lauantai 30. toukokuuta 2015

Oi ihana toukokuu

Taitaa olla niin että toukokuu on bloggaajan parasta aikaa, pelkästään jo valo on muuttanut tämän äreän möykyn hetkeksi iloiseksi ja energiseksi ihmiseksi. On kuoputeltu pihaa ja ihasteltu sieltä nousevia kukkia, tunnettu vauhdin hurmaa fillarin selässä ja ehkä vähän paleltukin kun kevyet kesävaatteet houkuttelisivat. Vapun lomamatkalla ehdin kuitenkin ne ensimmäiset rusketusrajat tulivat jo hankittua. Matkalta Välimerelle jäi myös käteen nippu hyviä muistoja, ainakin Barcelonaan ja Palmaan haluaisin joskus palatakin. Uusistakin matkaseikkailuista haaveilen jo, mm. Istanbul kiinnostaisi kovasti. Tai Irlanti. Tai Malesia. Tai Hainanin saaret... Matkailussa taitaa olla jotain samaa kuin kirjoissa, aina löytyy uusia kohteita unelmille.

Toukokuun luetut

Toukokuun lukusaldo yllätti - 18 kirjaa, joista 2 on sarjakuvia - minä kun olen koko kuukauden ollut siinä uskossa etten ole lukenut juuri mitään. Ehkä fiilis johtuu siitä että kokonaisuutena toukokuu oli hiukan mitäänsanomaton lukukuu, mukaan mahtui monta "ihan ok" -kirjaa, jotka eivät erikoisemmin sytyttäneet, muutama vähän ärsyttikin mutta mahtavat elämykset jäivät vähiin. Kuukauden parhaita lukukokemuksia olivatkin tällä kertaa molemmat lukemani sarjakuvat: kaunis The Arrival ja nokkelat Himaset, myös Jojo Moyesin yllättävä, näytän-kepeältä-rakkaustarinalta-mutta-oikeasti-tulen-itkettämään-sinua -kirja Kerro minulle jotain hyvää kuului ehdottomasti kuukauden tähtiin. Suosittelen!


Luetut, ei blogatut

M.J. McGrath: Lumipoika (Like, 2013) 355s.

Talvipakkasilla tulin tarttuneeksi McGrathin vallan mainioon arktiseen dekkariin ja tykästyin kovasti Edie Kiglatukiin, inuit-naiseen joka on oikeasti kova mimmi. Sarjan kakkososa, Lumipoika, oli siis kovin onnellinen löytö mutta lukeminen lähti jostakin syystä kovin nihkeästi liikkeelle. Ehkä syynä oli paikan vaihdos, Edie kun seikkaileekin tällä kertaa Alaskassa, Iditarodin legendaarisessa koiravaljakkokisassa. Alaska olisi muuten miljöönä kiinnostava mutta kun kaipasin takaisin Grönlantiin...

Mary Robinette Kowal: Valour and vanity (Glamourist Histories #4) (Tor Books, 2014) 405s.

Reissukaverikseni mukaan valikoitui saatavuuden takia Mary Robinette Kowalin Glamourist-sarjan neljäs osa. Mitään tajuntaaräjäyttäviä nämä kirjat eivät ole, mutta passasivat mainosti ajanvietteeksi lentokentällä. Alan myös kirja kirjalta pitää enemmän Janesta, tuosta rumasta sankarittaresta (miksi sankarittaren ulkonäölliset puutteita pitääkin kokoajan korostaa?! ) joka on itseasiassa kovempi tapaus kuin puolisonsa.

Blake Crouch: Wayward Pines - Ei Pakotietä (Tammi, 2015), 330s.

Olin utelias Wayward Pines -kirjasarjan suhteen, olin lukenut hehkutusta Twin Peaksista ja huikeasta tunnelmasta ja tartuin kirjaan ehkä liiankin korkein odotuksin. Into kuitenkin lässähti tajutessani vähän paremmin mistä kirjassa oli kyse. Ei huolta, en aio spoilata tapahtumia ja pilata kenenkään lukuiloa mutta tämän tyyppinen juonenkulku ei vain ole minun juttuni. Vauhdikas tarina, nokkela juoni.

Anna Perho: Pientä säätöä (Otava, 2015), 159s.

Olen tunnetusti huono novellien ja pakinoiden lukija mutta jostain syystä Anna Perhon kirjan pirtsakka olemus vakuutti minut siitä, että Pientä säätöä voisi kuitenkin olla minun juttuni. Milloinkohan oikein uskon omia rajoituksiani?! Kirjassa oli muutamia ihan hauskoja juttuja mutta kaipasin jotain jykevämpää. Pari sataa sivua lisää ja juoni ja meikäläinen olisi ollut tyytyväinen.

James Church: Korealainen kuurupiilo (Tarkastaja O:n tutkimuksia) (Atena, 2015), 344s.

Odotin kohtuullisen paljon Korealaista kuurupiiloa, sillä tämän dekkarin tapahtumapaikkana Pohjois-Korea ja tuo maa kutittelee kovasti uteliaisuuttani. Tarkastaja O:n tutkimukset kuitenkin kallistuvat ehkä enemmänkin vakoojaseikkailun kuin varsinaisen dekkarin puolelle ja tuo genrehän ei ole ollut  minun juttuni. Huolimatta runsaahkosta ja hieman yllättävästäkin Suomi-väristään, kirja ei oikein onnistunut nappaamaan huomiotani ja lukeminen meni pakkopullaksi. Harmin paikka.

Paula Stokes: Liars, Inc. (HarperTeen, 2015) 368s.

Liars, Inc.-kirjan nappasin lukupinon jatkeeksi hetken mielijohteesta. Mielenkiintoinen nimi ja kansi sekä jonkinlainen murhajuttu - tämä riitti minulle. Kirja on nuorille aikuisille suunnattu, menevä seikkailu joka alkaa siitä kun 18-vuotias Max kavereineen päättää perustaa yrityksen joka myy lukiolaisille valehtelupalveluita: väärennettyjä lupalappuja, alibeja ja muuta mukavaa. Homma muuttuu kuitenkin hankalaksi siinä vaiheessa kun Preston, Maxin kaveri, ostaa alibin Vegasin matkaa varten muttei palaakaan reissusta... Teksti oli sujuvaa ja vauhdikasta, kirja viihdytti mukavasti muttei tarjonnut sen suurempia elämyksiä tai ajatuksia.

Entäs ensi kuussa?

Kesäkuussa (8.6 - 14.6) vietetään blogeissa dekkariviikkoa ja allekirjoittanutkin on ehdottomasti tässä mukana. Lukupinossani onkin mm. yksi kiinnostava uutuus tätä silmällä pitäen. Tarkoitus olisi myös palata muutaman vuoden takaisin suosikkini pariin, josta on juuri ilmestynyt käännös suomeksi. Odotan pelonsekaisin tuntein sitä, rakastunko tuohon kirjaan uudelleen!

perjantai 29. toukokuuta 2015

A Red Herring Without Mustard (Flavia de Luce #3) / Alan Bradley

Pokkasin viime vuoden kirjamessuilta mukaani mm. Alan Bradleyn ihanan Flavia de Luce -sarjan kolmannen osan. Kirja odotteli kärsivällisesti lukuvuoroaan kuukausia, olin nimittäin päättänyt että Flavia olisi seuraava matkakaverini, suuntautuipa matka sitten minne vain. Lukuhetki osui lopulta vapun tienoille ja lukupaikkana Välimeren aalloilla keikkuva laiva.

Tällä kertaa Flavia törmää salaperäisen mustalaisnaisen tapaukseen, jossa on mukana niin kuolleita vauvoja kuin varastettuja antiikki-esineitäkin. Myös edesmennyt Harriet de Luce, Flavian äiti, kummittelee nuoren tytön mielessä.

Tykästyin Bradleyn mainioon sankarittareen sarjan ensimmäisessä osassa (Piiraan maku makea), jossa Flavian osan luki mainio Jayne Entwhistle - mahtava kokemus jolle sarjan "tavalliset" kirjat kalpenivat. Entwhistlen Flavia on niin mainio että kuulin hänet ajatuksissani tätäkin kirjaa lukiessani, hänen äänensä tuo esiin Bradleyn kirjojen viehättävän huumorin joka minusta on tämän kirjasarjan parasta antia.

A Red Herring Without Mustard ei noussut sarjasuosikikseni vaikka se ihan kelpo kokemus olikin. Ajauduin ehkä hakoteille odottaessani saavani lisää tietoa Harrietin mysteeristä josta Bradley muuten on harmittavan vähäsanainen. Niin ikään Bradley voisi ottaa kiintoisasta mustalaiskuviosta enemmänkin irti, lupaavan alun jälkeen kun teema melkein kokonaan unohtuu.

Orion, 2011
Sivuja: 389

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Pietarin kapellimestari (Mockba Noir #1) / Grebe ja Leander

Vuosittaisen Tukholman reissun aika tuli taas ja tällä kertaa valitsin lentokenttänotkumiseen kaverikseni Grebe & Leanderin synkän oloisen toimintatrillerin Pietarin kapellimestari. Kriteereinä tälläkin kertaa olivat lentokentän hälyyn ja oletettuun väsymykseen sopiva helppous ja vetävä juoni sekä tietysti sivumäärä, kunnon matkakirjahan ei saa loppua liian aikaisin!

Grebe & Leander vievät lukijansa 2003 Moskovaan, jossa neuvostomenneisyys tuntuu olevan takana markkinavoimien jyllätessä.  Tom Blixen, ruotsalainen moskovalaisessa investointipankissa työskentelevä juristi, valmistuu sanomaan hyvästejä yllättäen Lontooseen muuttavalle ystävälleen Fredrikille ja tämän perheelle, pikku-Ksenialle ja Olgalle. Muuttoa ennen Fredrikin on vain hoidettava eräät osakekaupat jotka osoittautuvat kohtalokkaiksi...

Matkakirjaksi Pietarin kapellimestari oli ehdottoman toimiva paketti. Sen sävyt ovat hyvin tummia, vauhtia ja väkivaltaa piisaa, juonittelusta ja petoksista nyt puhumattakaan. En suosittelisi kirjaa herkimille lukijoille sillä siinä määrin reippaalla tahdilla kirjailijat listivat hahmojaan. Tunnelma on kovin raadollinen, kaikki tuntuu olevan otettavissa jos vain valtaa riittää.

Mietin pitkään kuinka pisteyttäisin kirjan Goodreadsissa, sillä Pietarin kapellimestari toki hoiti tehtävänsä mallikkaasti ja se on hyytävän tehokkaasti kirjoitettu. Kirjan tunnelma oli kuitenkin minun makuuni ehkä hiukan liiankin verinen ja kyyninen, enkä viihtynyt täysin näissä maisemissa. En siis syyttäisi kirjaa, meidän kemiamme eivät vain osuneet yksiin.

Gummerus, 2015
Sivuja: 451
Alkuteos: Dirigenten från Sankt Petersburg
Suomentanut Pekka Marjamäki

maanantai 25. toukokuuta 2015

Vish Puri ja lemmenkommandojen tapaus (Vish Puri #4) / Tarquin Hall

Nyt on taas aika tehdä kirjamatka Intiaan Tarquin Hallin Vish Puri-sarjan muodossa! Tykkään kovasti näistä cosy mystery -kirjoista, joissa rikosten pyörteissä voi pikkuisen naureskellakin. Vaikkeivät Vish Purit ole ehkä unohtumattomia kirjoja, kuluu aika näiden kirjojen parissa mukavasti. Kelpo välipalakirjoja!

Vish Puri, Mitä yksityisimmät etsivät -toimiston tähtidekkari, on juuri lähdössä matkalle perheensä kanssa kun hänen avustajansa Kasvovoide pyytää häneltä apua epäsäätyisten rakastavaisten auttamiseen, sulho nimittäin näyttää olevan siepattu ja vaarassa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on taas luvassa eikä Rumpi ja äiti-Jin matka ihan ongelmitta suju.

Vish Puri -kirjat ovat minusta leppoisia dekkareita joiden parissa on helppo viihtyä. Tarquin Hallin luoma yhdistelmä toimii, on hassuhko mutta nokkela etsivä (olenko muuten ainoa jonka mielestä Vish Purissa on hiukan poirotmaisia piirteitä?) persoonallinen lähipiiri, muutama arkkivihollinen ja taustana mausteinen, eksootinen ja värikäs Intia.  Kaltaiselleni nojatuolimatkaajalle Intian rooli kirjoissa onkin tärkeä, pieni todellisuuden pako välillä vain virkistää!

Vielä sananen kirjojen kansista, pidän niistä nimittäin paljon. En onnistunut löytämään kannen suunnittelijan nimeä mutta mielestäni kannet erottuvat mukavasti ja niiden värikkyys kuvaa hyvin kansien sisältä löytyvää tunnelmaa.
"Puri ei ollut niitä miehiä, joilla on tapana tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Hänen isänsä oli painottanut hänelle jo varhain, että koskaan ei pitänyt olettaa mitään. Kerää tosiasiat ja punnitse mahdollisuudet ennen kuin päättelet mitään, hän sanoi aina - ja neuvo oli osoittautunut sekä arvokkaaksi että viisaaksi."
Gummerus, 2015
Sivuja: 377
Alkuteos: The case of the love commandos
Suomentanut Tero Valkonen

lauantai 23. toukokuuta 2015

The Arrival / Shaun Tan

Pongasin Shaun Tanin The Arrivalin Siinan blogista ja laitoin kiinnostavasta kirjasta heti varauksen vetämään sillä maahanmuuttotarinat kiinnostavat minua kovasti. Uuden kodin etsiminen vieraasta maasta tuntuu suurelta asialta johon liittyy usein monenlaisia tunteita ja kulttuurien törmäyksiä ja siksi se kiehtoo minua aiheena. (Ja uusiin sarjakuvan tekijöihin on suorastaan ilo tutustua!)

Ihan ensimmäinen ajatukseni avattuani kirjan ensimmäiset sivut oli: "Vau. Tämä on niin kauniisti piirretty." Sama huokailu jatkui halki kirjan sillä Shaun Tanin kynänjälki on yksinkertaisesti upeaa, kuvat ovat yksinkertaisen vahvoja, hetkittäin melkein valokuvamaisia ja kertovat viestinsä selvästi. Tarina kulkee hienosti eteenpäin vaikkei ruuduissa sanotaan yhtäkään sanaa. Ja vaikka sen maailma on vähän hassu ja absurdi, kaikki on ymmärrettävissä.

Kirjan tunnelma on samaan aikaan vähän surullinen ja toiveikas, siinä on kaipuuta ja uuden löytämisen iloa. Kirjan päähenkilö on kannen kuvassakin näkyvä mies, joka lähtee perheensä luota etsimään parempaa elämää. Uusi maailma on hankala mutta moni auttaa ja valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Ja kaikki tämä kerrotaan vaihtamatta sanaakaan. Ja koska en itse osaa piirtää muuta kuin tikku-ukkoja, kadehdin Shaun Tanin kykyä välittää tunnelmia kuvillaan. Hyvä puoli sanattomuudessa on myös se, että tätä kirjaa voi siis suositella niillekin jotka eivät normaalisti lue vieras kielistä kirjallisuutta. Sarjisten ystävät - tutustukaapa!

Hatchette Australia, 2014
Sivuja: 128

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kadonneet (Ravn #2) / Michael Katz Krefelt

Viime vuonna tutustuin tanskalaisdekkaristi Michael Katz Krefeldiin ja hänen sankariinsa, vaimonsa murhasta toipuvalle Ravniin. Langenneet oli oivaa jännitystä ja vaikka meno oli prostituutioringin uhriksi joutuneen Mashan tarinaa seuratessa varsin raadollista, jäi käteen ainakin kiinnostus kirjailijan seuraavaa kirjaa kohtaan.

Kadonneet vie lukijansa vuoden 1989 itä-Berliiniin, aikaan jolloin muuri on pian sortumassa. Stasi-upseeri Hausser jahtaa lähes pakkomielteenomaisesti luokkapetturiksi epäilemäänsä Christoph Schumannia. Tarina vuorottelee vuoteen 2014, jossa tanskalainen Mogens kavaltaa työnantajansa kassan ja katoaa jäljettömiin. Miehen sisar ottaa lopulta Ravniin yhteyttä, peläten että veljelle on tapahtunut jotakin. Alkaa mielenkiintoinen matka Saksan lähihistoriaan.

Ensimmäiset luvut Kadonneista kuluivat ihmetyksen vallitessa. Langenneiden jälkeen Kadonneiden historiallinen lähestymistapa tuntui erikoiselta ja tarina lämpeni varsin hitaasti - esimerkiksi päähenkilö Ravn pääsee ns. tositoimiin reilusti kirjan puolivälin jälkeen. Periaatteessa kansien välistä löytyy kyllä ehtaa dekkaria ja mitä pidemmälle luin, sitä enemmän tykästyin -hitaasta alustakin huolimatta. Tällä kertaa kuitenkin tarinan Stasi-puolisko vei mennessään, Ravnin etsiväntouhujen kiinnotavuus kalpeni röyhkeän vakoilun rinnalla.

Juonellisesti tarinan muutamat "yllätykset" olivat toki ihan arvattavissa, mutta mitäpä tuosta kun kirja kerran tarjosi hyvää todellisuudenpakoa. . Kun sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa ovat olleet teemoiltaan näinkin erilaisia, alkoi sarjan seuraava mahdollinen osakin kiinnostaa, mutta valitettavasti en pikaisella Goodreads-vilkaisullani en saanut selville onko tätä tanskalaista jännäriherkkua vielä lisääkin tulossa.

Like, 2015
Sivuja: 400
Alkuteos Savnet
Suomentanut Päivi Kivelä

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kerro minulle jotain hyvää / Jojo Moyes

Jojo Moyesin kirja putkahti tietoisuuteeni Facebookissa käydyn genre-keskustelun myötä. Kerro minulle jotain hyvää on nimittäin ulkoisilta elementeiltään viihdekirja (se on myös sellaiseksi luokiteltu ainakin minun kotikirjastossani) mutta kansien välistä löytyy vähän vakavampi tarina kuin mitä olettaisin. Myös kirjan kansi viittaa mielestäni kepeyteen ja iloisuuteen mikä johti minua hiukan harhaan - onneksi vain hyvään suuntaan.

Sankarittaremme Louisan arki englantilaisessa pikkukaupungissa on kuin kaurapuuroa, lämmintä ja kotoisaa mutta värien ja makujen kirjo puuttuu. Tämä muuttuu kun nainen menettää työpaikkansa ja ainoa mahdollinen työpaikka on onnettomuudessa vakavasti halvaantuneen Willin avustajana. Työ ei ole Louisan ominta alaa eikä kärttyisä potilaskaan ole siitä mukavimmasta päästä, mutta vähitellen runneltukin sydän alkaa antaa tilaa.

Ulkoasullisesta väärinkäsityksistä johtuen odotin heppoista ja hassua viihdettä enkä ollut hirmuisen innoissani kirjasta. Onneksi tuli kuitenkin aloitettua, koska kansien välissä olikin koskettava ja kiinnostava tarina joka antoi jopa hiukan ajattelemisen aihettakin. Moyesin kerronta (ja Heli Naskin käännös) tempaisivat mukaansa ja tunnustan ahmineeni kirjan muutamassa päivässä, tirautinpa muutaman kyyneleenkin oikeissa paikoissa. Oivaa luettavaa siis, varsinkin jos liikuttavat tarinat ovat miellyttävät.

Kirjassa on omat ennalta-arvattavat käänteensä mutta kokonaisuutena pidin sen lämmöstä ja etenkin neliraajahalvautuneen elämä pysähdytti ajattelemaan ja pohtimaan eutanasiaa. Kirjan takalieve mainostaa kepeyttä mutta kenties aihe osui minua liian lähelle, en osannut tarttua tässä niinkään iloon vaan enemmänkin kipuun mutta omien kokemusten kautta tässä luetaankin. Kirjasta on myös tekeillä elokuva, joka valmistunee ensi vuonna. Elokuvaa tähdittävät IMDB:n mukaan Emilia "Daenerys Targaryen" Clarke ja Sam Claflin. Täytynee ottaa nessupaketti mukaan leffateatteriinkin!

Gummerus, 2015
Sivuja: 476
Alkuteos: Me Before You
Suomentanut Heli Naski

lauantai 16. toukokuuta 2015

The Woman I Wanted To Be / Diane von Fürstenberg

Diane von Fürstenberg on minulle lähinnä tuttu nimekkäänä muotisuunnittelijana joka näkemieni televisioesiintymisten perusteella on samaan aikaan sekä ehdottoman ladylike että vapaunut ja räväkkä - mielenkiintoisen oloinen henkilö siis! Overdriven uumenista löytyi naisen omaelämäkerrallinen teos, The Woman I Wanted To Be ja nappasin sen seuraavaksi luettavakseni sillä veikkailin että Dianella olisi useampikin kiinnostava tarina kerrottavanaan.

Diane von Fürstenbergin kohdalla onnetar näyttää jakaneen lahjojaan runsaskätisesti, siinä määrin mukavaa ja menestyksekästä elämää hän ainakin kertomansa mukaan väittää eläneen. (Tosin, oikea ladyhän ei koskaan paljastaisi kokemiaan murheita!) Käänteitä riittää, nuori Diane liittyy jetsetin jäseneksi avioiduttuaan  prinssi Egon von Fürstenbergin kanssa  ja vaikka liitto päättyykin lyhyeen, oli nainen jo tuolloin kovaa vauhtia luomassa uraansa muotimogulina. Osansa on varattu niin vauhdikkaalle 70-luvulle miehineen kuin myös vanhenemisen pohdiskelulle. Kaiken takaa piirtyy peloton nainen joka tuntuu tietävän täsmälleen mitä haluaa.

Kirja koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäinen "The Woman I Am", keskittyy Dianen omaan historiaan ja ihmissuhteisiin. Kuvittelin tämän olevan kirjan mielenkiintisin osa, mutta olinpa väärässä. Jostakin syystä nimittäin tuntuu kuin Diane olisi tietoisesti tai tiedostamattomasti sensuroinut elämänsä tarinaa, siinä määrin kepeältä tuntuivat vaikeatkin kokemukset naisen elämässä. Kenties julkisuuden henkilönä von Fürstenberg pyrkii suojelemaan yksityiselämäänsä näin mutta kirjaan se jättää keskeneräisyyden tunteen. Ensimmäisessa osassa aloin myös kyllästyä kirjailijan pitkiin "ystävälistoihin", joissa hän listaa itselleen tärkeitä henkilöitä, tässä tapauksessa enimmäkseen tunnettuja julkkisnimiä. Koska Diane von Fürstenberg varmastikin tuntee suurimman osan punaisten mattojen väestä, ei minusta nimien luettelemisella ole juurikaan mitään uutisarvoa.

Yllättävää kyllä, kirjan toinen osa, Business of Fashion, onnistui pelastamaan lukukokemukseni, oli nimittäin todella kiinnostavaa lukea kuvausta von Fürstenbergin muotiurasta jolla on todellakin riittänyt käänteitä! Hämmästyttävää oli myös se, että juuri tässä osiossa kirjailija näyttää myös tunteensa avoimesti ja tilittää avoimesti virheitään, pettymyksiään ja turhautumisen tunteitaan. Liekö sittenkin niin että ns. työminään liittyvistä tunteista ja kokemuksista on sittenkin helpompi avautua vai ovatko ne vain tuoreemmin mielessä? Mene ja tiedä, mutta pidin lukemastani ja ehkä jopa opinkin pikkuisen jotain.

Simon & Schuster, 2014
Sivuja: 239


keskiviikko 13. toukokuuta 2015

The Reluctant Midwife (Hope River #2) / Patricia Harman

Tartuin viime vuonna vahingossa Patricia Harmanin Hope Riverin kätilöön ja yllätyin iloisesti kun kansien välistä löytyi kaunis ja koukuttava tarina kätilön työstä 1930-luvulla. Patiencen, Harmanin sankarittaren kautta vuoristoseudun köyhyys kosketti mutta toisaalta äitien ja vauvojen tarinoissa oli myös viehättävää toiveikkuutta. Siispä kun huomasin Hope River -sarjaan ilmestyneen jatkoa, nappasin sen heti luettavaksi.

Tällä kertaa kertojana on sairaanhoitaja Becky Myers, joka palaa Hope Riverilla 1930-luvun laman takia. Töitä ei ole, ei varsinkaan perheettömälle naiselle mutta sairaanhoitajaa onneksi kuitenkin tarvitaan.

Kirja kuvaa jälleen kerran suuren laman surullisia aikoja jolloin jopa 80 prosenttia työtä tekevästä väestöstä oli vailla tointa. Aikuiset miehet kerjäsivät, elanto otettiin sieltä mistä se irtosi. Koska Becky on sairaanhoitaja, näkyy kirjassa vuoristoseudun elämän koko kirjo. Tällä tavoin kirjojen välille on saatu myös mukavasti eroa vaikka luonnollisesti Beckylläkin on oma tarinansa kerrottavanaan.

The Reluctant Midwife oli kokonaisuutan sekä viihdyttävä että koskettava - taisinpa jopa vahingossa oppia lisää tuosta ajanjaksosta USAssa eli onnistunut lopputulos. Lukukokemus oli hyvä, vaikkei nyt kuitenkaan unohtumaton ja sanoisinkin kirja tarjoaa sopivan kepeää ja koskettava ajanvietettä sitä kaipaavalle. Goodreadsin puolelta huomasin että kirjailija näyttää kirjoittaneen useammankin kätilö-aiheisen kirja ja luulen että nappaan nekin luettavakseni mikäli ne vain vastaani osuvat.

HarperCollins, 2015
Sivuja: 432

maanantai 11. toukokuuta 2015

[Kupla] (The Game #3) / Anders de la Motte

Anders de la Motten The Game -trilogia on ollut siitä kiinnostava,  etten ole yhtään osannut arvatakaan mihin suuntaan kirjailija seuraavaksi tarinaa veisi. Se, mikä alkoi
Pelissä erikoisena digijännärinä, kasvoi suuremmaksi kuvioksi Lumeessa ja siksi olikin jännittävää tarttua trilogian viimeiseen osaan ja nähdä mikä lopultakin oli kaiken takana.

Paljon en tässä vaiheessa trilogiaa voi juonesta kertoa spoilaamatta aiempia osia mutta sanottakoon että Kupla] vuorottelee jälleen pakosalla olevan HP:n ja turvallisuustyössään vaikeuksissa Rebeccan kerronnan välillä. Näkökulman vaihtelu tuo mukavia elementtejä tarinaan kun lukija saa vihjeitä tapahtumista eri osapuolilta, myös tempon vaihtelu virkistää sillä etenkin HP:n tekstiosuudet ovat siinä määrin tiukastahtista mättöä että heikompaa saattaa alkaa jo heikottamaan. Osittain tästä syystä, pidin kirjassa enemmän Rebeccan kerronnasta vaikka HP ilahduttavan värikäs tyyppi olikin. Vanhaa vain alkoi jo väsyttää se jatkuva vaarassa oleminen!

Ei tämäkään kirja pöhkömpi ole, etenkin jos pidät vauhdista ja salaliittotarinoista, joissa leikitellään teknologialla. Juoneen on ympätty mukaan aika paljon kaikkea, myös sellaisia mielestäni aika itsestään selviä juttuja jotka aiheuttivat kohtuullista kulmien kurtistelua. Muistan hyvin sen kuinka Peli minut koukutti ja ikäväkseni joudun sanomaan ettei Kupla yllä samalle tasolle. Se, mikä Pelissä oli tuoretta ja kiinnostavaa on tässä viimeisessä osassa ikäänkuin kadonnut ja tilalle on tullut jotain, josta useampikin ruotsalainen dekkaristi on vihjaillut. Kaikesta huolimatta Kupla on ihan ok luettava ja sopinee hyvin varsinkin reissukirjaksi mukavasti.

Niille, joita kirja alkoi kiinnostaa, vinkkaan vielä että trilogian osat muodostavat kiinteän kokonaisuuden eli suosittelen ehdottomasti aloittamaan lukemisen Pelistä. Muuten saatat olla melko hämmentynyt...
"Pankin tallelokero on oikeastaan eräänlainen tallelokero, oletko ajatellut sitä, Rebecca? Ulkopuolella elämä jatkuu ja asiat muuttuvat, mutta lokeron sisällä aika on pysähtynyt. Sama koskee elämää. Me luomme oman todellisuutemme, pieniä sfäärejä, joiden sisällä tapahtuvia asioita luulemme voivamme hallita. Oikeasti tuo hallinnan tunne on pelkkä illuusio, eikä sfääri ole muuta kuin eräänlainen kupla. Mutta kaikki kuplat ovat tuomittuja puhkeamaan ennemmin tai myöhemmin, eikö niin?"
Otava, 2015
Sivuja: 473
Alkuteos: [bubble]
Suomentanut Maija Kauhanen

perjantai 8. toukokuuta 2015

Hurmaava huhtikuu

Ou nou, huhtikuu on jo kaukana takana ja kuukausikooste on kirjoittamatta - paha paha
bloggaaja! Hiljaiselolle on syynsä, vietimme tänä vuonna vappua välimerellisissä maisemissa risteilyn merkeissä. Lepo ja lämpö tekivät hyvää pitkän sairasteluputken jälkeen, kotiin tuli paljon iloisempi ihminen jota arki jaksaa ainakin vielä naurattaa. Matkakirjoiksi olin muuten varannut nipun e-kirjoja, Helmetin Overdrivestä löytyi jopa 2 matkaopasta reissuun mukaan. Luettaviani en ollut kummemmin suunnitellut, mukaan valikoitui kaksi dekkaria sekä fantasiaa ja sci-fiä, eikä tietenkään mitään Espanjaan viittaavaakaan. Lukeminen tosin jäi vähälle sillä illalla sänkyyn kaatuessani eivät silmät kovin montaa minuuttia auki pysyneet. Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa...

Reissu alkoi Barcelonasta ja harmittelin jälkeenpäin etten tajunnut pakata Carlos Ruiz Zafonin Tuulen varjoa mukaani, sillä luulen että esim. Barri Gothicin kapeat käytävät olisivat tuoneet kirjasta ihan uudenlaisia lisävivahteita esiin. Ehkäpä ensi kerralla kokeilen pientä kirjallista kiertuetta, Barcelonaan nimittäin haluan ehdottomasti palata uudelleen.  Reissun kirjallinen anti jäi odotettua nihkeämmäksi sillä Helsinki-Vantaan kirjanvaihtopiste näyttää kadonneen remontin jaloista enkä muutamista paikallisista kirjakaupoista tahtonut löytää lainkaan englanninkielistä kirjallisuutta.

Huhtikuun luetut

Huhtikuussa luin paljon, yhteensä 17 kirjaa. Helmet kirjastojen e-ja äänikirjat dominoivat 10 kappaleellaan ja teemallisesti kuukausi näyttää olleen vahvasti naisvoittoinen. Naiskirjoittajien kynistä ovat peräisin myös kaikki kuukauden TOP3:n teokset: Cheryl Strayedin hieno Villi vaellus, Eva Wahlströmin vaikuttava Rajoilla ja Victoria Aveyradin kiusallisen koukuttava Red Queen, vietin hyviä ja erilaisia lukuhetkiä kaikkien kolmen parissa.


Luettu vaan ei blogattu

Mary Robinette Kowal: Glamour in Glass (Glamourist histories #2)(Tor, 2013), 334 s.

Jatkoin uteliaisuuttani Glamourist histories -sarjan parissa, Shades of Milk and Honeyhän lainasi reilusti ideoita Jane Austenilta ja minua kiinnostikin selvittää miten kirjailija jatkaa tarinankerrontaa kun sankaritar on jo saavuttanut Austenin teosten maalin eli avioliiton onnellisen sataman. Kirjassa Jane nimittäin on onnellisesti rouva ja seuraa puolisoaan työtehtäviin Ranskaan jossa britit parhaillaan sotivat Napoleonin joukkojen kanssa. Tästä asetelmasta luonnollisesti syntyykin kaikenlaista jännittävää mutta itseäni jäi ehkä kuitenkin harmittamaan Janen jatkuva käsien vääntely ja heikko itsetunto.

Mary Robinette Kowal: Without a summer (Glamourist histories #3)(Little, Brown Book Company, 2013), 320 s.

Glamourist histories -sarjan kolmas osa osoittautuikin sarjan parhaaksi. Kirjassa Jane siippoineen on taikomassa sijaishallitsijan palveluksessa ja seurapiirien säihkeeseen pääsee myös uhkaavasta vanhapiikuudestaan masentunut Melody-sisko. Kovin kauaa ei toki tanssiaisista nautita sillä kylmänmanaajien epäillään viivyttävän kevättä ja Janehan tietysti huomaa koko kuviossa jotakin outoa. Kuvioon kiinnostavuutta lisää sisaren läsnäolo ja iloitsin siitä että ensimmäisessä kirjassa kohtaamalle Melodylle on nyt annettu muitakin ominaisuuksia kuin kauneus. Hmm, pitäisiköhän tässä lukea vielä sarjan neljäskin osa?!

Marko Leino: Syntymättömät (Teos, 2015) 271 s.

Pidin kovasti Leinon aiemmista teoksista (linkit!!) mutta Syntymättömät osoittautui hankalammaksi tapaukseksi. Aiheet, lapsettomuus ja läheisen kuolema, ovat koskettavia ja parhaimmillaan Leino onnistuukin tavoittamaan tuon absurdin tuntuisen shokkitilan jossa hänen päähenkilönsä yrittää luovia. Valitettavasti kokonaisuus outoine nuoruusmuistoineen ja otteineen päähenkilön kirjasta tuntui sekavalta ja vaikeasti käsiteltävältä. Not my cup of tea.

Jim Gaffigan: Food. A Love Story. (Crown Archetype, 2014) 341 s.

Kuuntelin viime kesänä Jim Gaffiganin omaeläkerrallisen hupailun Dad is Fat. Kirjan meno oli varsin muikeaa menoa, joten nappasinkin kärppänä mukaani koomikon tuoreimman teoksen joka oli nimetty herkullisesti: Food. A Love Story.  Merkit olivat hyvät mutta jotenkin kirja ei oikein lähtenyt käyntiin ja vaikka uskollisesti hymähtelinkin Gaffiganin vitseille viimeiselle sivulle saakka, jäi kirjasta tylsä jälkimaku. Syitä lienee kaksi: kirja on ensinnäkin kovin listamainen, Gaffigan on lähinnä listannut mielipiteitään vaikkapa hampurilaisista tai barbequesta ja pidemmän päälle tämä käy tylsäksi etenkin kun ruoka on kovin amerikkalaista. Amerikkalaisuus onkin toinen syy nurinaani, kirjassa kun esitellään monia ravintolaketjuja ja erilaisia ruokia jotka jäivät minulle vieraiksi. Olisi se vain hauskempaa nauraa vaikkapa gritsille jos ruoasta olisi jonkinlainen omakin kokemus

Entäs toukokuussa?

Toukokuu tuntuu vahvasti dekkarikuukaudelta, monta herkkupalaa on kirjapinossa odottamassa jos nyt pihan kukkanuppujen vahtimiselta ylipäätään ennätän lukemaan! Kevät on parhautta!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Himaset: kaikki kotona? / Aino Havukainen, Sami Toivonen

Viikonlopun kunniaksi teki taas mieli lukea sarjakuvia joten hyökkäsin jälleen kirjaston sarkisinen ja hauska hyllylle josta tällä kertaa lähtivät mukaan Himaset joka sopinee myös äitienpäivän aikaan mainiosti. Sarja ei ole minulle entuudestaan tuttu mutta kansi vakuutti minut siitä että saisin pian tirskua tavallisen elämän hassuuksille. Sittemmin selvisi että kyseinen teos kokoaa kaikki julkaistut Himas-sarjikset yksiin kansiin eikä uusia tule, sillä sarja on lopetettu - minkäs muunkaan kuin ruuhkavuosien takia. Harmi, sillä pidin lukemastani.

Himaset: Hanna, Ola, Elina ja Emmi ovat ihan tavallinen perhe ja kirjan aiheena onkin tavallinen arki, omine absurdeine ja nauruhermoa kutkuttavine hetkineen. Niinkuin eräs ruuhkavuosia elävä ystäväni sanoo: "Tämä olisi hirveän hauskaa jos se ei tapahtuisi minulle." Kirja tuntuukin ennenkaikkea aidolta, voisin helposti kuvitella lähes jokaisen stripin tapahtuneen oikeasti. Myös lämminhenkisyyden aste on oikea, ei lipsahdeta söpöstelyn tai lässytyksen puolelle mutta mukana on silti positiivisuutta ja tunnetta.

Omiin suosikkeihini kuuluu strippi jossa pohditaan miltä vaikuttaisi jos lapset käyttäytyisivät kuin aikuiset, rehellisesti sanoen nauroin ääneen pikkutytölle joka ei ehtinyt leikkimään pihalle koska hänellä oli kauhea kiire värityskirjojensa kanssa. Niinpä niin, ollaanhan me aikuiset vähän hölmöjä. Kirja päättyy kauniilla tavalla aikahyppyyn jossa lukija pääsee lopulta kurkistamaan Himasten elämää kuusi vuotta myöhemmin. On hyvä huomata perheen edelleen istuvan yhdessä sohvalla -kaikki on hyvin.

Otava, 2015
Sivuja: 72

maanantai 4. toukokuuta 2015

The Rosie Effect (Don Tillman #2) / Graeme Simsion

Pari vuotta sitten tutustuin Graeme Simsionin kautta professori Don Tillmaniin joka ei ollut ihan siitä tavallisimmasta päästä. Don päätti aloittaa avioliittoprojekin ja tarpoessani kaamosajan pimeissä metsissä hänen seurassaan, minä kikattelin ja unohdin tyystin pimeän ja ankeuden. Tänä keväänä huomasin Simsionin tehneeni mainiolle kirjalleen jatkoa ja kun lukijana oli edelleenkin mainio Dan O'Grady, piti kirja ostaa Audiblesta kuunneltavaksi.

The Rosie Effectissä Don ja Rosie ovat lyöneet hynttyyt yhteen ja muuttaneet New Yorkiin jossa pariskunnan elämä on täynnä yliopistoelämää, töitä cocktailbaarissa ja yhteistä hauskanpitoa. Kunnes pikku jalkojen töpinä muuttaa paratiisin kaaokseksi - kestääkö onni sittenkään?

Painaessani Audiblen sovelluksen play-nappia, minua hirvitti hiukkasen. Olin innoissani koska olin nauttinut Donin ja Rosien seurasta mutta entäs jos taika onkin kadonnut? Muutaman luvun jälkeen oli jo helpompi hengittää, Don oli edelleen jonkinlainen Gregory Peck -versio The Big Bang Theoryn Sheldonista ja Dan O'Gradyn aksentti on toimii. Mutta. Kuunneltuani pidemmälle tunnelmani laskevat sillä ihanan räväkkä Rosie nimittäin tuntuu rouvana muuttuneen melkoiseksi tiukkapipoksi ja siksi sarjan ensimmäisessä osassa ollut viehätyskin katoaa. It takes two to tango, you know.

On The Rosie Effectissä paljon hyvääkin - niinkuin Don, joka on ihan yhtä raivostuttava ja samalla sydäntä lämmittävä hahmo kuin ennenkin. Nyt vain pariskunnan väliltä puuttuu aimo annos kemiaa. Kirjan parissa kuitenkin vierähti kohtuullisen mukavasti bussimatka jos toinenkin, olkoonkin että matkatoverit ehkä kummeksuivat sitä kuinka muljauttelin silmiäni Rosielle. Kirja ilmestyy suomennoksena kesäkuussa Otavan kustantamana nimellä Vauvatesti. Nyt sitten vain pelolla ja innolla odotan kirjoittaako Simsion seuraavaksi Taaperotestin...

Penguin Books Limited,  2014
Kesto: 9h 9min
Lukija Dan O'Grady

lauantai 2. toukokuuta 2015

Sidney Sheldonin Pimeyden airut / Tilly Bagshawe

Sidney Sheldon on kirjailija jonka tekstejä ahmin junnuna. Tuolloin hänen kirjansa tuntuivat olevan oivallinen yhdistelmä jännitystä, romantiikkaa ja suuren maailman menoa. Sitten vartuin ja löysin uusia kirjallisia suosikkeja ja hylkäsin karusti vanhat. Pääsiäisen alla tein yllättävän löydön kirjaston palautushyllystä - ihan uusi Sheldonin kirja vaikka muistelinkin kirjailijan kuolleen! Tarkempi tutkimus paljasti mukana kynäilemässä oli myös Tilly Bagshawe, jolta olin lukenutkin yhden viihdekirjan, joka oletettavasti toimi siis haamukirjoittajana.

En oikein tiedä mitä ajattelisin asiasta. Ymmärrän että suuret kirjalliset brändit, kuten Sheldon, varmasti myyvät hyvin ja että tilausta kirjoille riittää - tartuinhan minäkin Pimeyden airuihin juuri Sheldonin nimen takia. Toisaalta olen kuitenkin vähän pettynyt siihen että luenkin Tilly Bagshawen kirjaa, olkoonkin että se on tyyliltään samanlainen kuin. Jos kyseessä olisi vaikkapa keskeneräinen käsikirjoitus jonka Bagshawe vain viimeisteli, olisi asia ehkä helpompi hyväksyä mutta ymmärtääkseni tässä tapauksessa Sheldon-osuus koostuu ilmeisesti vain idea-arkiston käytöstä mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan. Joka tapauksessa kokisin reiluksi sen, että kirjailijoiden välinen yhteys selviäisi jo kirjasta itsestään, tässä tapauksessa asia selvisi vasta googlettamalla.

Huolimatta ylläolevasta pohdinnasta, päätin kuitenkin tarttua kirjaan avoimin mielin. Loppujen lopuksihan on aivan sama kenen nimi kannessa on, kunhan sisältö on laadukasta. Paitsi että ei ollut. Seurasi silmien muljauttelua ja huokailua. Jos kirjoitat dekkarin, jossa lähtökohtaisesti lukija tietää alusta saakka enemmän kuin kirjan päähenkilöt, olisi hyvä kuitenkin pitää juoni siinä määrin nopeatempoisena ettei lukijalle tule tylsää. Vaikka kyseessä olisikin esim. sarjamurhaaja, ei ihan kaikkia tapahtumia tarvitse kerrata yhä uudelleen ja uudelleen - me lukijat osaamme kyllä yhdistää pisteet yllättävänkin hyvin.

Sitten sananen juonesta. Tarina alkaa Los Angelesista jossa iäkäs miljonääri löytyy kotoaan raa'asti surmattuna, miehen nuori ja kaunis vaimo taas on raiskattu. Ennen kuin poliisi ehtii saada tutkimuksensa loppuun, lahjoittaa leski miehensä perinnön hyväntekeväisyydelle ja katoaa. Kyseessä on siis melko tyypillinen sarjamurhaajatarina, jossa luonnollisesti on mukana glamouria.

Ihan rehellisesti sanottuna, minusta tässä juonessa on aukkoja kuin verkkosukkahousuissa ja varsinkin loppua kohden nieltävää oli jo kohtuullisen paljon - liian sopivia sattumia, ontuvia päättelyketjuja ja käsittämättömiä tekoja. Ja ihan suoraan sanottuna: sankarittaren kauneuden ja hänestä säteilevän hyvyyden ja enkelimäisyyden jatkuva ylistäminen kävi melko äiteläksi. Ei näin! Summa summarum. Vaikka Bagshawen teksti olikin sujuvaa ja muistini mukaan myös melko sheldonmaistakin, oli taipeleeni Bagshawen Sheldon-kirjojen kanssa kivinen ja vähän veikkailen etten näiden kirjojen pariin palaa enää (maailmalla kirjoja näyttää ilmestyneen jo neljä kappaletta).

Pen & Paper, 2015
Sivuja: 399
Alkuteos: Sidney Sheldon's Angel of the Dark
Suomentanut Mika Oksanen