lauantai 20. kesäkuuta 2015

The Time Travellers Guide to Medival England / Ian Mortimer

Olen kiinnostunut historiasta ja siksi Ian Mortimerin The Time Travellers Guide to Medieval England oli kiusaus, jota en voinut ohittaa. Esipuheessaan Mortimer selittääkin oivallisesti logiikkaa kirjan takana, hänen haluaan elävoittää historiaa ja samalla laajentaa inhimillistä ymmärrystä. Kirja onkin silkkaa tietoa täynnä mutta kirjailija on onnistuneesti pukenut faktat eräänlaisen matkaoppaan muotoon. Jos olisin aikamatkailija keskiajan Englannissa, mitkä esimerkiksi olisivat ne nähtävyydet joita voisin käydä katsomassa? Kuinka kannattaisi pukeutua ja mistä etsisin yösijaa? Konsepti sinällään on ihan toimiva ja hauska mutta äänikirjatoteutus ei ehkä toimi parhaimmalla mahdollisella tavalla, sillä mm. juuri vaatetuksesta kertova osio oli luettuna pitkä ja hivenen kuivahko kuunneltuna.

Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen ja herätti pohtimaan etenkin sitä millaista oma elämäni olisi tuona ajankohtana ollut. Keskiajalla minua olisi kaiketi pidetty jo vanhana naisena, tuolloin 14-vuotias oli kyllin vanha avioitumaan ja tiedetäänpä eräässä valamiehistössä istuneen 12-vuotiaankin. Keskiaikaisen Englannin keski-ikä olikin varsin nuori mikä toki selittääkin osaltaan mm. tuolloin tehtyjä päätöksiä ja väkivaltaisuutta.

Asuisin kenties kaupungissa ja osaisin luultavasti myös lukea, sillä nunnat kouluttivat tuolloin monia. Aikalaisteni tavoin nauttisin musiikista ja tarinan kerronnasta ja luultavasti välttelisin lääkäreitä jotka monesti osoittautuivat kuolettavimmaksi kuin hoitamansa sairaudet. Yksi suurista kysymyksistä kohdallani on olisinko selvinnyt mustasta surmasta joka tuolloin surmasi noin kolmasosan Euroopan väestöstä. Kirjailijan kuvaama tuho tuntuu nykyaikana lähes käsittämättömältä, voin vain kuvitella taudin aiheuttamaa paniikkia ja murhetta.

Ian Mortimer on liittänyt tekstiinsä mukaan myös aimo annoksen hupaisiakin yksityiskohtia, kuten vaikkapa keskiajan miesten muotivillityksen - alati pitenevät kengänkärjet joilla lopulta oli vaikeaa jo kävelläkin. Mielestäni ajatus historiallisesta matkaoppaasta on myös mainio ja auttaa lukijaa pääsemään sisään aikakauden elämään. Samantyylisiä oppaita lukisin mielelläni myös muistakin maista ja ajanjaksoista!


ISIS Audio books, 2009
Kesto: 11h 45min
Lukijana Jonathan Keeble

2 kommenttia:

  1. Huikea idea! Autokirjana tämä voisi olla kiinnostava, kunhan vaatetusosuutta ei kuuntelisi väsyneenä ajaessaan. :) Tällaisia matkaoppaita lukisin itse mielelläni Ranskasta ja miksei vaikka historiallisesta Suomestakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, miksipä ei. Voisi olla kiva reissulle lähtiessä lukea matkaopasta joka sijoittuu ko. kaupunkiin ja tietty aikakauteen. 1800-luvun Ranska vaiko 1600-luvun Italia - siinä vasta pulma!

      Poista