Paperiprinssi / Kaari Utrio

Kaari Utrion epookkiromaanit ovat melko takuuvarmaa luettavaa. Yllätyksiä ei toki suuremmalti tarjoilla mutta minusta on silti jotenkin lohdullista, kuinka kukin epäonnisen oloinen, mutta nokkela ja vahvaluontoinen mamselli lopulta onnistuu löytämään arvoisensa sulhon ja purjehtimaan onnellisesti avioliiton satamaan. Jokin näissä romaaneissa herättää minussa myös kaikuja Jane Austenista, mikä ei missään nimessä ole huono asia. Samankaltaisuus toki vaivaa kirjoja, vaikka olenkin varmasti suurimman osan lukenut, en kenties vuotta myöhemmin pystyisi nimeämään kirjoista montaakaan. Yksi taisi kenties sijoittua Lappiin...

Tässä suhteessa Paperiprinssi on siis taattua Utriota. Suurkosken paperiruukilla rakastutaan, Helsingissäkin käydään tanssimassa ja lopulta he elävät elämänsä onnellisina loppuun saakka. Sankaritar on tällä kertaa pitkä ja napakka neiti Wilhelmine, joka pyörittää sujuvasti kokonaista ruukkia eikä sulhokaan ole yhtään hullumpi.

Rakkausjuonien ohella Utrio usein onnistuu sivuhenkilöissään joista usein löytyy jokunen vallan hulvaton tapaus. (Tässäkin kohtaa muistelen mieluusti esimerkiksi Ylpeyttä ja ennakkoluuloa, josta myös löytyi mm. vallan mainiota, hupsua herrasväkeä.) Niin käy tällä kertaa, itseasiassa uskaltaisin melkein sanoa että Paperiprinssi on yksi Utrion hauskimmista teoksista, mm. kipakka Pappa Falkenstein on melkoinen tapaus!

Pienenä puutteena teoksessa olivat kenties kovinkin pitkät pätkät Siperian seikkailuja ja paperintuotannon ihmeitä, jotka vähitellen alkoivat hiukan puuduttaa vaikka ymmärränkin halun tehdä kunniaa esimerkiksi käsityöläisille.

Amanita, 2015
Sivuja: 470