinaalivirheitä kuten esimerkiksi yleisti liikaa. Linus, jos sinä saat parhaiten töitä tehtyä aamuvarhaisella, se ei toki tarkoita että sama koskisi kaikkia introvertteja, me olemme kaikki yksilöitä. Osa introverttien esityistä luonteenpiirteistä myös mielestäni oikeasti liittyi johonkin muuhun luonteenpiirteeseen ja aloinkin hiukan epäillä Linusin tutkimuksen laatua. Eniten kuitenkin ärsyttivät hauskoiksi tarkoitetut, joka luvun lopussa olevat, ekstroverteille suunnatut tiivistelmät, "koska ekstrovertit eivät kuitenkaan malta lukea koko kappaletta". Tiedän, olen tosikko, mutta en ymmärrä edelleenkään tarvetta vastakkainasettelulle.

Summa summarum: kepeä ja suhteellisen hauska kurkistus introvertin maailmaan, ei tosikoille tai nillle, jotka toivovat vakavampaa otetta asiaan.

Satu Kaski, Vesa Nevalainen: Ikävät ihmiset:  kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa
Kirjapaja, 2015, 157s.

Ikävät ihmiset kiinnosti minua ihan käytännönkin syistä, elämän polulla on joskus tullut jokunen rasittavakin tyyppi vastaan ja luonnollisesti halusin tietää kuinka näistä henkilöistä parhaiten selviäisi. Into kuitenkin laski melko nopeasti, sillä kirja osoittautui hieman raskaaksi lukea listamaisuutensa takia. Kirjan alku, jossa mm. kuvataan sitä, millainen on hankala ihminen ja kuinka sellaiseksi tullaan (tämä siis ilman huumoria!) on kiinnostava mutta valitettavasti itse asiaan pääseminen kestää. Suuren osan kirjasta nimittäin nielaisee erilaisten hankalien tyyppien esittely (perfektionistit, marttyyrit, jumittajat...) ja varsinaisiin keinoihin päästään vasta aivan lopussa ja silloinkin niitä käydään läpi lyhyelti. Koin myös hankalaksi sen, että eri tyyppeihin tepsivien keinojen esittely ei ollut tyypin esittelyn kohdalla mutta nämä lienevät makuasioita.

Tämän kirjan ongelma oli kenties se, että kaipasin jollain tavalla syvemmälle ongelmaan pureutuvaa teosta, jossa nimenomaan olisi keskitytty erilaisen tyyppien kanssa toimeentulemiseen, eikä hitunen kepeyttä olisi varmaankaan tehnyt pahaa. Kokonaisuutena varmasti hyvä tietopaketti jos elämässäsi on hankala ihminen jota haluat ymmärtää.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Pretty girls ja Blonde hair, blue eyes / Karin Slaughter

Varoitus: jos olet pelkuri, yksin kotona ja pimeää ja myrskyisää, älä lue tätä kirjaa. Allekirjoittaneella ei järki päätä pakoittanut kun löysin uusimman Karin Slaughterin kirjan Pretty girls-kirjastosta. No tiedänhän minä oman uskallukseni rajat, olen jopa katsonut joskus kauhuleffankin (sormieni välistä tai jääkaapin ovelta kurkkien) ja senkin tiedän että Karin Slaughter ei varsinaisesti kirjoita kirjoja vässyköille. Takakannesta selvisi vielä aihekin: ihmispedot, jotka vaanivat nuoria naisia. Silti en uskonut vaan innokkaasti aloin lukea ja sittenhän olikin ihan mielenkiintoista yrittää nukkua...

Kaksikymmentä vuotta sitten Claire Scottin isosisko Julia katosi jäljettömiin. Nyt on Claire viettämässä romanttista iltaa puolisonsa Paulin kanssa kun kohtalo puuttuu peliin ja kaikki muuttuu. Salaisuudet paljastuvat mutta voiko kenenkään luottaa?

Kirjan juonikuvaus on tarkoituksella epämääräinen sillä Pretty girls on yksi niistä kirjoista joista ei kannata paljastaa yhtään ylimääräistä, liika yksityiskohtien avaaminen vain söisi Slaughterin luomaa hyytävää tunnelmaa. Olen lukenut ahkerasti kirjailijan teoksia, mm. muutamat Grant County -sarjan kirjoista ovat olleet mahtavia lukukokemuksia mutta uskaltaisin melkein sanoa että Pretty girls on melkeinpä paras Karin Slaughterilta lukemani kirja. Se ei ole täydellinen trilleri: minun makuuni Claire on kovin täydellinen ja muutamat asiat selvivät hiukan liiankin helposti. Nämä muutamat kauneusvirheet eivät kuitenkaan paljoa haitanneet, olin silti täysin tekstin vietävissä ja siinä määrin pelottikin että päätin lukea kirjan loppuun valoisana aikana. Yön pimeinä tunteina ei ole aina hyvä ajatella kaikkea sitä pahaa mitä ihmiskunnasta löytyy... Kirja siis sisältää melko rankkoja aiheita enkä suosittele sitä helposti järkyttyville.
When you first disappeared, your mother warned me that finding out exactly what happened to you would be worse than never knowing. We argued about this constantly because arguing was the only thing that held us together at the time.
 'Knowing the details won't make it any easier,' she warned me. 'The details will tear you apart'
Luin myös kirjan rinnakkaisnovellin, Blonde hair, blue eyes, jonka kertojana on Pretty Girlsissä kadonnut Julia. Koska olin jo lukenut Pretty Girlsin, ei novelli tarjonnut juurikaan uusia näkymiä, suosittelisin melkeinpä lukemaan ensin sen makupalana ja vasta sitten uppoutumaan itse kirjaan. Tunnelma kuitenkin oli melko hyytävä ja Slaughter nostaa esiin myös tärkeitä pointteja naisiin kohdistuvasta väkivallasta.

Pretty Girls
Century, 2015
Sivuja: 535

Blonde hair, blue eyes
Cornerstone Digital, 2015
Sivuja. 67

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

The Marriage of Opposites / Alice Hoffman

Pian Ihmeellisten asioiden museon jälkeen osui hyppysiini Alice Hoffmanin The Marriage of Opposites: osin tositarinaan perustuva historiallinen romaani, jota takakannessa kuvataan unohtumattomaksi ja kielletyksi rakkaustarinaksi ja kertomukseksi poikkeuksellisesta naisesta. Kuulosti melko kiinnostavalta joten raahasin kirjan kotiin ja aloin ahmia.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle, Pariisiin ja St. Thomasin pienelle eksoottiselle saarelle. Tarinan keskiössä on Rachel, älykäs ja vahvatahtoinen nuori nainen jolla haaveilee Pariisista ja työnteosta mutta hänen kohtalonsa on päätyä suurperheen äidiksi. Rachelin lapsista se kaikkein hankalin ja rakkain on Camille Pisarro, josta kasvaa merkittävä taidemaalari ja vaikuttaja.

The Marriage of Opposites tuntui kärsivän samasta vaivasta kuin Omituisten asioiden museokin - kirja oli sinällään ihan mukavaa mutta ei kovin unohtumatonta luettavaa. Hoffman kirjoittaa kyllä kauniisti mutta hänen henkilönsä eivät herää täysin kirjan sivuilla ja tapahtumat eivät jaksa kiehtoa niinkuin niiden pitäisi. Takaliepeen perusteella odotin suuria Racheliltä joka kuitenkin jäi kovin kaksiulotteiseksi eikä kielletty rakkaustarinakaan oikein värisyttänyt.

Tarinan kertojina vuorottelevat Rachel, hänen poikansa Camille ja Lydia, Rachelin parhaan ystävän tytär jonka taustaan liittyykin kirjan kiinnostavin ja koskettavin juonikuvio. Harmittelen sitä, että Camille taiteilijan ura ja elämä jäi kirjassa melko vähäiseksi, uskoisin että hän on kuitenkin monelle kirjaan tarttuneista se kiinnostavin henkilö. Summa summarum, aika toki kului tämän teoksen parissa suhteellisen mukavasti mutta kokemus jäi kovin miedoksi ja mitäänsanomattomaksi. Harmin paikka.

Scribner, 2015
Sivuja: 369

maanantai 7. joulukuuta 2015

Career of Evil suom. Pahan polku (Cormoran Strike #3) / Robert Galbraith

Olen viihtynyt oivallisesti J.K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittamasta dekkarisarjasta jonka pääosassa seikkailee karu mutta nallekarhumainen sotaveteraani Cormoran Strike. Kirjat toimivat oivallisesti äänikirjoina, joten tavakseni on muodostunut ostaa kirjat itselleni Audiblen versioina ja siksi Robert Glenister onkin minulle se oikea Cormoran Striken ääni.

Kirjoissa rikostapausten ohella yksi sarjan kiehtovimmista piirteistä on Cormoranin ja hänen sihteerinsä Robinin suhde. Kipinää riittäisi jo vaikka isompaankin roihuun saakka, mutta etenkin Career of Evilissä kirjailija jo melkein kiusaa poloista lukijaa. Toisaalta, mikäpä kiehtoisi paremmin kuin kahden ihmisen välinen jännite...

Romanttisesta hehkutuksesta huolimatta kyseessä on kuitenkin ehta dekkari, ehkäpä jopa synkin ja kieroin tähän astisesta sarjasta. Tapahtumaketju käynnistyy kun häitään valmisteleva Robin saa postitse naisen jalan ja pahaenteisen viestin. Pienen pohdinnan jälkeen Strikella onkin tarjota poliisille kolme epäiltyä - mutta kuka on se oikea ja kuinka pitää Robin turvassa?

Silkkiäistoukkaa kuunnellessani harmittelin sitä, kuinka aikaisin arvasin tekijän ja Galbraith/Rowling näyttää kuulleen moitteeni sillä tällä kertaa vyyhti on oivallisen mutkikas ja piti minut arvailemassa aivan loppuun saakka. Hyvän dekkarin merkki, peukutan ehdottomasti!

Kirja ilmestyy 7.12.2015 Otavan suomentamana nimellä Pahan polku.

Hatchette Audio UK, 2015
Kesto: 17h 54min
Lukija: Robert Glenister


lauantai 5. joulukuuta 2015

Kaksi reipasta dekkaria: Leena Lehtolaisen Surunpotku ja Jonathan Kellermanin The Murderer's Daughter

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Surunpotku on Maria Kallio -sarjan 13. romaani ja niin rakkaalta kuin tuo topakka komisario tuntuukin, olin hieman pettynyt Lehtolaisen Rautakolmioon ja tartuin siksi Surunpotkuun skeptisin miettein. Kirjan hieman ärsyttävä nimi juontuu tarinassa esiintyvästä hittibiisistä mutta Surunpotkussa ei juurikaan musiikkibisneksen parissa pyöritä vaan ennemminkin kirkossa, kasinolla ja koruliikkeissä - melko yllättävä yhdistelmä! Marian harmaita aivosoluja nimittäin työllistää tällä kertaa kirkosta löytyneen jalokivikauppiaan ruumis ja tapaushan saa edetessään varsin vauhdikkaita piirteitä!

Tuttuun tapaan tämäkin Maria Kallio -kirja oli sopivaa pikaruokaa nälkäiselle: ei erikoisen tajuntaräjäyttävää mutta kohtuullisen takuuvarmaa, nopeaa ja helppoa viihdettä. Surunpotku oli mielestäni onnistuneempi ja ehjempi kokonaisuus kuin Rautakolmio mutta jonkinlainen irtiotto olisi kenties Marialle paikallaan, vai onko kenties kokonaan uuden sarjan aika?

Tammi, 2015
Sivuja: 432

Jonathan Kellerman: The Murderer's Daughter

Jonathan Kellerman puolestaan amerikkalainen dekkarisarjojen kuningas, jonka Alex Delaware-kirjoja on ilmestynyt jo kolmisenkymmentä, lisäksi mies on kirjoittanut yhteistyössä myös vaimonsa ja poikansa kanssa. Olen viimeisimpien Delaware-dekkareiden kohdalla huomannut hienoista hyytymistä, tuntuu siltä kuin kirjoissa olisi tietty kaava jota kirjailija sinänsä ihan menestyksekkäästi toistaa. Ehkäpä Kellermanista on itsestäänkin alkanut tuntua samalta, sillä The Murderer's daughter on itsenäinen dekkari joka esittelee aivan uuden päähenkilön, psykiatri Grace Bladesin.

Kauniin ja kaikin puolin ylivoimaisen täydelliseltä tuntuvan Gracen tausta ei ole aivan sitä mitä voisi kuvitella. Kahden narkkarin lapsi on pienestä pitäen tottunut olemaan varuillaan ja elämä kasvatuskodista toiseen seilaten on opettanut poikkeuksellisen älykkään Gracen siihen, että kaiken eteen on tehtävä työtä. Grace on erikoistunut terapoimaan ihmisiä, joita surut ja traumat ovat koskettaneet - tehtävä, johon hän voi samastua erikoisen hyvin omien kokemustensa takia. Mutta sitten vastaanotolla käy mystinen Andrew Toner, joka löytyy pian murhattuna ja Grace huomaa menneisyytensä ja nykyisyytensä sekoittuvan.

Tämäkin kirja on jälleen kerran tuttua ja takuuvarmaa Kellermania, teksti kantaa ja juonenkäänteissä riittää. Grace on päähenkilönä erittäin kiinnostava, joskin jossain vaiheessa minua alkoi ärsyttää hänen kaikkivoipaisuutensa - onko mitään mitä tuo nainen ei osaisi?! En tiedä onko The Murderer's Daughter yksittäinen teos vai onko Kellerman aloittamassa uutta dekkarisarjaa mutta itse ainakin uskoisin että Gracesta riittäisi kerrottavaa useampaankin kirjaan. Kenties jossakin vaiheessa hänestä voisi näkyä silloin hieman inhimillisempikin puoli...

Headline, 2015
Sivuja: 442

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Miehittäjän morsiamet: rakkautta ja petoksia jatkosodan Itä-Karjalassa / Pauliina Salminen

Rakkaus ja sota, siinäpä sitä kirjailijoille antoisaa aihetta. Joskus lempi leiskuu rintamallakin, joskus kyse on vain todellisuuden pelosta tai selviytymisestä ja tähän aihepiiriin porautuu Pauliina Salmisen tietokirja jatkosodan Karjalasta.

Vuonna 1941 Suomi miehitti Itä-Karjalan ja aloitti valmistelut alueiden yhteenliittämiseksi. Miehittävät sotilaat tutustuivat alueen naisiiin, riiasivat ja rakastuivat, särkivät sydämiä ja laittoivat yli 400 lasta alulle. Salminen kuvaa näitä kohtaloita vuoroin faktojen ja arkistojen tietojen avulla, vuoroin käyttäen mm. parien kirjeenvaihtoa. Ratkaisu on toimiva, kirjeet herättävät historian eloon tehokkaasti. Henkilöt alkavat kiinnostaa ja heidän kohtalonsa suututtavat ja surettavat, onneksi mukaan mahtuu kuitenkin onnellisiakin loppuja.
Rakkaus on jäljellä, mutta mihin se velvoittaa, siitä olen estetty. Niin suuresti kuin lastani rakastan, ettei kieleni kykene tunnettani sanoiksi tuomaan, on se kaikki arvotonta eikä auta vähääkään rakkaitani, menisin vaikka kuolemaan edestänne, jos niin tarvittaisiin.
Miehittäjän morsiamet tarjoaa vielä yhden, ehkä hiukan uudenlaisen näkökulman sotavuosiin. Aihe on edelleen arka mutta on hyvä että Salminen tekee oikeutta Itä-Karjalan naisille ja niille lapsille jotka jäivät äiteineen rajan taakse kun Suomen joukot joutuivat perääntymään vuonna 1944. Muutamaan vuoteen mahtuu melkoinen tapahtumien kirjo, eivätkä kaikki sotilaistakaan selviä asiasta aivan puhtaina pulmusina. Raiskausten lisäksi myös moni perheenisä tarjosi Itä-karjalalaisille turhia lupauksia avioliitosta ja yhteisestä elämästä.
Lopuksi haluan vielä esittää sen, ettei käsitykseni mukaan ole oikein, että minut velvoitettaisiin maksamaan elatusapua lapselle, josta äitinsä hoidossa ja kasvatettavana kehittyy ryssä. Vaan jos niin käy, että joutuisin elatusvelvolliseksi, tulen ehdottomasti vaatimaan että lapsi erotetaan äitinsä hoidosta kasvatettavaksi suomalaisessa lastenhoitolaitoksessa.
Tarinan kannattelevana voimana ovat suomalainen Väinö ja aunuslainen Anna ja heidän tarinansa, jonka pariin Salminen säännöllisesti palaa. Ja kirjailijan tavoin minäkin kiinnyin eniten näihin kahteen ja toivoin heille onnea. Tietokirjaksi Miehittäjän morsiamet oli kepeähkö ja sydämellä luettava mutta ehdottomasti tärkeä kirja.

Atena, 2013
Sivuja: 300
Väinö jA aNNA

maanantai 30. marraskuuta 2015

Pimeässä luettua eli marraskuun puuhat

Huh. Onpahan ollut viehkeä marraskuu - aivoni eivät oikein vieläkään ymmärrä että jouluun on aikaa alle kuukausi koska nurmikkokin vihertää ja lenkillä voi pongata pajunkissoja. Marraskuun harmaudessa on kyllä omaa, synkkää viehätystään mutta valon puute on kyllä tylsää. Ulkoilukin iltaisin aika vähälle kun laiskuri ei jaksa raahata itseään laajustamaan pimeyteen. Noh, voihan sitä aina vaikka lukea...

Vuoden 2015 lukuhaaste sattuukin oikeaan sopivaan vuodenaikaan, tälläkin kertaa tuli luettua kaikenlaista ihan urakalla - 14 ehtaa, paperista kirjaa. Marraskuun synkkyys ei kyllä aina sopinut hirveän hyvin yhteen lukemieni dekkareiden kanssa - esimerkiksi Karin Slaughterin Pretty Girls tuntui sen verralta rankalta että päädyin lukemaan sen turvallisesti päivänvalossa... Muutenkin huomaan kaipaavani tähän pimeään vuodenaikaan jotain iloista ja pirteää luettavaa, vastapainoksi sysipimeällä ulkomaailmalle. Kuinka teillä taistellaan kaamosta vastaan? Vaikuttaako vuodenaika/sää lukutottumuksiin?

Marraskuun luetut

Marraskuussa luin 19 kirjaa: lukuun mahtuu tietokirjoja (mm. jokunen elämäkerta) ja useampi historiallinen romaanikin. Laadullisesti marraskuu ei ollut ihan niitä parhaita kuukausia, sukat eivät pyörineet jaloissani kovin usein. Hittejäkin toki oli, kuukauden TOP3:a hallitsivat Simo Hiltusen huikea Lampaan vaatteissa, Kaisa Haatasen hulvaton Meikkipussin pohjalta ja Neil Gaimanin outo mutta upea Neverwhere. Ehkei floppeja ole kauheasti tarpeellista mainostaa, uskon että näilläkin kirjoilla on omalukijakuntansa johon minä vain en satu kuulumaan.


Luetut, ei-blogatut

Jussi Seppänen: Kymmenottelu (WSOY, 2015), 180s. Saatu arvostelukappaleena.

Sain Jussi Seppäsen Kymmenottelun Kirjamessujen bloggaribrunssilla luettavakseni ja vaikka novellit eivät tosiaankaan ole minun juttuni, kiinnosti urheiluun liittyvä hauskuutus sen verran että päätin kokeilla rajojani. Seppäsen tarinat olivat lämminhenkisiä, hauskoja ja pikkuisen viisaitakin mutta novellivammastani huolimatta en kuitenkaan täysin innostunut.

Thomas Erikson: Pelonkylväjät (Minerva, 2014), 560s.

Pelonkylväjät oli heräteostos eräässä Elisa-kirjan alessa. Ei kirjalla hintaa ollut juuri nimeksikään, mutta lukukokemus ei kyllä myöskään ollut siitä parhaasta päästä. Mystisen miljonäärejä teloittavan sarjamurhaajan jahtaaminen voi vaikuttaa teoriassa mielenkiintoiselta mutta käytännössä se oli suoraan sanottuna tylsää seurattavaa... Henkilöitä vilisi, mutta kukaan ei oikein kiinnostanut kylliksi. Huti tuli.

Gillian Flynn: The Grownup (Crown, 2015), 64s.

Overdriven kokoelmista löytyi myös ihanan kieron Gillian Flynnin kertomus The Grownup, joka kyllä on aivan taattua Flynniä! Valitettavasti lyhyt tarina tuli ahmaistua nopeasti mutta bloggaaminen kuitenkin venyi liian kauan. Paha bloggaaja.

Cheryl Strayed: Brave enough (Knopf Doubleday Publishing Group, 2015)

Cheryl Strayedin Villi vaellus on ollut yksi lukuvuoteni yllättäjistä - kukapa olisi uskonut että vaelluksesta kertova kirja kolahtaisi meikäläiseen niin kovasti - ja siksi nappasin kirjastosta luettavakseni Brave enough -kirjan. E-kirjojen lainaamisessa on se mahdollisuus ja riski että koska lainaaminen on niin kovin vaivatonta, ei tule aina perehtyneeksi kovin syvällisesti siihen, mitä on lainaamassa. Ja siispä minulta jäi tajuamatta se, että Brave enough on kokoelma aforismeja. Straeyedin ajatelmat olivat ihan päteviä mutta kirja on kovin pikkurunen enkä täysin samaistunut kaikkiin teemoihin joten kovin monia ajatuksia ei lukemisesta syntynyt.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Tallinnan kronikka (Moreeni, 2015), 381s. Suom. Jouko Vanhanen.

Keskiaikaiseen Tallinnaan sijoittuva Melchior-sarja on ollut takuuvarmaa luettavaa jo viiden kirjan ajan mutta uusin, Tallinnan kronikka, tökki. Vika saattoi olla minussa, mutta koin kirjan infodumpit melko raskaina ja itse rikostarinakin pääsi vauhtiin yllättävän myöhään. Syytämme tästäkin kriittisyyspuuskasta flunssaa ja jäämme odottamaan seuraavaa kirjaa joka toivottavasti maistuu taas paremmin.

Kesken jääneet

Jodi Picoult, Samantha van Leer: Between the Lines (Recorded Books, 2012)

Jodi Picoultin ja hänen tyttärensä Samantha van Leerin kirjoittama nuorten kirja kiinnosti minua idean tasolla: kirjan punaisena lankana on ajatusleikki, jossa kirjojen henkilöt ovatkin oikeasti elossa ja ikäänkuin vankeina kirjan sivuilla, alati toistamassa samoja kohtauksia kirjan auetessa. Olin tässä vaiheessa kuunnellut parikin "ihan kivaa" äänikirjaa putkeen ja rehellisesti sanottuna kaivasin vaihteeksi jotakin todella mukaansatempaavaa, joten päädyin lopulta jättämättä kirjan kesken.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaasteen suhteen viimeistä viedään: tarvitsen vielä kirjaston henkilökunnalta lukusuosituksen ja viimeinen rasti onkin sitten mahdoton tehtävä. "Kirja joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut." Kaikki luettiin, mitä käskettin, joskus vähän extraakin. (Ja lukion fysiikankirjaan en aio tarttua...)

Entäs ensi kuussa?

Yritän tässä edelleen sisäistää että joulu tulee ja siis varmaan myös kirjabloggaajien joulukalenterikin, jossa tosin itse en ole tänä vuonna mukana. Kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa Hyönteisdokumentissa. Käykääpä katsomassa mitä hdcanis on keksinyt...

lauantai 28. marraskuuta 2015

#GIRLBOSS / Sophia Amoruso

Sophia Amoruso ja Nasty Gal -niminen yrityksensä olivat minulle ennen #GIRLBOSS -kirjan lukua täysin tuntemattomia. Kirja kiinnitti huomioni Helmetin Overdrive-kokoelmissa lähinnä erikoisemman nimensä takia ja kun lähempi tarkastelu paljasti että kyseessä on nuoren menestyneen naisen business-kirja, päädyin lainaamaan äänikirjan.

Sophia Amoruson tarina ei kieltämättä ole ihan tavallinen, vuonna 1984 syntyneen naisen elämän alku ei vaikuttanut kovinkaan lupaavalta. Lääkärit veikkailivat naisen kärsivän ADHD:stä ja koulu jäikin kesken. Tämän jäleen Sophia vietti aikaansa mm. hanttihommissa ja harrasti mm. myymälävarkauksia. Sairastuminen toi kuitenkin naisen elämään uuden, positiivisemman käänteen kun tylsän rutiinityön aikana syntyi idea Nasty Gal -nimisestä yrityksestä joka myisi netissä vintage-vaatteita nuorille naisille. Sophia, jota sittemmin on tituleerattu mm. netin Tuhkimoksi, onnistui muutamassa vuodessa kasvattamaan yrityksensä liikevaihdon 23 miljoonaan dollariin - vielä ilman minkäänlaista kokemusta tai koulutusta liikkeenjohdosta.

#GIRLBOSS tarkoittaa Amoruson mukaan nuorta naista joka on rohkea, aito, älykäs ja ahkera - oman elämänsä pomo. Kirja onkin yhdistelmä Amoruson elämäkertaa ja neuvoja siitä, miten meistä kaikista voi tulla oman elämämme tyttöpomoja. Olin aluksi lukiessani jokseenkin pettynyt kirjan antiin, sillä elättelin toivoa siitä että #GIRLBOSS saattaisi olla yhtä silmiä avaava lukukokemus kuin viime vuonna lukemani Lean In. Ei ollut ja se ärsytti. Amoruson neuvot olivat toki ihan asiallisia mutta eivät juurikaan antaneet minulle mitään uutta ja tuoretta ajateltavaa, tuli tylsää. Kirjailija mm. neuvoi lukijaa ajattelemaan LinkedIn-profiilia online-ansioluettelona (ei siis hassuttelevia profiilikuvia) ja oikolukemaan työhakemuksen ennen lähettämistä. Myös asiallinen pukeutuminen (ei bilevaatteita) on suotavaa työhaastattelussa jonne on syytä muistaa laittaa myös alusvaatteet. Aika selvää kauraa!

Sitten aloin miettimään sitä, olinko kenties väärää kohderyhmää tällä kirjalle, ehkä se onkin suunnattu työelämään astuville nuorille, joille nämä neuvot saattavatkin olla ihan tarpeellisia? Amorusolla ainakin luulisin olevan riittävästi katu-uskottavuutta vakuuttaakseen ja kenties naisen tuhkimotarina myymälävarkaasta miljonääriksi inspiroisikin, sen lisäksi kirjailija on hauska, suorasukainen ja räväkän oloinen nainen jonka tekstiä on helppo ja mukava lukea. Ehkäpä tässä on sittenkin ideaa?
"Life is short. Don't be lazy."
Penguin Random House Audio Publishin Group, 2014
Kesto: 4h, 45min
Lukija: Sara Jes Austell

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Brooklyn / Colm Tóibín

Colm Tóibínin Brooklyn on keikkunut pitäisi-ehkä-lukea -listallani jo tovin mutta ennen viimeisintä Audiblen alennusmyyntiä en ollut saanut aikaiseksi tarttua kirjaan. Brooklynissä minua kiehtoi 1950-luvun New York ja maahanmuuton kiinnostavat kokemukset, joita jäin innokkaasti odottamaan.

Brooklynin pääosassa on nuori irlantilaistyttö Eilis Lacey, joka saa mahdollisuuden matkata New Yorkiin etsimään parempaa toimeentuloa. Eilisillä on tukijanaan mm. Brooklynissä seurakuntaansa hoitava pappi ja hänen asuntolansa ja työpaikkansa naiset.

Valitan hieman latteaa juonikuvausta mutta en hyvällä omallatunnolla saanut Brooklynistä sen parempaakaan irti. Olen kenties pilannut itseni lukemalla liikaa jännäreitä ja draamaa mutta rehellisesti sanottuna kuuntelin Brooklyniä lähes puoliväliin odottaen että jotain tapahtuisi. Jopa Eilisin saapuminen uuteen kotimaahan - kokemus joka varmasti on suuri ja tunnerikas - oli lattea ja hiukan tylsähkö. En tarkoita että kirjassa olisi tarpeen olla suuria tragedioita kiinnostaakseen minua, olen lukenut monia ns. arkisista asioista kertovia teoksia jotka ovat kuitenkin onnistuneet pitämään mielenkiintoani yllä, mm. Anne Tyler hallitsee tämän tyylilajin upeasti.

Sama värittömyys vaivaa koko Eilisin hahmoa, joka harmistuksekseni on kovin väritön ja tahdoton - lähes koko kirjan ajan Eilis vain ajelehtii tapahtumasta toiseen ja tämä tuntuu ristiriitaiselta koska kyseessä on nuori nainen joka on uskaltanut matkustaa toiselle puolelle maailmaa aivan yksin. Seuraavaksi haluan ehdottomasti jotain vauhdikkaampaa!

Penguin Books Limited, 2014
Kesto: 8h 36min
Lukija: Niamh Cusack

maanantai 23. marraskuuta 2015

Meikkipussin pohjalta / Kaisa Haatanen

Kaisa Haataisen Meikkipussin pohjalta oli kerännyt jo muutamia lupaavia blogisauhuja kun tuli Helsingin kirjamessujen ja Bloggaribrunssin aika. Sattumalta Haatanen oli yksi brunssilla kirjoistaan kertovista kirjailijoista ja hän vaikutti niin hauskalta ja sanavalmiilta että tiesin haluavani lukea Meikkipussin pohjalta.

Kirja esittelee Tytti Karakosken, kohta viisikymppisen sinkkuna elelevän kustannuspäällikön joka päättää pitää välivuoden ja kirjoittaa hiukan itseterapointitekstejä. Luvassa on salaviisasta viihdettä eli lempeä, vanhempia, elämää ja käsilaukkuja Tytin tapaan.

Haataisen esikoisteos oli ahmittavan hyvä, eikä lainkaan sellainen kuin olin kuvitellut, ei Bridget Jonesia laisinkaan. BJ:llä on aina paikka sydämessäni mutta on erittäin kivaa että Haatainen on kirjoittanut ihan omanlaisensa kirjan joka kyllä tuntuukin aidolta ja rehelliseltä viihdyttäessään. Kirjamessujen brunssilla Haatainen kertoi suunnanneensa kirjansa viisikymppisille valloittajille ja veikkailisin kyllä lukijakuntaa riittää, kirja upposi meikäläiseenkin oikein hyvin vaikken noissa kymmenluvuissa vielä pyörikään. Lukemisesta tuli hyvä mieli ja kevyt olo, vähän sellainen kuplivan iloinen. Tykkäsin!

Kerrottakoon vielä, että Tytti-kirjat ovat saamassa jatkoa, Haatainen nimittäin kirjoittaa parhaillaan uutta teosta. Jäämme odottamaan...
"Mutta kyllä viisikymmentä on silti uusi kolmekymmentä, hyvinä päivinä kaksikymmentä ja parhaina kukaan ei mieti mikä. Ja seitsemänkymmentä on uusi viisikymmentä, muistuttaa äiti. Kiusallisen usein olen hänen kanssaan samanikäinen, mutta mikäs siinä. Kyllä meillä juttua riittää."
Johnny Kniga, 2015
Sivuja: 170
Saatu arvostelukappaleena.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Mifongin kätkemä (Mifonkien matkassa #4) / J.S. Meresmaa

Aloitin Mifongin kätkemän luettuani erään hieman turhauttavan ja monipuolisuudessaan sekavan, tosimaailmaan perustuvan dekkarin. Sen jälkeen oli ihanaa sukeltaa Mifonkien taattua laatua olevaan maailmaan, joka sekin on henkilöineen ja juonenpalasineen on runsas mutta siitä huolimatta selkeä ja ehkä kokonaisuus jossa on helppo ja hyvä olla mukana. Kirja tuli luettua päivässä enkä keksi siitä kuin yhden kritisoitavan asian - se loppui aivan liian nopeasti...

Sarjan neljännen osan juonta on vaikea kuvailla paljastamatta olennaisia käänteitä aiemmista osista mutta sanottakoon ettei Meresmaa varsinaisesti säästele henkilöitään. Monta vanhaa tuttua on mukana, mutta mihinkään ei kannata luottaa - tyypit tulevat ja menevät. Mifonki-sarjan lukeminen  itseasiassa hiukan muistuttaa minua Tulen ja jään laulusta ja siitä, kuinka järkytyin kun G.R.R. Martin tappoi ensimmäisen keskushenkuilön kirjasta. Sittemmin totuin ja opin ettei hänen kirjoissaan kukaan ole turvassa. J.S. Meresmaan ote on ehkä lempeämpi mutta yhtä lailla arvaamaton.

Neljäs Mifonki-kirjani osoittautui jälleen mukavaksi lukukokemukseksi, peukutan sekä kirjailijan tapaa luoda kokonaisia, uskottavia ja kiehtovia maailmoja ja käsitteitä (mifonki - ihan mainio sana!) että sen juoniviidakon hallitsemista jota hän sulavasti kuljettaa eteenpäin. Jännittävää nähdä mitä seuraavassa osassa tapahtuu!

Myllylahti, 2015
Sivuja: 475



perjantai 20. marraskuuta 2015

Home front / Kristin Hannah

Keväällä kuuntelemani Kristin Hannahin The Nightingale osoittautui siinä määrin laadukkaaksi historialliseksi fiktioksi että huomatessani Helmetin Overdrive-kokoelmaan putkahtaneen lisää kirjoja naiselta, lisäsin heti Home frontin varauslistalle. Tälläkin kertaa oltiin sotaisissa tunnelmissa mutta nykyajassa, sillä Hannah kertoo nyt naissotilaan tarinan.

Joleen Zarkades on taistellut itsensä kahden alkoholistin lapsesta tasapainoiseen ja mukavan keskiluokkaiseen keski-ikään. Vaikka parisuhteen tuli palaakin säästöliekillä, nauttii nainen työstään kansalliskaartin helikopterilentäjänä. Sitten kaikki muuttuu sillä Joleen lähetetään palvelemaan Irakissa.

Home front oli jollain tapaa hyvin tyypillisen amerikkalainen kirja, lämminhenkinen ja isänmaallinen mutta kuitenkaan silti tuputtamatta arvomaailmaansa. En ole muistaakseni lukenut yhtäkään kirjaa naissotilaista joten aihe kiinnosti kovasti. Kuunnellessani kuitenkin mietin useampaan otteeseenkin sitä, onko naisten asevelvollisuus luonnoltaan erilaista ja pitäisikö sen ollakaan? Yhden vanhemman lähtö sotatantereelle taatusti vaikuttaa arkeen, oli kyseessä isä tai äiti mutta kaiketi äidit ovat vieläkin tottuneempia perheen elämän pyörittämiseen. Ovatko? Pitäisikö olla toisin?

Kirjan pääpaino ei toki ole sukupuolinäkökulmassa vaan enemmänkin sotilaan arjessa ja erityisesti kotiinpaluussa, se kun ei kirjassakaan suju ihan niinkuin elokuvissa. Hannah kuvaakin mielestäni uskottavasti trauman jälkeistä stressihäiriötä (huh, mikä sanahirviö) ja sotilaiden kuntoutumisen arkea. En osaa oikein edes kuvitellakaan millainen paluu taisteluiden melskeistä olisi mutta hyvä että asiasta nyt jo puhutaan.

Kelpo kirja, itketti vähän ja pisti ajattelemaan enemmänkin.

MacMillan Audio,2012
Kesto: 7h 50min
Lukija Maggi-Meg Reed

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Camp Creative: luova valokuvaus ja kuvankäsittely / Lauri Laakkonen

Pidän kovasti valokuvauksesta mutta rehellisesti sanottuna, välillä tuntuu että voisin olla luovempikin kuvieni kanssa - esimerkiksi Instagram-tilini puhuu karua kieltä. Minulla on selkeästi omat suosikkikuvausaiheeni, rajaukseni ja tapani asetella. Ja ne toistuvat kuvasta toiseen. Mieleni teki yrittää omien rajojeni rikkomista - kenties Lauri Laukkasen Camp Creative auttaisi?

Lauri Laukkanen on ammattikuvaaja ja -ohjaaja joka on ksi maailman nuorimmista kansainvälisesti työskentelevistä valokuvaajista, muun työnsä ohella hän kiertää maailmaa opettaen luovuutta, yrittäjyyttä ja valokuvausta ja näiden luentojen kautta syntyi myös Camp Creative -kirjasta. Camp Creativen tarkoituksena tuntuu olevan arjen rutiineihin kadonneen luovuuden herättely mm. erilaisten harjoitusten kautta joita kirjassa riittää ilahduttavasti. Nimestään huolimatta kirja ei keskity pelkästään valokuvaukseen ja kuvankäsittelyyn, vaan alkaa luovuuden käsitteen pohdiskelulla. Erityisesti nautin harjoitusten tekemisestä, ne olivat eittämättä kirjan hauskin osuus, joskin yritykseni lähteä kuukauden mittaiseen luovaan kuvaushaasteeseen kompastui klassisesti syysflunssaan. Kaiketi myös oikea viretila on tärkeä luovuuden kannalta...

Camp Creative on kaunis - kirjoittajansa vaikuttavilla valokuvilla - kuvitettu teos josta huokuu aito into aihetta kohtaan. Mukavinta kaikesta, tuo into myös tarttuu sivuilta lukijaan ja mieli tekee päästä itsekin leikittelemään ideoilla ja ajatuksilla. Kirjan ohjeet tuntuvat selkeiltä ja toimivilta, joskaan Photoshopin käyttö ei ole minulle kovinkaan tuttua, oma valokuvaustaustani kun koostuu lähinnä "kivoista räpsyistä" joita ei kovin raskaalla kädellä ole editoitu. Kirja kuitenkin innosti ja huomaankin nyt hakevani kuvaideoita hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Matka on pitkä mutta ensimmäinen askel on otettu. Suosittelen!

Docendo, 2015
Sivuja: 171
Saatu arvostelukappaleena.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Neverwhere / Neil Gaiman

Enpä ole aiemmin Neil Gaimanin teoksiin tutustunut mutta jostain, kenties kirjabloggarikollegoilta, on mieleen iskostunut sellainen ajatus että hänen kirjoihinsa ehkä kannattaisi tutustua. Ja sitten Neil Gaimanin Neverwhere oli Audiblessa tarjouksessa kahdella punnalla ja yksi asia johti toiseen ja pian kuuntelin aamuhämärissä mitä riemastuttavinta ja samalla vähän karseaakin seikkailua Lontoon alamaailmassa. Ja kun sanon alamaailmassa, tarkoitan sitä nyt kirjaimellisesti.

Olipa kerran tyttö nimeltä Door, kaksi palkkamurhaajaa ja herra nimeltä Carabasin markiisi. Oli myös Lontoon Cityssä meklarina työskentelevä Richard Mayhew, jolla on asunto ja tyttöystävä - pomottava mutta kaunis - ja elämä melko kohdallaan pientä työstressiä ja sitä jo mainitsemaani pomottelua lukuunottamtta. Ja sitten eräänä katastrofaalisena päivänä Richardin ja Doorin polut kohtaavat eikä mikään ole enää ennallaan.

Kuunneltuani ensimmäiset tunnit Neverwhereä, olin aivan myyty. En oikeastaan ymmärtänyt kovinkaan paljoa siitä mitä ihmettä kirjassa tapahtui mutta olipa se mitä tahansa, minä pidin siitä. Tästä syystä oli helppo samaistua Richardin osaan, olimme molemmat yhtä hämmentyneitä maailmasta johon olimme yht'äkkiä tempautuneet. Gaimanin mielikuvitus on riemastuttavan kieroa, koko kirja tuntuu melkein kuin modernimmalta versiolta Liisasta Ihmemaassa, tosin synkältä ja rajulta sellaiselta. Myös kirjan henkilökaarti on mainio, Carabasin markiisista olisin voinut lukea vaikka kokonaisen kirjankin eivätkä herrat Croup ja Vandermar (salamurhaajat!) jääneet hänestä paljoakaan jälkeen. Kuinka riemastuttavan kamalia pahiksia! Pakko lukea lisää Gaimania....

Kirja on ilmestynyt suomennettuna vuonna 2000 nimellä Neverwhere - maanalainen Lontoo.

Headline Digital, 2012
Kesto: 12h 32min
Lukija: Neil Gaiman

lauantai 14. marraskuuta 2015

You're never weird on the Internet (almost) / Felicia Day

No niin, taas tulee tunnustuksia. Lainatessani tämän kirjan minulla ei ollut hajuakaan siitä kuka Felicia Day oli. Mutta kirjalla oli oivallinen, heti kiinnostukseni herättävä nimi, joten niin sitä mentiin... Lukuharrastus kenties jumittaa niskani mutta opinpa ainakin taas uutta...

Felicia Day on (kyllä, nyt minäkin sen tiedän) amerikkalainen pelaaja ja videopersoonallisuus sekä kunnon nörttityttö joka teininä löysi löysi itselleen uuden sosiaalisen maailman pelaamisesta ja sittemmin loi itselleen myös näyttelijän uran videosarja The Guildin muodossa. Kiinnostavaa.

Dayn elämäkerta on ehkä yksi hauskimmista lukemistani, sitä ei todellakaan ole kirjoitettu otsa rypyssä eikä sitä myöskään tule niin lukea. Vaikken Daytä etukäteen tuntenutkaan, ilahduin siitä tuttuuden tunteesta jonka lukiessani koin sillä osittain nuori Felicia tuo mieleeni nuoren Norkun. Hän on ollut sellainen tyttö jonka olisin halunnut kaverikseni.

Maailma on muuttunut paljon sitten teinivuosieni ja sittemmin dataamisesta ja nörttimeiningistä on tullut sosiaalisesti hyväksytympää ja ehkä jollain tavalla jopa suosittuakin. Kulttuurin etunenässä kulkevat tietysti miehet mutta on hyvä huomata että kuvioissa on mukana naisiakin joilla on jo näkyvämpi profiili. Että pelaaminen ja tietokoneet eivät ole vain poikien juttu. Siksikin on hyvä juttu että esimerkiksi tämä kirja on julkaistu.

Kirja käsittelee myös hiukan netin lieveilmiötä, mm. vuonna 2014 vellonutta ns. Gamergatea, joka lähti liikkeelle Zoe Quinnin julkaistessa Depression Quest -pelinsä. Quinn alkoi saada pelin johdosts vihapostia ja soppaa lähti höystämään entinen poikaystävä sittemmin perättömiksi todistetuilla huhuillaan. Netin trollit aktivoituivat ja pian vihan aallot osuivat myös muihin alan naisvaikuttajiin. Seurasi raiskaus-ja tappouhkauksia, suoranaista naisvihaa joka ulottui Felicia Dayihin. En ollut itse ko. tapausta seurannut mutta luin siitä järkyttyneenä ja mietin jälleen kuinka helppoa ja hirmuisen tuhoavaa on vihata netissä... Ajatuksia herättävää tekstiä.

Vaikkei Felicia Day siis olekaan entuudestaan tuttu, jos netin ja pelaamisen maailma kiinnosta suosittelen tutustumaan teokseen.

Touchstone, 2015
Sivuja: 195

perjantai 13. marraskuuta 2015

Sinun edestäsi vuodatettu / Tuomas Nyholm

Sinun edestäsi vuodatettu oli yksi niistä melko satunnaisista kirjakohtaamisista joita lukuhaasteet luovat. Kirjan vuoden lukuhaasteeesssa nimittäin tuli lukea teos kirjailijalta jolla on samat nimikirjaimet kuin allekirjoittaneella mikä osoittautui yllättävän haastavaksi vaikka mielestäni kirjainyhdistelmäni onkin ihan tavallinen. Muutaman Helmet-haun jälkeen löysin Tuomas Nyholmin teoksen Sinun edestäsi vuodatettu joka oli peräti dekkari - kuulostaa mainiolta!

Osoittautui että yhteisistä nimikirjaimista huolimatta emme Nyholmin kanssa oikein onnistuneet löytämään yhteistä säveltä. Halusin - epäilemättä juuri nimikirjainten takia! - kovasti pitää tästä kirjasta mutta päädyin kuitenkin enimmäkseen muljauttelemaan silmiäni. Veikkaan että vika oli minussa mutta ... hajoilin infodumppeihin joissa toisilleen ventovieraat henkilöt päätyvät kertomaan toisilleen mm. vanhempiensa mielisairauksista - miksi? Tai kovin kliseisiestä hämäräperäisestä mustaa viittaan pukeutuneesta hahmosta? (Hei, ollaan nykypäivän Torontossa, eikö viitta herätä turhaa huomioita jos halutaan olla huomaamattomia.)

Sinun edestäsi vuodatettu ei ehkä ollut ihan minun juttuni mutta muutamia selkeitä meriittejä kirjassa kuitenkin on. Nyholmin luoma maailma henkilöineen on mukavan värikäs ja kummallinen (itseasiassa, mietin aluksi olisiko kyseessä spefi-dekkari sillä siihenkin tuntui olevan mukavasti ainesta). Pidän myös kirjailijan ennalta-arvaamattomuudesta - näihin henkilöihin ei kannata kiintyä sillä melkein kuka tahansa voi päästä hengestään ja hyvikset eivät todellakaan aina selviä helpolla.

Mutta toisaalta henkilöitä oli minun makuuni ehkä turhankin paljon ja kirjassa esiintyi myös kirjallisista inhokeista: loppuratkaisu jossa lukijalle kerrotaan juonen taustat, mitä ja miksi näin tapahtui. Minusta "johtolankojen" seuraaminen ja päättely on dekkareissa mitä herkullisinta ja on harmittavaa, jollei kirjaa ole pystytty rakentamaan siten että lukijakin voisi olla päättelyketjussa aidosti mukana.

Teos, 2010
Sivuja: 333
Kirjan vuoden lukuhaaste: Kirja kirjailijalta jolla on samat nimikirjaimet kuin sinulla

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Entropia / Helena Waris, Janne Nykänen

Luin viime vuonna Helena Wariksen Vuoren ja olin myyty, päätin että tältä kirjailijalta haluan lukea lisääkin. Nyt hyppysiini osui Entropia, joka on Wariksen ja hänen puolisonsa Janne Nykäsen ensimmäinen yhteisteos, joka vaikutti minusta lähtökohdiltaan varsin kiinnostavalta, sillä kyseessä oli dystopia Suomesta jossa maaseutu on tyhjentynyt, sähkö ja muut kulutustavarat ovat kortilla ja jokaisessa kansalaisessa on tunnistussiru. Fantasiaa, mutta ei liian kaukaahaettua sellaista ja siksi niin toimivaa!

On synkkä ja sateinen yö kun syrjäisellä maatilallaan yksin elelevä Jon saa yllätysvieraan - ohiajavasta autosta on ovelle asti rämpinyt läpimärkä, punatukkainen nainen nimeltä Marina. Marina on Pääkaupungissa toimivan Headlights-lehden toimittaja joka on törmännyt henganvaaralliseen jutun aiheeseen. Jonkaan tosin ei taida olla ihan tavallinen maajussi ja luvassa onkin vallan vauhdikasta menoa!

Tarinan kehykset ovat todella mielenkiintoiset, kirjailijapari onnistuu taitavasti sirottelemaan erilaisia tiedonmurusia pitkin kirjaa joka kutittelevat mielikuvitusta. Myös henkilökaarti on toimiva, Marinan ja Jonin välillä on hauskan kipakkaa kemiaa ja vaikka sivuhenkilöitä onkin niukalti, mahtuu mukaan myös muutama sivuhenkilö, joista varsinkin ärrävikainen torpedo nimeltä Kulikka on melkoinen tapaus joka onnistui irroittamaan muutamat kikatuksetkin.

Ainoa nurinan aiheeni on se, että kirjan loppuessa kovin paljon juonesta jää vielä auki; juuri kun aloin päästä lukemisessani vauhtiin, tajusin että sivut tulevat loppumaan kesken. En nimittäin ollut huomannut kirjan takakannesta että tarinalle on tulossa jatkoakin. En ole aina hirveän innoissani jatko-osista, joskus ne vain katkaisevat hyvän lukukokemuksen vuodeksi, ja tässäkin tapauksessa siis iski pieni pettymys. Joka toivottavasti unohtuu kun saan seuraavan kirjan hyppysiini.

Kirjasta on blogannut myös Kujerruksia-blogin Linnea, käykääkäpäs katsomassa!

Kustannus Aarni, 2015
Sivuja: 227

maanantai 9. marraskuuta 2015

Lampaan vaatteissa / Simo Hiltunen

Helsingin kirjamessuilla sain ilon osallistua Bloggaribrunssille jossa oli joukko esikoiskirjailijoita kertomassa teoksistaan. Tarinoinnin aloitti Simo Hiltunen jonka kirjasta Lampaan vaatteissa kiinnostuin heti, siitäkin huolimatta että kirjailija korosti ettei kyseessä ole rikosromaani. (Sellaisethan meikäläiselle nimittäin maistuvat oikein hyvin!) Kirjan aihe - perhesurmat - on hyytävä enkä varmasti ole ainoa joka on näitä surullisia uutisia lukiessaan miettinyt miksi näin tapahtui.

Lauri Aleksis Kivi (kiinnostaisi muuten ihan hirveästi tietää mikä on tarina tämän päähenkilön nimen taustalla!) on kaiken nähnyt rikostoimittaja joka saa raporoitavakseen jälleen yhden surullisen tapauksen, poliisin tekemän perhesurman. Työnsä puolesta hän alkaa tutkia aiemmin tapahtuneita perhemurhia ja sukeltaa syvälle synkkiin vesiin. Omaan pimeyteensä ja jonkun muunkin.

Lampaan vaatteissa on erinomainen romaani. Se on synkkä ja hyytävä mutta aiheen huomioon ottaen, en odottaisikaan yhtään vähempää. Se tarjoaa dekkarin ystäville jännittäviä käänteitä mutta pureskeltavaa riittää myös muillekin kuin jännitystä kaipaaville. Minut kirja sai miettimään isien syntejä ja perheväkivallan tuhoavaa vaikutusta. Tuntui siltä että Lampaan vaatteissa on myös tärkeä kirja.

Herkille siis tiedoksi että Lampaan vaatteissa on rankka kirja ja sen aiheet saattavat järkyttää. Teksti on kuitenkin sujuvaa ja elävää, juoni kulkee ja koukuttaa. Suosittelen lukemaan ja toivon, että Simo Hiltunen kirjoittaa pian lisää.
- Eihän se teille mitään?
- Se on lammas.
- Pahimmat saattavat piileskellä niiden vaatteissa. Usko, kun minä sanon. Minä tiedän paremmin kuin haluaisin. Niillä keittää yli, koska ne ovat keränneet koko elämänsä painetta ja sitten kaikki puristuu yhteen pieneen kattilaan. Että nyt riitti. Siinä voi tulla rumaa jälkeä. Sellaisten pitäisi päästellä: sanoa pomolle vittu, isälle hinttapuli ja puheenjohtajalle suorat sanat. Vaimollekin voi joskus rähjätä ja lapsille äyskähdellä. Ei roiskuisi niin pahasti yli ja pahimmallaan veri.
WSOY, 2015
Sivuja: 419
Saatu arvostelukappaleena.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Viikingin varjossa: Katja Halmeen tarina / Paula Salomaa

Tony ja Katja Halmeen tarina taitaa olla monille lehtien otsikoista tuttu, niin myös minulle. Viikinki nyrkkeili ja laukoi viisauksiaan, päätyi eduskuntaankin, sekoili, tuli uskoon, sekoili lisää aina surulliseen loppuunsa saakka. Ja kaiken tämän ajan, varjossa miestään tuki Katja, nainen perhehelvetin keskellä.

Viikingin varjossa kertoo Katjan tarinan, mutta samalla se on jotain monipuolisempaakin. Paula Salomaa pohtii samalla myös Tonyn lapsuutta ja tuhoisan parisuhteen dynamiikkaa ja vaikutuksia. Kirja mukailee paljolti mediassakin näkyneitä tapauksia mutta paljon kerrotaan myös kulissien takaisesta elämästä ja alistamisesta joka ei yllä otsikoihin saakka.

Kun mehun unohtamisestakin nousee iso riita, oppii varmasti helposti olemaan joka hetki varuillaan ja vanhoista tavoista on varmasti vaikeaa päästä eroon vaikka uusi puoliso olisikin kelpo mies. Oli mielenkiintoista lukea myös Katjan myöhemmistä vaiheista ja siitä, kuinka tietyistä tavoista reagoida on ollut vaikeaa päästä eroon. Pidinkin siitä kuinka Salomaa tarkastelee pariskunnan yhteistä taivalta myös psykologian kannalta, ilman kaunistelua mutta myös ilman kauheuksilla mässäilyä. Teksti siis antaa lukijalleen enemmänkin kuin vain mahdollisuuden penkoa julkisuuden henkilöiden likapyykkiä.

Kokonaisuutena Viikingin varjossa jää kuitenkin ehkä hiukan kevyeksi luettavaksi, kenties lyhyehkön sivumääränsä takia. Tavallaan tuntuu että vielä kirjassakin Katja on Viikingin varjossa sillä teksti ja analyysit keskittyvät enimmäkseen Tonyyn ja Katja jää edelleen hiukan sivuhahmoksi vaikka olisinkin halunnut tietää enemmän esimerkiksi siitä, mistä hän ammensi rohkeuden lähteä huonosta suhteesta.

Otava, 2015
Sivuja: 220

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

A Change of Climate / Hilary Mantel

Hilary Mantelin A Change of Climate oli yksi Audiblen ale-ostoksistani. Rakastuin aikanani palavasti Susipalatsiin ja Syytettyjen saliin ja päädyin siis kokeilemaan olivatko kirjailijan aiemmatkin teokset yhtä nerokkaita. A Change of Climaten tarina on toki reilusti Tudor-kertomusta arkisempi mutta Hilary Mantelin kynä on terävä ja taitava luomaan hitaan hiipiviä mutta silti hyytäviä tunnelmia.

A Change of Climate palaa 1980-luvulle jossa eräs kesä repii keskiluokkaisen Eldredin perheen hajalle. Ralph ja Anna, perheen vanhemmat, ovat aina olleet hyvää tarkoittavia auttajia joille heikoimpien auttaminen on ollut sydämen asia. Kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, vastanaineina, he viettivät muutamia vuosia apartheidin runtelemassa Etelä-Afrikassa ja jokin muuttui lopullisesti.

A Change of Climatea on vaikea kuvailla kertomatta kirjasta liikaa. Se on ehdottomasti niitä kirjoja joissa spoilerit ehdottomasti pilaavat jotain tärkeää ja hienoviritteistä kirjan tunnelmasta. Juoni ja henkilökuvaus on juuri niin monipuolista ja älykästä kuin Hilary Mantelilta osasinkin odottaa, näin jälkeenpäin olen oikein tyytyväinen ostokseeni vaikkei kirja ehkä niitä helpoimpia tai mukavimpia olekaan. Se ei myöskään ole mikään hyvänmielen teos, sillä kirjailija näyttää lukijalle tarinansa juuri niin arkisena, kipeänä ja raadollisena kuin tarve vaatii.

Miksi A Change of Climate oli hieno lukukokemus? En osaa sanoa. Sen henkilöt raivostuttivat ja alkuun tylsistyttivätkin mutta jotenkin heistä tuli minulle hyvin eläviä ja monimutkaisia. Se on hidas ja turhauttava ja outo kirja mutta samalla - kummallista kyllä - vaikuttava teos, joka tuntui tekevän hyvää aivoilleni. Sekava kuvaus, mutta kenties juuri sopiva tälle kirjalle...

Wholestory Audiobooks, 2011
Kesto: 12h 9min
Lukijana Sandra Duncan

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ihmeellisten asioiden museo / Alice Hoffman

Olen diggaillut Alice Hoffmanin kirjoja lukioajoista saakka, tuolloinen niiden kaunis ja romanttinen maaginen realismi räjäytti pikkuisen tajuntani eikä paluuta arkeen enää ollut. Osittain näistä nostalgiasyistä odotin innolla Ihmeellisten asioiden museoon tarttumista, myös 1910-luvun New York kuriositeetteineen kiinnosti.

Ihmeellisten asioiden museo on kahden yksinäisen suden rakkaustarina. Tarinan keskiössä professori Sardien omituisten asioiden museo, friikkisirkus, johon esiintyjäksi lopulta päätyy myös Coralie, Sardien tytär, jota on pienestä pitäen koulittu merenneidoksi, salaperäiseksi lasin taakse eristetyksi kaunottareksi. Toisaalla kaupungissa elää Eddie, siirtolaisena maahantullut nuori mies, valokuvaaja ja kadonneiden ihmisten löytäjä. Ja jotenkin heidän elämänsä ovat kietoutumassa yhteen.

Hoffmanin teksti oli tuttuun tapaansa sekä kaunista että unenomaista, mutta samalla raakaa. Kummajaisten museon toiminta riipii joskus sydäntä ja ihmisarvon tärkeys nousi mieleen. Tekstin tyyli sopii oivallisesti kirjan teemoihin sillä tarina kokonaisuudessaan on outo ja rujon kaunis, joskaan en oikein päässyt kunnolla kummankaan päähenkilön ihon alle.

Minulle mielenkiintoisin elementti Ihmeellisten asioiden museossa oli vuoden 1911 New York, jostakin syystä juuri se heräsi mielikuvituksessani eloon lukiessani. Tuo kausi välittyy kirjassa kiihkeänä kasvuna, omalla oudolla tavallaan kauniina ja rumana, muuttuvana aikana ja jotenkin tuo monimutkaisuus kiehtoo. On myös huikeaa ajatella metsäistä Manhattania, jonka rannoilla kulkureilla on nuotionsa ja Hudson-jokea josta voi löytää vaikka merenneidon...

Gummerus, 2015
Sivuja: 447
Alkuteos: The Museum of Extraordinary Things
Suomentanut Raimo Salminen

lauantai 31. lokakuuta 2015

Lukukuun tunnustukset

No olipas lukukuu. Upea ruska, kirpakoita syyskelejä, loistavia kirjoja ja mahtavat kirjamessut. Huomaan juuri nyt kaipaavani kirjoiltani vauhtia ja suuria tunnelmia, kenties vastapainoksi pimeneville illoille ja arjen puurtamiselle. Messutohinoistani kerroin mm. ao. postauksessa.

Uupunut ja onnellinen eli Helsingin kirjamessut 

Lukupinot karttuivat reilusti lokakuun aikana, kartutin kirjakantaani Stockmannin Hullujen päivien, Helsingin kirjamessujen ja Audiblen alejen ansiosta yhteensä 18 kirjalla - hullu mikä hullu. Pinossa on kotimaisia uutuksia, jokunen englannin kielinen herkkupala, sarjiksia ja klassikkokin. Samaan aikaan kirjastolainakasani on myös erittäin tukevassa tilassa joten taidanpa olla pikkuisen pulassa...

Lokakuun luetut

Lokakuussa luin paljon, bloggaamiseni sen sijaan ei sujunut aivan yhtä sutjakkaasti mikä kenties näkyi myös lukuisina niputettuina postauksina. Aikaa ei vain tunnu riittävän koneella istumiseen, mutta eiköhän pimeä talviaika taas hoida tuonkin ongelman kuntoon... Luettua tuli 26 kirjaa, joista seitsemän oli myös sarjakuvia. Lukukokemukset olivat laidasta laitaan, oli niitä jotka odotuksista huolimatta tökkivät (Muukalainen, tämä tarkoittaa sinua!) ja sitten odottamattomia huippukokemuksia, kuten Valokuvan historia johon ihan rakastuin. Kuukauden TOP3:een pääsivät siis Valokuvan historia, Tulevaisuuden arabi ja Sculptor. Aika yllättävää, lokakuussa parasta olivat siis sarjakuvat ja tietokirja. Hienoa, että joskus käy näinkin.

Luetut, ei-blogatut

Jerry Scott, Jim Borgman: Teinin tajunnanvirtaa (Egmont, 2015), 48 s.

Jerry Scottin ja Jim Borgmanin Teinin tajunnanvirtaa oli kertakaikkisen leppoisa lukukokemus joka nimensä mukaan keskittyy kuvaamaan erään perheen teini-ikäisen kohelluksia. Hauskaa tavaraa, tosin ei unohtumatonta sellaista. Uskoisin tämän uppoavan etenkin teinien kanssa tekemisissä oleviin.

Michelle Sagara: Cast in Shadow (Luna, 2007), 507 s.

Michelle Sagaran Cast in Shadow on Chronicles of Elantra-fantasiasarjan aloittava teos joka tuli napattua lukuun aika pitkälti siksi että mitään muuta ei sattunut olemaan tarjolla - aika usein tämä on onneton lähtökohta lukemiselle jo siksi että ajatukset ovat kääntyneinä jo kohti sitä kirjaa jonka lukemista odotat. Oli huono ja kiireinen viikko, päänsärkyineen enkä voi rehellisesti sanoa antaneen Michellelle ja hänen sankarittarelleen, Kaylielle oikeasti kovin hyvää mahdollisuutta kirjalliseen ensikohtamiseen. Kokonaisuus ei ollut pöhkömpi mutta ainakin ajankohta ja lukuvire olivat aivan pielessä. It's not you, it's me...

Pascal Girard: Reunion(Drawn & Quaterly, 2010), 155 s. Englanniksi kääntänyt Helge Dascher

Pascal Girardin leppoisa Reunion on omaelämäkerrallinen sarjakuva nuoresta, hieman veltostuneesta sarjakuvapiirtäjästä joka saa kutsun luokkakokoukseen jossa voisi myös kohdata SEN tytön jolle Pascal ei koskaan uskaltanut kertoa tunteistaan. Tarina on helposti samaistuttava ja kirjailija-Pascal herättää mainiosti säheltävän päähenkilö-Pascalin eloon. Pisteet toimivasta pikkutarinasta ja brutaalin rehellisestä kuvauksesta.

Kiera Cass: Happily Ever After (HarperTeen, 2015), 416s.

Bloggasin Cassin Selection-trilogiasta kesällä jolloin kevyen hömpän lukeminen tuntui kivalta. Syksymmällä Helmetin OverDrive-kokoelmaan putkahti Happily Ever After, pieni tarinakokoelma kirjasarjan reunoilta joissa ääneeen pääsevät kirjan sivuhenkilöt, mm. Marlee, päähenkilön ystävä ja se mies, jota onni ei suosinut sekä prinssin äiti. En ole yleensä erikoisen ihastunut novelleihin eikä tämä kerta ollut poikkeus. Koska trilogia ei alunperinkään ollut kovin painavaa tavaraa sisällöllisesti, koin ettei extrakertomuksiin oikein enää riittänyt uutta ainesta mikä tuntui pitkästyttävältä. Ehkä nuorten naisten rakkaushuolia kiinnostavampaa olisi ollut kuulla vaikka vastarintaliikkeestä tai siitä, kuinka Amerikasta alunperinkään tuli Iléan valtio jossa naimakaupat ovat kaikki kaikessa?

Hyeonsee Lee: Seitsemän nimen tyttö (Otava, 2015), 316s. Suomentanut Jaana Iso-Markku

Leen Seitsemän nimen tyttö on jälleen yksi järkyttävä kertomus Pohjois-Koreasta ja siksi kai kirjaan tartuin. Teksti on sujuvaa ja tapahtumat kauhistuttavia, olkoonkin että Leellä tuntuu kaikesta huolimatta olevan melko hyvä onni matkassaan. Luin kirjan mielelläni mutta bloggaaminen tuntui hankalalta koska kirja toi mieleeni niin elävästi taannoin lukemani Eunsum Kimin teoksen Pohjois-Korea - yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Tämä ei sinällään ole ihme, maan olot kun ovat mitä ovat, mutta koin etten löytänyt paljoakaan uutta kirjoitettavaa. Kelpo kirja, jos Pohjois-Korea kiinnostaa, lue ihmeessä.

Liza Marklund: Rautaveri (Otava, 2015),  333s. Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom

Olen seurannut Liza Marklundin Annika Bengtzon-sarjaa vuosien ajan innokkaasti. Aikanaan uusi Annika-kirja oli parasta mitä tiesin mutta ajan oloon jokin muuttui ja innostus katosi lukemisestani. Nyt ympyrä sulkeutui sillä Rautaveri on ilmeisesti viimeinen sarjan teos. Ehkä hyvä niin, sillä viimeisimmät kirjat ovat olleet jo melko väsyneitä, en itse pitänyt laisinkaan ratkaisusta jossa kirjailija toimii etsivä Nina Hoffmanin outoine perhesuhteineen Annikan rinnalle. Tämä asia häiritsi minua myös Rautaveressä joka ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin lainkaan. Hei-hei Annika, kiitos hyvistä hetkistä!

Milla Paloniemi: Kiroileva Siili 7 (Sammakko, 2015), 96s.


Milla Paloniemen Kiroileva Siili -sarjakuva lie useammille tuttu ja minäkin olen sarjiksen lukenut. Paloniemen siilit ovat ihan mainioita tyyppejä mutta lyhyt strippisarjakuva ei ole minun ominta juttuani - sen sijaan äitini rakasti näitä hahmoja ja siksi valitsinkin tämän teoksen Kirjan vuoden lukuhaastetta varten. Hyvä valinta, uskoisin että esim. City-Siili olisi naurattanut häntä.

Haasteiden tilanne

Kirjan vuoden lukuhaaste on varsin mukavalla mallilla, enää vain kaksi kirjaa uupuu ja niistä toinen on "Kirja, jota ystäväsi suosittelee sinulle". Heitänkin tästä haasteen lukijoille, antakaapa minulle lukuvinkki!

Entäs ensi kuussa?

Marraskuussa paneudun uuteen valokuvaamiskirjaan, Laukkasen Camp Creativeen. Kirja sisältää erilaisia kuvaharjoituksia jotka olisi tarkoitus ehkä jakaakin. Kirja ja tehtävät vaikuttavat kivoilta, mutta saapas nähdä miten kuvaaminen onnistuu marraskuun valossa... Samoin tarkoitus olisi osallistua Karo Hämäläisen luotsaamaan lukuhaasteeseen jossa kuluvan kuukauden aikana 30 sivua päivässä. Kaikki mukaan!

perjantai 30. lokakuuta 2015

Lohikäärmeen värit / Pasi Pekkola

Kiina ja sen historia kiinnostavat ja innostuin siksi kovasti myös eräästä tämän kirjasyksyn uutuuksista, nimittäin Pasi Pekkolan Lohikäärmeen värit. Suomalaisen kirjoittama kirja Kiinasta, lähtökohta joka on minusta jo todella kiinnostava!

Lohikäärmeen värit on sukupolvitarina joka liikkuu sujuvasti niin Kiinan maaseudulla kuin suurkaupungin hälyssäkin, kotimaamme hiljaisuudesta puhumattakaan. Maon Kiinaan karuihin oloihin ja köyhyyteen syntynyt Xialong kulkee pitkän tien aina Suomeen saakka mutta jotain tapahtuu ja vauva, pikkuinen Kimi, jää isineen jälkeen äidin kadotessa. Vuosia myöhemmin Kimi palaa Kiinaan toivoen selvittävänsä vihdoinkin äitinsä arvoituksen.

Lohikäärmeen värit on uskottava ja hyvin kirjoitettu kuvaus sekä Kiinan lähihistoriasta ja naisten asemasta siellä mutta myös se on myös koskettava kuvaus onnen ja paremman elämän tavoittelusta. Kirja liikkuu sujuvasti sekä Xialongin että Kimin tarinoita seuraten, joskin kahdesta kertojasta Xialong on ehdottomasti kiinnostavampi kuin hiukan tylsäksi jäävä Kim. Myös kahden kulttuurin yhteentörmäys on mielenkiintoista luettavaa. Lisäplussa on annettava Fitzgeraldin Kultahattu-viitteistä joista innostuin kovasti.
"Wu Jian, kuuletko minua? Rakkaus ei lämmitä talvella, rakkaus ei karkota nälkää, rakkaus ei kouluta lasta, rakkaus ei paranna lapsen sairauksia, rakkaus ei pidä meistä huolta kun olemme vanhoja.
Wu Jian, mitä sellaisella rakkaudella tekee?
Ei yhtään mitään."
Otava, 2015
Sivuja: 459

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Queen Camilla / Sue Townsend

Muistan joskus lukeneeni Sue Townsendin Kenkää kuningattarelle -kirjan, jossa leikiteltiin ajatuksella jossa Britannia luopuisi monarkiasta. Eikä vain luopuisi, vaan myös eristäisi kuninkaallisen perheen yhteiskunnan epämääräisimmän poppoon pariin. Ihan hauska ajatus ja muistaakseni Townsend leikitteli idealla varsin nokkelasti. Etsiskellessäni lisää luettavaa Audiblen kokoelmista osui silmiin kirjailijan teos Queen Camilla joka ilmiselvästi oli jatko-osa tuolle hassuttelulle, päätin siis lukea sen. Kesälomat kun alkoivat lähetä loppuaan ja joskus työpaikalle takaisin paluu on vain niin vakavaa puuhaa että hauska äänikirja olisi totisesti tarpeen!!

On kulunut 13 vuotta siitä kun kuningasperhe asettui asumaan Hell's Closeen. Elämä on asettunut rauhallisesti uomiinsa, prinssi Charles nautiskelee puutarhan hoidosta ja yrittää saada kanansa tuottamaan munia. Prinssi William on saanut työpaikan ja gansta-Harry naurattaa seudun neitosia. Hells Closen muurien ympärillä kuitenkin kuohuu sillä poliittinen valta on vaarassa vaihtua kun monarkian palauttamista ajavan Boy Englishin puolueen kannatus on voimakkaassa nousussa. Sitten esiin asuu Graham, Charlesin ja Camillan nuoruuden rakkauden salattu hedelmä...

Queen Camilla ei ollut aivan niin hauska kuin etukäteen olin toivonut ja vaikka Townsendillä on muutamia mahtavia oivalluksia, jäivät kikatuskohtaukset vähiin. Oikeastaan tässä kirjassa on myös jotakin surullista, jota loppuratkaisu itseasiassa vielä korostaakin. Velvollisuus tulee ennen kaikkea ja kruunukin vaikuttaa kovin painavalta vastuulta jonka kantaminen vaatii uhrauksia.

Hauskinta kirjassa ovat kenties kuninkaallisen perheen koirat joille kirjailija on myös antanut äänen ja jotka osoittauvat melkoisiksi persooniksi. Joissain kohdin tuntui melkeinpä siltä että kirjailija lainasi vaikutteita myös Orwellin Animal Farmista. Vallalla oleva hallitus nimittäin ajaa läpi koirien vastaista politiikkaa jota nämä karvakuonot lähtevät rohkeasti vastustamaan. Kyseinen sivujuoni on muuten kirjan parasta antia, Townsend sivaltaa reippaasti medialukutaidotonta ja kaiken uskovaa nyky-yhteiskuntaa.

Whole Story Audiobooks, 2006
Kesto:12h 55min
Lukija: Patricia Gallimore

maanantai 26. lokakuuta 2015

Heartstone (Shardlake #5) / C.J.Sansom

Olen säästellyt C.J.Sansomin Shardlake-sarjan viimeisiä kirjoja sillä sarja on mielestäni mainio varsinkin äänikirjana mutta olen rivien väleistä ymmärtänyt etteivät kyttyräselkäisen asianajajan seikkailut jatkuisi kovinkaan pitkään. Heartstone sijoittuu jo aikaan jossa kuningas Henrik VIII on edennyt jo viimeiseen vaimoonsa, Catherine Parriin. Toivoa toki sopii Sansom jatkaisi päähenkilönsä seikkailuja myös kuninkaan kuoleman jälkeisiin vuosiin joiden sekasorto saattaisi tarjota kiinnostavan taustan juonenkäänteille, ainakin näin Tudor-höperön mielestä. Mutta se jää nähtäväksi...

On kesä 1545 ja Englannin rannikolla odotetaan Ranskan hyökkäystä pelokkaina. Kuningatar Catherine Parr pyytää Matthewta tutkimaan huhuja joiden mukaan orvoksi jäänyttä Hugh Curteysiä kohtaan on tehty vääryyttä. Työtehtävä vie Matthewn vaarallisen lähelle aluetta jonne ranskalaisten oletetaan hyökkäävän mutta mies ottaa tehtävän sillä hän saa samalla mahdollisuuden selvittää hullujen huoneeseen suljetun salaperäisen Ellenin taustoja.

Kirja alkaa lupaavasti, on sopivan kiharaisia juonia, pikkuisen uhkaavaa tunnelmaakin, historiallisia faktoja - mutta jokin tökkii. Kenties se, kuinka innokkaasti Shardlake rynnistää tutkimaan menneisyyden tapauksia joita kukaan - oletetut uhrit mukaanluettuna - ei halua hänen tutkivan. Myös kirjan iso yllätys hiukan lässähti kun tarkkakorvainen dekkarin ystävä onnistui alkumetreillä kehittämään teorian joka lopulta osoittautui todeksi. Kirjassa oli pientä hyytymisen tuntua muutenkin, tuntui siltä kuin kirjailijakin olisi halunnut Heartstonen olevan sarjan päättävä osa, sillä jopa Matthew ja Barackkin tuntuivat olevan jokseenkin kyllästyneitä nykymenoon. Goodreads kuitenkin tiesi sarjassa ilmestyneen jo kuudennenkin kirjan joka taatusti tulee luettua.

Kokonaisuutena kirja ei siis ollut samanlainen huippukokemus kuin aiemmat Shardlaket, mutta yhtä kaikki kohtuullisen toimiva kokonaisuus joka viihdytti 23 tunnin ajan tehokkaasti.

Pan McMillan, 2014
Kesto 22h 42min
Lukijana Steven Crossley